BEHM julkaisi viime perjantaina kolmannen singlen tulevalta albumiltaan – lue alta Featin mietteet Frida-biisistä!

 

 

 

Olisiko eroprosessista toipumisessa kaikista tärkein lakipiste se, kun ikävä on enää pelkkää melkein ikävää? Sen jälkeen tunteiden intensiteetti vähenee, muistot ovat marginaalia keskipisteen sijaan, ja loput askeleet ovat enemmän vaivannäöstä kiinni kuin pakon sanelemia. Ikään kuin itseltä saisi aiempaa armollisemmin kysellä: jaksanko tänään eheytyä vähän lisää? Vai keskitynkö muuhun, johonkin johon päättynyt suhde ja etenkään suhteen toinen osapuoli ei enää millään lailla liity?

 

BEHM julkaisi vastikään kolmannen singlen tulevalta esikoislevyltään. Frida on edellisten julkaisujen tapaan haikeankaunis rakkauslaulu – tai no, enemmänkin rakkaudenloppumislaulu. Rakkautta on kuitenkin sekin, että uskaltaa valita itsensä ja päästää irti jostakin, jonka päättymispäivä on umpeutunut. Se voi vihloa ja tehdä pahaa, mutta kappaleessa ollaan jo pitkälti näiden vastahankaisten tuntemusten tuolla puolen. Eron terävimmät reunat ovat hioutuneet siedettäviksi, ja jäljellä on enää lähes lempeältä tuntuva hyväksyntä, jonka kokonaisvaltaisuus päivä päivältä kasvaa.

 

Siitä huolimatta, että kappaleessa eivät kuulu erokipuilun viiltävämmät puolet, ei raivo eikä intensiivinen suru eikä katkeruus, jotka niin monesti voivat luopumisen polkua reunustaa, on biisissä jotakin varjomaisen tummaa, joka kertoo jokaisen parisuhteen ihmistä muuttavasta kapasiteetista. Se voi olla pelottavan suuri, nimittäin se vaikutus, joka ihmisellä toiseen on. Vaikka yhteiselo päättyisi, eivät toisen kaivertamat jäljet katoa mihinkään, ja kenties juuri siksi puhutaan nimenomaan eroprosessista, eikä yksinkertaisesta yksittäisestä tapahtumasta, joka siististi leikkaisi päättyneen suhteen osapuolien välille lopullisen rajaviivan.

 

Frida tutkiskelee juuri sen rajaviivan puutetta. Biisi on kuin toiveikas kulkija, joka tunnustelee tietään ulos menneisyydestä: olenko jo lähellä uutta? Pääsenkö jo pian seuraavan luvun alkuun? Asuuko eilispäivä enää minussa, vai avaanko huomisaamuna silmäni täysin toipuneena? Lähellä ollaan, mutta ei perillä, mitä ikinä perillä oleminen sitten tarkoittakaan: “Ja niin kai välillä pitää vähän särkyä / Niin askeleet on varmemmat kun taas tanssii ehjänä”.

 

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Frida 00:00 🤍

Henkilön BEHM (@ritabehm) jakama julkaisu

 

On lupaavaa kyetä nojaamaan tulevaisuudessa siintävään eheyteen, mutta kuten sanottu, ei biisi toiveikkuudestaan huolimatta ole kauttaaltaan valoisa. Paljon siitä johtuu haikeudesta, joka meinaa sykäyksittäin kuljettaa kaipuun äärelle, mutta olennainen osansa on myös Frida Kahlolla, joka tähdittää biisin nimen lisäksi sen kertosäettä: “Ja sä voit pitää sen Frida Kahlon maalauksen / Sen sä voit pitää, mut sä et voi pitää mua”.

 

Meksikolaisen ikonisen taidemaalarin läsnäolo tuo biisiin syvyyttä, jota ilman se olisi yksinkertaisesti erolaulu muiden joukossa. Nyt biisi kuitenkin kasvaa aihettaan suuremmaksi, kun pohjalla jyllää Frida Kahlon taiteen herättämien mielleyhtymien kautta sairaus, kipuilu ja jopa kuolema. Eloisa värimaailma sekoitettuna terävään ruumiillisuuteen ja ihmisyyden loputtomaan kerroksellisuuteen kuiskii siitä, että biisissä taakse jää jotakin merkityksellistä ja suurta, joka ei välttämättä kerro pelkästään päättyneestä parisuhteesta, vaan kokonaisesta päättyvästä elämänvaiheesta. Kenties Frida Kahlon maalauksen uhraaminen kuolleen rakkauden alttarille kielii siitä, että uudelleensyntymä kirkkaampaan tulevaisuuteen on suorastaan välttämätön?

 

Oli miten oli, kaunis biisi yllättää herkkyytensä alla kuplivalla kiihkeydellä ja herättää kutkuttavan uteliaisuuden tulevia julkaisuja kohtaan. BEHM on tuottanut kappaleen yhdessä KASHWELLin kanssa. Tähän mennessä julkaistun singletrilogian lupaama debyyttialbumi ilmestyy syksyllä.