Mon-Salan EP nimeltä DNF julkaistiin perjantaina. Feat syventyy nyt kokonaisuuden päätösraitaan Addiktio, jossa itseä revitään irti koukuttavasta ja kipeästä suhdekuviosta.

 

 

Substanssit substansseina ja tunteet tunteina – niin kai sitä ihmismieli helposti kuvittelee, mutta ei tällä erottelulla oikeasti kovin pitkälle pääse. Nimittäin tunteisiin perustuvat olosuhteet sekä fyysisiin aineisiin perustuvat riippuvuudet noudattelevat jossain suhteessa niin samanlaisia kaavoja, että välillä on hankala erottaa kummasta on kyse. Mon-Sala kertoo Addiktiossa oman versionsa, joka käy myös universaalimmasta kuvauksesta haitallisten mutta sitäkin koukuttavampien suhteiden vetovoimasta.

 

Kuinka monta klassiseksi rakkauslauluksi miellettyä kappaletta pohjautuu siihen, että kertojalla on elämää suurempi tarve olla tietyn ihmisen kanssa yhdessä? Kuinka monta suureksi taiteeksi kasvanutta teosta kertoo siitä, että tunteet toiseen ihmiseen koostavat yhtäkkiä koko kokemusmaailman ja toimivat pohjana elämänhalulle? Kuinka monta erobiisiä huokuu sitä mentaliteettia, että eron myötä romahtaa koko maailma, eikä tuhkasta nousta ilman että pois lähtenyt rakastaja palaa takaisin?

 

Mitä sitä kaunistelemaan: kyse on riippuvuudesta. Ei rakkaudesta – ei edes sokeasta sellaisesta. Jokin nykyaikaisessa ja lähinnä pop-kulttuurissa kasvaneessa käsityksessä romanttisten suhteiden hyväksytyistä muodoista sisältää pakonomaisen tarpeen olla toisen kanssa, viettää tämän kanssa kaikki hereilläoloaika ja omistaa tämän koko ihmisyys. On täysin hyväksyttyä suhtautua kumppaniin kuin tämän läsnäolo olisi ainoa asia, joka pitää itsen hengissä.

 

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Lucky One 🔗 shot by @sonyaromina makeup by me #monsala

Henkilön Mon-Sala (@mon_sala_nora) jakama julkaisu

 

Noniin, reality check on todella paikallaan, ja siinä Addiktio astuu kuvaan. Vaikka tietyt kulttuurin haaraumat kuinka yrittäisivät viestittää, että romanttiseen rakkauteen kuuluu riippuvuus ja jopa jonkinlainen neuroottisuus kumppanista, on hyvin todennäköistä, että kyse on usein enemmänkin haitallisesta kiintymyssuhteesta kuin tasapainoisesta rakkaudesta. Jos on valmis laittamaan toisen vuoksi koko elämänsä sekaisin, jos toisen näkeminen määrittää jokaisen sekunnin ja jos keho on jatkuvassa valmiustilassa siltä varalta, että toinen kutsuu: no, silloin romanttisen ja epäterveen raja on vaarallisen häilyvä. “Diilaa sitä mil saat mut jäämään näin myöhään sun pihaan.

 

Mon-Salan biisiä värittää tietynlainen epätoivo ja samalla kyllästyneisyys, kun kuvio on omassa mielessä aivan kirkkaana, mutta irrottauduttua ei vain saa. Se tyyppi, joka herättää tunteet ja halut, aiheuttaa sen mielihyvähermoon niin nautinnollisesti osuvan lisäksi niin paljon kipua ja pahaa mieltä, että on sulaa hulluutta uudestaan ja uudestaan palata tämän vaikutuspiiriin. Silti niin käy. Miksi? Sitä tutkiskelee Addiktio, sekä analyyttisesti että fiiliksellä, joka pahaenteisen ja haikean biitin sekä Mon-Salan kärsimystä väreilevän äänen kautta painuu kuulijassa johonkin syvälle.

 

Sillä vaikka kyse ei mitä luultavimmin ole romanttisesta ja ihanteellisen muotoisesta rakkaudesta, on kuitenkin kyse tunteista. Ja nehän vasta koukuttavatkin. Biisissä palataan rikkovan suhteen syntyjuurille ja kelataan auki sitä vyyhteä, jonka solmuihin eksysessä pää sekoaa ja kaikista itselle tehdyistä lupauksista huolimatta palataan entiseen: “Vanhoihin tapoihin, iltoihin samoihin / Tarraudun kamoihin, pääsen takaisin alkuihin”. Ehkä mikään ei enää edes tunnu samalta, ja ehkä kohtaamiset ovat lopulta hädin tuskin tyydyttäviä kaikuja varhaisista ajoista, mutta kukapa vieroitusoireitakaan haluaisi kestää?

 

Addiktiossa päästään lopulta siihen, että avaimet vapauteen ovat paradoksaalisesti toisen käsissä. Siksi toisen pimeimmät puolet ovat niitä, joiden olemassaolon haluaa valaista, ja joita toiselta jopa alkaa toivoa, jotta itsellä säilyisi jokin järki ja ehkä jopa kyky sanoa ei, kun vanhat halut ja kuviot kutsuvat: “Anna mun täristä, näytä et sä et milloinkaan toisista välitä”. Lisäksi kappaleen läpi kirkkaana kulkeva rinnastus päihteisiin ja niistä irrottautumiseen liittyviin brutaaleihinkin vieroitusoireisiin avaa hyvin mahdollisesti syvälläkin suossa olevan silmät. Ei ole kyse mistään muusta kuin haitallisesta koukusta, joka tulee vain pahenemaan, jollei siitä päästä kokonaan irti.

 

Missä sä olit ku olit, piti kaukana pysyy