Maustetyttöjen Viidestoista päivä julkaistiin perjantaina syyskuun kolmastoista päivä. Uusi singlelohkaisu lokakuussa julkaistavalta debyyttialbumilta on koukuttava ja tyylikäs lopullisuuden apatiaa huokuva erobiisi.

 

Jotain niin samaistuttavaa ja tunnistettavaa on tässä kappaleessa, että se tuntuu tutulta jo ekalla kuuntelukerralla. Saman ilmiön huomaa usein uusien radiohittien kanssa, joiden rakenne ja idea on täysin identtinen kaikkien muiden listoilla soivien biisien kanssa. Viidestoista päivä ei kuitenkaan ole mikään geneerinen höttöpoppibiisi, vaan tuttuuden tunne tulee siitä, että universaalin aiheen lisäksi kappaleen tunnelma, melodia ja sanoitukset kierrättävät joitakin sellaisia elementtejä, jotka ovat kulkeneet vuosikymmeniä kotimaisen musiikin ytimessä. Nyt saamme kaiken tämän päivitettynä tähän päivään ja sellaisella pilkkeellä, että lopulta alkaa suorastaan naurattaa.

 

Mitään nauramisen aihetta sinänsä ei ole kappaleen viestissä, joka on ytimekkäästi se, että eroaminen: ei hyvä homma. Viidestoista päivä huokuu melankoliaa, apatiaa, ikävää ja kurjuutta, kun menossa on jo kolmas viikko “ilman sua… ja kaljaa”, eikä olotila ota helpottaakseen. Jonkinlaisia toiveen hippusia ilmoille kyllä jaksetaan kattoon tuijottelun keskeltä heitellä, mutta melkoisen skeptisyyden ja välinpitämättömyyden takaa niitäkin joudutaan tarkastelemaan: “Ehkä se helpottaa, mut en menis vannomaan”.

 

Passiivisuuteen kääriytyvä epätoivo on kriisin keskellä niin luonnollinen tapa reagoida, että Viidestoista päivä voi hyvinkin toimia lohtuna jokaiselle, joka sydäntä repivän eron joutuu kohtaamaan. Biisissä ei ole minkäänlaista väkinäistä tsemppaamista eikä ulkopuolisista paineista syntyvää tarvetta päästä takaisin jaloilleen ja rynnistää palvelemaan yhteiskuntaa kyvykkäänä kunnon kansalaisena. Sisältä se sama tarve saattaa löytyäkin, mutta aivan eri syistä kuin toisten odotukset – eihän kukaan jaksa viikkotolkulla velloa murheen alhossa vailla mitään kiintopistettä tai valonhäivähdystä tai unta. Tai sitä kaljaa.

 

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Seurasaaressa oli kylmää ja pimeää. #seurasaari #viidestoistapäivä

Henkilön Maustetytöt (@maustetytot_yhtye) jakama julkaisu

 

Maustetyttöjen etevyys tulee esiin siinä, miten näennäisesti simppeli ja masennuksen viittaan puettu kappale onkin salaa älyttömän koukuttava ja viihdyttävä. Melodian oppii heti alkuun ja kertsissä on helppo laulaa jo tokalla kerralla mukana, mutta kyllästyttävän sijaan se onkin vallan ihanaa. Kappaleessa on seisahtuneisuuden viestistä huolimatta jotain niin kuritonta ja vapauttavaa, että siihen mielellään heittäytyy ilakoimaan. Sillä ilakointia se pohjimmiltaan on: itseironisen vesillä taitavasti luovivaa vellomista erosurussa, kaljattomuudessa ja näistä johtuvassa elämän yksinkertaisessa kurjuudessa.

 

Oma ilonsa on tietenkin musiikkivideo, joka esittelee ihan uudelle tasolle vietyä ilmeettömyyttä. Kuin lyhytelokuva, jonka ideaa ei heti ymmärrä mutta leffateatterista lähtiessä huomaa jonkin syvällä sisällään liikahtaneen, on Viidestoista päivä myös visuaalisessa muodossa oma kertomuksensa. Paljonkaan ei tapahdu, mutta juuri tämän eleettömyyden poukamissa voi sallia omien tunteidensa, assosiaatioidensa ja tulkintojensa vallata tilaa. Tai jos niitä ei synny, on pitkissä kohtauksissa ja tapahtumattomuudessa jotain niin hypnotisoivaa, että se pitää otteessaan viimeiseen havahtumiseen ja hymyn häivähdykseen asti.

 

Viidestoista päivä kasvaa itseään isommaksi siinä millaisia perinteitä se kunnioittaa. Yksi asia on toimia tribuuttina Juice Leskiselle tämän klassikkokappaletta Viidestoista yö mukaillen, mutta sen lisäksi sanoituksissa on käytetty kaikki perinteisimmät rakkausmetaforat ja surua kuvastavat symbolit ja käännetty ne biisin ilmapiiriin sopien pokerinaaman takaa esitettynä loistavaksi viihteeksi. Tähtösiä ei näy, aurinko ei loista, linnut eivät laula eivätkä silmät enää itkeä voi – silti vain oudon mukavan ja mieltä ylentävän ilmapiirin Maustetytöt jättävät jälkeensä.