Aztra julkaisi viime perjantaina tokan singlen tulevalta ALLU-albumiltaan. PYSY TARINAS on muistutus siitä, että jos ei ole todellista sanottavaa, ei kannata sanoa mitään, ja jos taas valitsee ilmaista itseään ääneen, kannattaa pitää huoli siitä, että sanojensa takana kykenee jatkossakin seisomaan.

 

 

 

Jos helle meinaa syödä mehut eikä tuuletinta löydy kodin nurkista hurisemasta, voi apu löytyä paikasta, jota ei heti tulisi ajatelleeksi. Nimittäin Aztra julkaisi auringon porotuksen vastapainoksi uuden biisin, joka on niin taattua synkkää ja pimeää Aztra-laatua, että kuumimmatkin säät viilenevät siksi aikaa kun PYSY TARINAS soi.

 

Tämä ei toki meinaa sitä, etteikö biisistä minkäänlaista paahdetta tai tulisuutta löytyisi. Se on päinvastoin erittäin suorasanainen ja jollain asteikolla jopa kiihkeä: sanottavaa löytyy, eikä asian esiintuomisessa kursailla. Lisäksi, vaikka helteet olisivat lempijuttusi etkä kaipaisi minkäänlaista koleutta paahteiden keskelle, on Aztralla aika paljon annettavaa pimeiden kujien kiertoajelun viilentävän vaikutuksen lisäksi.

 

Mutta kyllä ne pimeät kujat melko olennaisessa osassa ovat, siitä ei pääse mihinkään. Aztran meininki on alusta asti ollut sekä saundillisesti että aihepiirien osalta enemmän siellä pimeän kuin aurinkoisen puolella – eipä esimerkiksi kahden ekan sooloalbumin nimet ihan turhaan ole “Outoja päiviä” ja “Öis”. Ilahduttavaa onkin seurata, kuinka monella eri tavalla näitä varjoisampia alueita voi vuosien aikana tutkailla, ja kuinka omaehtoista meno on. Laki tai muiden sanomiset eivät sen kummemmin nappaa, kun Aztra on liikkeellä, vaan kuten Aztra uusimmassa biisissään toteaa: “Jauhan omaa lingoo, ota tyypit”.

 

Okei, otetaas sitten ne tyypit. PYSY TARINAS on ekalta puoliskoltaan vähän kuin katsaus Aztran maallisen vaelluksen pääpiirteisiin, joihin kuuluvat olennaisena osana etäisyyden ottaminen muiden tyyleihin. Siinä missä muut kiipeävät jyrkänteellä, Aztra lentää. Siinä missä muut ovat satuja, Aztra on myytti. Ja vaikka on ilmiselvää, että kaikki puuhastelut eivät päivänvaloa kestä, on Aztra sen verran ovela, että kytät jäävät auttamatta toiseksi: “Kyylien mielest luihu rajal aina syynis / Tyhmii, ei ne saanu Aztrasta syyllist”. Lisäksi ehdottoman tärkeää on tyylikkyys: vaikka oleminen tapahtuu paljolti synkissä maisemissa, ei se missään nimessä ole yhtä kuin lääväisyys: “Sä tiedät mun tyylin, mokkaa samettii ja plyysii”.

 

 

Kaikki tämä on vielä varsin tuttua Aztraa, mutta kertsin jälkeen tuleekin kappaleen olennaisin osuus. Sieltä löytyy nimittäin tärkeä viesti jokaiselle, joka yrittää jonkinlaisin juonikkain keinoin päästä räppiympyröissä, tai oikeastaan missä tahansa ympyröissä, korkeammalle kuin muut. Aztra näkee kaikenlaisen epäjohdonmukaisen tarinoinnin läpi, eikä anna jengin päästä koirina veräjästä. Sillä kun sanot jotain, pidä siitä kiinni. Jos et osaa sanoa mitään, mistä voit pitää kiinni, älä sano mitään. Niin simppeliä se on.

 

Miksi se sitten on niin tärkeää? Miksei takkia voi silloin tällöin vähän käännellä, tai vedellä sanoja hatusta silloin kun muuta ei meinaa kekata? No siksi, että se on simppelisti “Fättii teil päin, meil päin se on wäkkii”. Not cool bro. Haippinsa voi kyllä yrittää rakentaa ilmavien sanojen varaan, kasata ympärilleen ties kuinka näppäriä merkkikamoja ja kätevästi muunnella totuutta siellä täällä, sillä eihän sitä kukaan huomaa. Mutta kyllä huomaa, ainakin Aztra. Ja totta puhuen se kyllä kuuluu ennemmin tai myöhemmin lopputuloksessakin. Jos ei itse voi seistä sanojensa ja olemuksensa takana, miten kukaan muukaan voisi?

 

PYSY TARINAS on kursailemattoman sanomansa lisäksi yksinkertaisesti hauska. Vaikka asiat esitetään vakavalla naamalla ja tiukoin sanankääntein, voi riimien alta aistia varsin voimakasta silmäkulmapilkettä. Sanavalinnat ja esitellyt skenaariot ovat humoristisuudessaan viihdyttäviä, mutta se ei mitenkään vähennä asiasisällön keskeisyyttä. Sillä Aztran esittelemää mentaliteettia voi soveltaa oikeastaan kaikilla mahdollisilla elämänalueilla, ja sillä voi päästä vaikka kuinka pitkälle. Älä suhmuroi, älä huijaa, äläkä valehtele. Ja mikä tärkeintä, pysy siinä hiton tarinassa.