Miltä näyttää laulajan näköinen mies? Tätä pohtii Keko Salata vastikään julkaistun levynsä avausraidassa yhdessä Julma H:n kanssa, ja tekee sen juuri niin hurmaavasti kuin ansiokkaan laulajan kuuluu.

 

Keko Salatan, eli pitkän linjan musiikkituottajan Sakke Aallon, toinen albumi Laulajan näköinen mies ilmestyi 17.5. Levyn nimikkobiisi, jossa feattaamassa on Julma H, avaa kokonaisuuden, ja tekeekin sen ansiokkaasti sopien sekä sisällöltään että muodoltaan levyn ykkösraidaksi. Biisissä reflektoidaan musiikintekijän identiteettiä ja roolia musaskenessä, ja erikoisine alku- että loppuintroineen kokonaisuus kasvaa suuremmaksi kuin pelkkä yksittäinen kappale: se on kuin ohjelmanumero, joka tuodaan suurieleisesti lavalle, esitetään, ja poistutaan jälkeenpäin kaukaisuuteen sateen ropinan saattelemana.

 

Biisin intro on omalaatuinen: tavallaan iloinen ja vetävä, jopa sirkusmainen. Kuitenkin siinä on lähes huomaamaton alakuloinen vire, ikään kuin riemukkaan pinnan alle yritettäisi piilottaa syvempiä, ei niin absoluuttisen positiivisia tunteita. Samaa vibaa voikin soveltaa koko kappaleen sanomaan: kun aiheena on julkisuuden luoma persoona ja taiteilijaidentiteetti, on luontevaa pohtia niiden sisältämää viihdyttäjäaspektia ja vastuuta. Kuinka suuri osa on yleisöä varten räätälöityä? Kuinka pitkälle laulajuus on rakennettua roolia, ja mitä sen taakse kätkeytyy?

 

 

Kertsi “Punanen matto esiin / Täältä tulee / Laulajan näkönen mies / Kuka lie” ilmentää sitä avaraa ja laajaa tilaa, jolle artistina oleminen pohjautuu. Se voi olla mitä tahansa ja se sisältää periaatteessa kaiken, mutta samalla sen pysyvyydestä ja lopullisesta muodosta ei voi koskaan olla varma. Biisissä luetellaan ammatteja, joita yleisesti pidetään korkeassa arvossa, ja joihin nyt sekä otetaan etäisyyttä että samalla käänteisesti artistina vertaudutaan. Laulaja on alati muuttuva multipersoona, jonka suosio ei ole annettua, mutta jolla kuitenkin on kaikki mahdollisuudet kivuta työnsä avulla taivaisiin. “En oo ton pankinjohtajan näkönen mies / En oo ton lentokapteenin näkönen mies / Enkä oo ton presidentin näkönen mies / Mut mä huomaan yhdennäköisyyden nyt / Kun mä tähyän peiliin, sieltä mua väijyy / Laulajan näkönen mies.”

 

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

2019…no turning back

Henkilön Keko Salata (@kekosalata) jakama julkaisu

 

Julma H:n osuus on tosi Julma H:mainen. Rikosrekisteri mainittu, sossupummi mainittu, suorat sanat lausuttu ja keskisormea pyrkyreille näytetty. Eikä siinä ole mitään vikaa; kun kerran homma toimii niin se toimii. Sitä paitsi Julma H:n asema istuu täydellisesti biisin pointtiin, sillä oman elämänsä ahdingon kautta suosioon nousseella artistilla olisi varmasti paljonkin sanottavana koko asetelman nurinkurisuudesta, jopa teennäisyydestä. “Te köyhät näännytte niin kauniin solakoiksi / Näin ku pöyät kääntyy ne pukeutuu raatoihin / Nappiverkkarit pääl larppaa lähiöö ku Kim K / Louis vuittoni, se on niin last season”. Status ja nimi eivät tee ihmistä, mutta kuitenkin jengi sekoaa sen mukaan ketä se idolisoi, vaikka kyseessä on pelkkä artistipersoonaan kohdistuvista asenteista ja odotuksista kudottu verkko.

 

Laulajan näköinen mies on aivan hullun koukuttava kappale. Jokin sen rytmissä ja tanssittavassa melodiassa iskee suoraan johonkin mielihyvähermoon ja saa alusta asti keinumaan mukana ja nappaamaan sanoista kiinni. Edes kertsin na-na-nannattelu ei ärsytä vaan toimii hämmentävän hyvin, ja kategorialtaan kappale sopisi “radiokamaa mutta persoonallista sellaista” -laatikkoon. Keko Salata lunastaa paikkansa laulajana ja poistuu puhtaan ja simppelin kokonaisuuden jälkeen haikeaan sateeseen, ikään kuin mitään ei koskaan olisi tapahtunutkaan.

 

Kuuntele levy Spotifyssa
Kuuntele biisi Youtubessa