Marraskuun viimeisillä hetkillä Atomirotta julkaisi singlen nimeltä LISÄÄ. Kappale tarttuu kulutushysteriaan, ja on toinen lohkaisu maaliskuussa ilmestyvältä Atomirotta IV -albumilta.

 

 

Atomirotan iloiseen rallattelumuotoon puettu pariminuuttinen veto LISÄÄ ilmestyi otollisesti mustana perjantaina, jolloin kaupat pursuavat alennuksia ja ihmiset pursuavat ostovimmaa. Kappale antaa kasvot sille hysteeriselle tarpeelle kuluttaa, jota meihin ulkopuolelta tuutataan, ja jonka syliin me niin auliisti heittäydymme. Biisi on villi ja riehakas aivan kuten tämä yhteiskunnassa jylläävä ostopakkokin, ja siksi se samaan aikaan sekä viihdyttää että kauhistuttaa.

 

Minkä takia viihdyttää? Koska kun kappaleen viestistä riisuu sen kriittisen aspektin, jää jäljelle varsin absurdeja ja sen vuoksi koomisia piirteitä saava toimintamalli, jota länsimainen elintapa ilmeisestä tuhoavuudestaan huolimatta suorastaan vaatii. Vaikka tietoisuus kestämättömästä ylikulutuksesta, luonnonresurssien hälyttävästä vähenemisestä ja ilmastonmuutoksen aiheuttamista uhkista jatkuvasti kasvaa, eivät todellisessa elämässä kuluttajan tasolla nähdyt muutokset aina ole niin rohkaisevia, puhumattakaan siitä, miten koko yhteiskuntamme ja kulttuurimme on rakennettu.

 

Tämä huvittaviakin puolia saava ristiriita välkkyy Atomirotan kappaleessa kuin aution tienlaitamotellin punaisena vilkkuva opastekyltti. Ketään ei oikein kiinnosta, ja suurin osa ajaa täysillä ohi edes tiedostamatta näkemäänsä, mutta siellä se sinnikkäästi lähettää viestiään, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. LISÄÄ näyttää sen pakonomaisuuden ja suoraan sanottuna puhtaan hulluuden, mikä ostohysterian ytimessä vallitsee – sillä ei liene niin väliä, mitä ja miksi, vaan kuinka paljon ja kuinka halvalla. Onhan se aika hassua hei.

 

 

Ainakin objektiivisesti tarkasteltuna. Kun siirrytään subjektiiviselle puolelle, maapallon asukkaan tunteisiin ja toiveisiin, ei välttämättä enää niin kovasti nauratakaan. Sillä tämä ylikulutusjuna vaikuttaa vähän siltä, että kun sen rattaat kerran kauan sitten on laitettu pyörimään, se ei pysähdy enää millään. Ei vaikka kuinka paljon tutkimustuloksia, globaalia näkökulmaa ja tulevaisuuteen liittyviä kauhukuvia sen eteen kasattaisi – silti aina vaan “joka päivä on musta perjantai tavarataivaassa”.

 

Kreisiksi bailubiisiksin sopiva LISÄÄ rakentuu sen verran neutraalille ja tuomitsemattomalle pohjalle, että sen syövereissä on hyvä pohtia omaa suhtautumistaan materiaan sekä lempeästi katsella omia kulutusvalintojaan. Kappale antaa paljon anteeksi, sillä se käsittelee ilmiötä nimenomaan ilmiönä, elintapana ja kulttuurisena mallina yksilön syyllistämisen sijaan. Sillä eihän ole kenenkään paikka syyllistää: kuka meistä voi vilpittömästi sanoa elävänsä ilman minkäänlaisten ylimääräisten päästöjen tuottamista?

 

Silti, vaikka syyllistämisellä tuskin koskaan saavutetaan mitään hyvää saati pitävää, voi pohtia, onko tässä vaiheessa jo tarpeen lopettaa ihmisen herkistä tunteista huolehtiminen ja puhua asioista sellaisina kuin ne ovat, kaunistelematta ja hyväksymättä. Varsin selvää on, että mukavuudenhaluinen ja omaan napaansa keskittyvä ihminen kyllä jatkaa oman elintasonsa mukaista toimintaansa niin kauan kuin omatunto sen sallii – sallimmeko me siis itsellemme liikaa? Päästämmekö itsemme vähän liian helpolla? Yhteiskunta kun loppupeleissä koostuu miljoonista pienistä osista, joista jokainen meistä on yksi, vapaalla tahdolla varustettu pieni potentiaalinen muutoksen siemen.

 

Kun LISÄÄ nyt osaltaan liittyy mustaan perjantaihin, täytyy sanoa, että tänä vuonna somet ja katukuva täyttyivät rohkaisevasta määrästä kulutusta kritisoivia mainoksia ja kannanottoja, suuriakin yrityksiä myöten. Biisin musiikkivideota katsoessa kontrasti sen esittämän todellisuuden sekä nykytilanteen välillä näyttäytyy lohdullisena, sillä musavideon sekopäinen massahysteria, jossa tarjousten perässä rynnitään karjalaumana ja kotiin roudataan kassikaupalla tavaraa, ei ole nykyään mikään absoluuttinen totuus, jota kukaan ei kyseenalaistaisi.

 

Upeaa musiikkivideossa on sen visuaalinen ilme, joka huokuu rujoa ysäriestetiikkaa. Värikylläisyyden keskellä vilkkuvat mauttomat mainosbannerit sekä rakeiset pätkät paniikissa kauppaan vyöryvistä ihmisjoukoista eivät todellakaan houkuta liittymään seuraan. LISÄÄ näyttää tietynlaisen todellisuuden rumat kasvot, ja se kantaa pitkälle – muistutuksia siitä, mistä isossa mittakaavassa on kyse, kun ei voi olla liikaa.

 

Tili tuli, kaikki palo / Ja mikään ei riitä