Elastinen

Elastinen – Suomiräpin Kingi

Elastinen, oikealta nimeltään Kimmo Laiho, on vuonna 1981 syntynyt suomalainen artisti, musiikkituottaja ja Rähinä Records -levy-yhtiön toimitusjohtaja.

Elastinen tuli tunnetuksi suomalaisen hiphopin pioneeriyhtyeen Fintelligensin toisena perustajana ja artisti vaikutti Cheekin kanssa Profeetat -kokoonpanossa vuosina 2016-2017. Elastinen on julkaissut kuusi sooloalbumia.

Elastinen on esiintynyt useissa televisio-ohjelmissa, mm. Idols -laulukilpailun vierailevana tuomarina vuonna 2011, The Voice of Finland tähtivalmentajana kolmella ensimmäisellä kaudella vuosina 2012 – 2014, The Voice Kids tähtivalmentajana vuonna 2013 sekä Vain elämää -hittisarjan kolmannella ja kymmenennellä kaudella.

Syksyllä 2019 Elastinen tarjoilee yksitoista Suomen suurimpia saleja kattavan konserttisalikiertueen.

Merkittävän uran kotimaisen musiikkimaailman vaikuttajana tehnyt Elastinen on Suomen arvostetuin, vaikutusvaltaisin ja pisimpään relevanttina pysynyt räppäri.

Elastinen – FEAT.FI

Elastinen – Ura

Elastisen kiinnostus musiikkiin on alkanut jo varhaisnuoruudessa. Artistinimensä Elastinen sai aikanaan breakdance -harrastuksen piireistä. Rap-artistin ura alkoi hahmottua Elastiselle tavattuaan Iso-H:n Colorblind -musikaalin merkeissä ja artistit perustivat Fintelligens -yhtyeen kesällä 1997. Fintelligensin ensimmäinen julkaisu oli vuonna 1998 omakustanteena julkaistu Vapaa tyyli / Finvasion -vinyyli. Fintelligens on julkaissut kuusi studioalbumia.

Elastisen sooloura alkoi Fintelligens -yhtyeen Nää Vuodet 1997 – 2003 -kokoelmalevyn julkaisun jälkeen. Elastisen ensimmäinen sooloalbumi Elaksis Kivi julkaistiin vuonna 2004 oman Rähinä Records -levy-yhtiön kautta. Albumi menestyi myös ulkomailla, nousi Pohjoismaiden listalla ykkössijalle ja Suomen virallisen listan sijalle 8.

Elastisen toinen sooloalbumi Anna soida julkaistiin vuoden 2006 loppupuolella, ja oli korkeimmillaan Suomen virallisen listan sijalla 11. Vuonna 2007 Elastinen julkaisi kolmannen albuminsa E.L.A.. Albumin julkaisun jälkeen Elastinen aloitti kiertueen The E.L.A. Bandin ja Timo Pieni Huijauksen kanssa vuonna 2008, kiertueen jälkeen Elastinen jäi tauolle soolouran suhteen ja jatkoi Iso-H:n kanssa Fintelligensissä.

Neljännen Elastisen sooloalbumin Joka päivä koko päivä ensimmäinen single Iisii julkaistiin helmikuussa 2013 ja albumi huhtikuussa. Viides sooloalbumi Iso kuva julkaistiin vuonna 2015.

Elastinen tähditti maaliskuussa 2016 MTV3:lla alkanutta sarjaa Elastinen feat., sarjassa Elastinen teki jokaisessa jaksossa kappaleen vierailevan artistin kanssa ja sarjan jälkeen julkaistiin Elastisen kuudes albumi sarjan jaksojen kappaleista.

Vuonna 2018 Elastinen julkaisi kaksi singleä Supervoimii ja Loppuun asti, molemmat nousivat suureen suosioon ja Supervoimii kappaletta on kuunneltu Spotifyn kautta lähes yhdeksän miljoonaa kertaa.

Elastinen julkaisi vuonna 2019 singlen Sua seuraa Aurinko. Viimeisimmät artistin julkaisuista ovat Vain elämää -sarjan 10. tuotantokauden singlet kappaleista Älä droppaa mun tunnelmaa ja Keinutaan.

Elastinen – Filmografia

Elokuvat (ääninäyttelijä)

  • Hain tarina, Ernie, 2004
  • Arthur ja minimoit, Max, 2006
  • Arthur ja Maltazard, Max, 2009
  • Rio, Nico, 2011
  • Smurffit 2, Pontus 2013
  • Rio 2, Nico, 2014

Televisio

  • Idols, laulukilpailun vieraileva tuomari, 2011
  • The Voice of Finland, tähtivalmentaja, 2012 – 2014
  • The Voice Kids, tähtivalmentaja, 2013
  • Vain elämää, 2014
  • Elastinen feat., 2016
  • Vain elämää, 2019

Elastinen – Diskografia

Fintelligens

Albumit

  • Renesanssi (2000)
  • Tän tahtiin (2001)
  • Kokemusten summa (2002)
  • Nää vuodet 1997–2003 (2003)
  • Fintelligens Collections (2007)
  • Lisää (2008)
  • Mun tie tai maantie (2010)
  • Täytyy tuntuu (2011)

Profeetat

Albumit

  • Profeetat kävi täällä (2017)

Singlet

  • Sinuhe (2016)
  • Yhtäccii (2017)
  • Jokainen kyynel (2017)
  • EYO (mukana Nelli Matula, 2017)
  • Pipefest (mukana Paleface, 2017)
  • Lohikäärmeet (2017)

Elastinen

Albumit

  • Elaksis Kivi (2004)
  • Anna soida (2006)
  • E.L.A. (2007)
  • Joka päivä koko päivä (2013)
  • Iso kuva (2015)
  • Elastinen feat. (2016)

Singlet

  • Syljen (2004)
  • Bäkkiin Stadiin (2004)
  • Anna soida (2006)
  • Päivä kerrallaan (2007)
  • Ovet paukkuu (2007)
  • Häivytään (2007)
  • Iisii (2013)
  • Hallussa (mukana Jontte Valosaari) (2013)
  • Kerrankin (2013)
  • Uus (mukana Lauri Mikkola) (2013)
  • Eteen ja ylös (2015)
  • Super (2015)
  • Koko yö (mukana Snoop Dogg) (2015)
  • Vahva (mukana Robin) (2015)
  • Lempo (mukana Lauri Tähkä) (2016)
  • Stadi on niin snadi (mukana Hector) (2016)
  • AAAA (mukana Robin) (2016)
  • Oota mua (mukana Johanna Kurkela) (2016)
  • Täytyy jaksaa(mukana Sami Hedberg) (2016)
  • Voitais välillä elää (mukana Anssi Kela) (2016)
  • Kesä ’99 (mukana Anna Puu) (2016)
  • Tarpeeks täydellinen (mukana Samu Haber) (2016)
  • En tunne sua (mukana Vesala) (2016)
  • Parasta aikaa (mukana Juha Tapio) (2016)
  • Peili (2017)
  • Näköala (2017)
  • Supervoimii (2018)
  • Loppuun asti (mukana Johanna Kurkela) (2018)
  • Sua seuraa aurinko (2019)

Elastinen – Linkit & Some

https://www.facebook.com/Elastinen/
http://rahina.com/artist/elastinen/
https://www.instagram.com/elastinen/
https://twitter.com/elastinenrr