Heikki Kuula julkaisi heinäkuun alkupuoliskolla kappaleen Viimeinen spigu, jossa reflektoidaan päihdepitoisen elämän nousuja ja laskuja ja heittäydytään viimeisen kerran nautintoon.

 

Kuinka moni on huijannut itseään jatkamaan jonkinlaista addiktiota mantralla “enää yksi”? Enää yksi tupakka, enää yksi känni, enää yhdet vedot. Huomenna ei enää, mutta nyt on niin poikkeustilanne, että tämän viimeisen kerran on pakko saada. Itseään voi huiputtaa loputtomiin lupaillen parannusta aina sille seuraavalle hetkelle, kunhan se ei ole nyt. Usein se “viimeinen” myös maistuu ja tuntuu huomattavasti paremmalta kuin rutiinikuosaaminen, onhan kyse lähes seremoniallisesta tapahtumasta. Joten ei ihme jos viehätys jää kytemään ja viimeisen kerran haluaa kokea varmuudeksi vielä ainakin kerran. Ja kerran. Ja vielä kerran…

 

Heikki Kuulan Viimeinen spigu on tarina sieltä päädystä, jossa elämä on jo pitkälti rytmittynyt päihteiden ympärille ja omaa eloa katsellaan taaksepäin siitä näkökulmasta, että mitäs oikein tulikaan tehtyä. Mikään katumusharjoitus kappale ei kuitenkaan ole, vaan enemmänkin hyväksyvä olkien kohautus: tähän se elämä kului ja tässä ollaan nyt, viimeisillä askelmilla. Mutta vaikka sävy ei ole kaikista rohkaisevin eikä tilanne erityisen lupaava, on biisissä menoa ja melskettä. Loppua kohden mennään ryminällä, eikä suruihin jäädä turhaan vellomaan.

 

Kappale on voimakkaan visuaalinen. Se on kuin perjantai-ilta lähikapakassa, jossa se nurkkapöydän vakkariäijä on taas iloisissa nousuissa julistamassa elämäntarinaansa riippumatta siitä, kiinnostaako ketään kuunnella vai ei. Eikä tämä johdu pelkästään sanoituksista, vaan kokonaisuutta olennaisesti muodostamassa ovat myös suloisenhaikea laulukertsi ja hilpeänveikeä säestys. Viimeinen spigu on kuin musiikiksi muuntunut mielentila ja persoona, jossa puhuu päihdekoukussa elämänsä kuluttaneen vanhemman ikäpolven kollektiivinen henki.

 

Miksi vanhemman? Kyllähän huumeet voivat valloittaa elämän jo teininä. No siksi, että kappaleessa sekä romantisoidaan omaa huuruista, kauan sitten alkanutta taivalta, että puhutaan syvän elämänkokemuksen äänellä. Ei ole kyse sekopäisestä örveltämisestä kreiseissä bileissä, vaan itsestäänselvästä elämäntyylistä, josta on juhliminen kaukana. Lupailuja parantumisesta ei enää tipu, vaan kohtalo on kirkas: “Tää stoori mun elostain / Huvittaa niin se hetken varmaan / Kuka ikin luotti muhun se sai / Ain palkaks kyyneleen karvaan”.

 

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Mun uus soolobiisi Viimeinen spigu nyt kuunneltavissa Spotifyssä 🎶

Henkilön Heikki Kuula (@heikkikuula) jakama julkaisu

 

Heikki Kuula tiputtelee leikkisiä riimejä yhtä nopealla tahdilla kuin jokainen Piritorin vakkarinotkuja levottoman kiihtyneissä tiloissaan höpöttää epäjohdonmukaisia asioitaan. Tarinoilla ei välttämättä ole päätä eikä häntää, eikä niiden takaa ole enää pitkään aikaan löytynyt yhtenäistä minuutta. Päihdepitoiset ympyrät muokkaavat jokaisesta jäsenestään lopulta selviytyjän, joka muuntautuu miksi tahansa ja näyttäytyy ulospäin millaisena vain, kunhan se on edullista omiin haluihin nähden. “Mä oon hiirimies, välil friikkimies / Välil kliinimies, välil biittimies.” Onhan se toki päihteestäkin kiinni, miltä maailma näyttää ja miten siihen itse asettuu.

 

Vaikka Viimeinen spigu ei sinänsä ole surumielinen kappale, on siinä selkeää hyvästien tuntua ja lopullisuutta. Sillä ei ole niinkään väliä, onko kyse fyysisestä kuolemasta, johon lennetään viimeisen satsin avulla, vai henkisestä kuolemasta, jolla koetetaan päästä irti palvelemattomasta elämäntyylistä. Loppu se on joka tapauksessa; elämä kuin taakse jätetty perintö, joka tulee tulevaisuudessa kulkemaan sukupolvelta toiselle tarinan muodossa. Ja siinä piilee biisin merkityksellisyys. Ympäröivä yhteiskunta sysää huumeriippuvaiset helposti arvottoman ja kasvottoman lauman rooliin, jolle eivät kuulu suoraselkäisen, veroja maksavan kansalaisen oikeudet, mutta Viimeinen spigu muistuttaa, että joka ikisen henkilön sisältä löytyy ihminen, joka ansaitsee tulla kohdatuksi nimenomaan ihmisenä eikä minkään leiman kautta. Jokaisella on omat muistonsa, elämänpolkunsa ja tärkeinä pitämänsä asiat, eikä niitä voi arvottaa.

 

Viimeinen spigu, tää on puhdast nautintoo
Saata mut viel kerran sinne ysärin aurinkoon