Kävimme perinteisen LIVE-aikakauden aikaan, ennen Koronan aiheuttamaa myllerrystä, viettämässä päivän Anssi Kelan kanssa.
Päivä huipentui illalla järjestettyyn viimeiseen konserttiin, ennen epidemiaa.

Aloitimme päivän Anssin työhuoneelta ja matkasimme Amos Rexiin normaalista mersu kyydistä poiketen junalla nostattaen fiilistä. Tiedättehän, “junassa on tunnelmaa”.

Yksi mies, laulut ja tarinat. Kitara, näyttämö ja valkokangas. Ilta on yhdistelmä konserttia, monologia ja filmiä. Artisti avautuu yleisölleen ja kertoo tarinansa omin sanoin. Niin hyvät ja hauskat kuin vaikeatkin hetket.”
Tämä pitää hyvin paikkansa.

Konserttien oli tarkoitus jatkua syksyllä, mutta tulevista päivämääristä ei ole tietoa.

Oliko ilmassa jännitystä vai liikutusta? Onko konsertin lavastus Anssin nuoruuden olohuoneesta?

Tsekkaa jakso ja hyppää kulissien taakse!

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Mun täytyy kävellä näin -konserttien ensimmäinen esityskierros päättyi eilen Helsingin Bio Rexissä. Kuvassa mietiskellään asioita yhdessä yleisön kanssa. Nämä elämäkertakonsertit ovat tuntuneet monella tavalla käänteentekeviltä. Itsensä on joutunut venyttämään asentoihin, joihin ei tiennyt pääsevänsä. Uuden löytäminen on tuntunut vapauttavalta ja riemukkaalta. Tuntuu kuin tämä produktio olisi se, mitä varten tässä on harjoiteltu jo yli 30 vuotta. En olisi ollut aikaisemmin valmis. Vielä 10 vuotta sitten en olisi ollut riittävän rohkea. 20 vuotta sitten en ollut tarpeeksi taitava. Nyt osaan ja uskallan, ja se tuntuu hemmetin hyvältä. Saamani palautteen perusteella nämä illat ovat olleet merkityksellisiä myös yleisölle. Eilisenkin keikan jälkeen moni tuli sanomaan, että oli saanut ajateltavaa. Sisällä myllersi, mutta hyvällä tavalla. Mannerlaattoja siirtyy. Tällaista palautetta on ollut ihana saada, sillä en käsikirjoitusta tehdessäni tietenkään voinut tietää, millä tavalla se resonoisi kuulijoissa. Saatoin vain toivoa, että uskaltaessani kuoria itseäni paljaammaksi, samalla esiin tulisi jotain sellaista, johon kuulija voi heijastaa itsensä. Olen suunnattoman kiitollinen siitä, miten teos on otettu vastaan. Pelkäsin, että tämä olisi liian erilainen, liian kummallinen. Salit ovat kuitenkin olleet joka näytöksessä täynnä. Vaikuttaa siltä, että ihmiset kaipaavat turbomegaspektaakkelien rinnalle myös jotain pienempää, kodikkaampaa ja läheisempää. Olen todella onnekas, kun minulla on mahdollisuus tehdä jotain tällaista. Suuret kiitokset kaikille teille, jotka annatte tämän mahdollisuuden ostamalla pääsylippuja keikoilleni. Lämmin kiitos parhaalle työryhmälleni, jonka kanssa on tehty taikoja. Marjaruoka sulattaapi muuta ruokaa. Kuva: Lasse Arkela

Henkilön Anssi Kela (@anssikela) jakama julkaisu