Räppiä ja rokkia on musiikin historian aikana yhdistelty useammankin kerran ja menestys on ollut vaihtelevaa. Kun tovi sitten räppäri Dilemma ilmoitti tulevasta sinkustaan Apulanta-solisti Toni Wirtasen kanssa, ehdittiin se jo joissain alan keskusteluissa leimata tyyliltään nu metalliksi, joka genrenä aiheuttaa tunnetusti ristiriitaisia tunteita monien kriitikoiden keskuudessa. Millaisia tuntemuksia itse biisi sitten herättää? Otin kappaleen kuunteluun ja kysyin samalla Dilemman omia keloja tuoreesta julkaisustaan.

Jos kappaleesta puhutaan kiivaasti jo ennen sen julkaisua, on selvästi jotain tehty oikein ainakin markkinoinnin suhteen. Kun mietin asiaa tarkemmin, niin tottakai kappale kiinnostaa ilman mitään nu metal-leimojen lyömistäkään. Ehkä kyse onkin siitä, että Toivo on vain ihan oikeasti perkeleen kiinnostava kombo. Dilemman nousukiito artistina on ollut ilahduttavaa seurattavaa jo jonkin aikaa, eikä Wirtasenkaan meriittejä lauluntekijänä ole kiistäminen. Annetaankin Dilemman kertoa itse, mistä kaikki sai alkunsa:

“Kirjotin biisiä vittuuntuneena yöllä mun makkarissa. Oon viime aikoina menny omassa musan kuuntelussa kokoajan syvemmälle 90- ja 00-luvun rokkiin. Samaan aikaan oon oppinu olee rehellisempi omille tunteille ja teksteille. Se on tehny hyvää.

FEENIX-levyä kirjottaessa kirjotin itteeni ulos pahasta olosta. Toivoa ja muita uusia biisejä tehdessä oon voinu sen ansiosta olla enemmän sujut itteni kanssa. Myös sillon, kun on paha olla. Joskus vaan vituttaa, ahistaa ja pelottaa ja se on ihan ok. Meillä kaikilla on oikeus olla vittuuntunut, kunhan paha käsitellään ja mennään eteenpäin. Toivo-biisin kirjotus oli mun tapa käsitellä se hetkellinen ahdistus”

Mä kuulen sun äänest, ettei siin oo yhtään kipua” -riimitteli Nikke Ankara Oden kanssa vähän aikaa sitten julkaistulla yhteisbiisillään, joka niinikään käsitteli ahdistuksen tunteita musiikin keinoin. Dilemmaan ei edellä mainittu linja ainakaan osu, sillä mies hoitaa pestinsä kipujen tulkitsijana hyvinkin uskottavasti. Uskonkin biisin nimensä mukaisesti todella antavan toivoa niille kuulijoille, jotka mahdollisesti kamppailevat samankaltaisten demonien kanssa kuin artisti itse. Kertsikin jää päähän soimaan ja Wirtanen hoitaa lauluvokaalit himaan ammattimaisella varmuudellaan.

“En kuullu tässä ketää muuta vetämässä ku Tonin ja niin Tonille sanoinkin. Että haluun tehä täydellistä musaa ja jotta tää biisi on täydellinen, Tonin on tultava mukaan. Toni aluks kieltäyty koko jutusta. Olin onneks oma itteni eli sinnikäs ja määrätietonen jankuttaja. Sit herra rockjumala lopulta taipu ja päätti antaa mun lyriikoille äänensä”

Toivosta on ilmeisesti ollut osuvasti hyötyä myös biisin tekoprosessin aikana ja tarina on jo itsessään inspiroiva esimerkki periksiantamattomuuden voimasta. Ihmisillä on varmasti omia henkilökohtaisia syitään heitata nu metal-vivahteisia prokkiksia, mutta itselleni se suurin ongelma niissä on ollut lähinnä räppäreiden surkeus monissa genreä määrittäneissä bändeissä. Tässä tapauksessa tuota ongelmaa ei kuitenkaan ole, sillä Dilemma osaa todistetusti räpätä, oli taustalla sitten rankempaa kitarasaundia tai räppirumpua. Apulanta-fanien iloksi Dilemma paljasti toimitukselle vielä suosikkinsa kyseisen bändin tuotannosta:

“Apulannallahan on ihan saakelisti kovia biisejä ja Toni on tän maan kovimpia lauluntekijöitä. Reunallat-biisi on eka, mikä muhun teki vaikutuksen. Musta löytyy videokin, missä laulan sitä pikkupoikana punaisessa tukassa. Ehkä mä oon alitajuntaisesti kopioinu niitten lavashowtakin omaan stage-olemukseen”