Juju julkaisi viime perjantaina uuden biisin nimeltä Bruce Lee, joka kertoo rohkeudesta, tuntemattomaan hyppäämisestä sekä pelkojen kohtaamisesta.

 

 

 

Onko viisauden ja älykkyyden välillä eroa? Jos on, kummasta on enemmän hyötyä? Ja millä tavalla?

 

Olemme tottuneita mittaamaan menestystä koulun, uran ja konkreettisten saavutusten avulla, sekä arvottamaan osaamistamme omaksuttujen oppien ja päähän päntätyn tiedon kautta. Ei riitä olla olemassa ja ihminen, vaan pitää rakentaa, osata ja suorittaa. Pyrkiä parempaan ja korkeammalle. Mutta viekö se todella syvimpään mahdolliseen onneen?

 

Jujun uusi biisi, joka on muuten ensimmäinen laatuaan sen jälkeen kun artisti solmi yhteistyösopimuksen Sony Musicin kanssa, pohdiskelee millä tavalla ihminen voi kasvaa ja kehittyä perinteisten mittareiden ulkopuolella. Jos unohdetaan opiskelut ja ammatinvalinnat, todistukset ja statukset, osaammeko löytää onnistumisen tunteita lainkaan? Osaammeko peilata itseämme sisäisten arvojen kautta, vai nojaammeko kaikessa ulkoisiin kykyihin ja muiden ihmisten palautteeseen? Olemmeko olemassa itsellemme vai saavutuksillemme?

 

Juju ei ujostele siinä minkä viestin hän haluaa välittää. Bruce Lee on rohkaiseva ja suorasukainen biisi voimakkaan ja aidon elämän elämisestä, ja siinä keskitytään nimenomaan kokonaisvaltaiseen pohjatyöhön, joka rakentuu sisältäpäin ulkoisten arvojen sijaan. Voi tuntua oudolta tai ahdistavaltakin yhtäkkiä suunnata huomio muualle kuin mihin yhteiskunta kaikin tavoin yrittää painostaa, mutta palkinto on satavarmasti suurempi kuin mikään, mitä voi rahassa mitata.

 

Vaikka syvästi tyydyttävän elämän eläminen vaatii ponnisteluja ja sisäisten demonien taltuttamista, on kyseessä prosessi, jossa on periaatteessa mahdoton epäonnistua. Riittää kun sitoutuu oman tiensä kulkemiseen. Siinä kaikki. Kukaan ei voi arvottaa henkistä polkuasi, eikä kukaan voi päättää puolestasi oletko epäonnistunut vai et. Siksi oman äänen kuunteleminen on tässä suhteessa ensiarvoisen tärkeää: “Älä oo porkkana, oo se kasvattaja / Muiden mielipiteet saattaa olla raskaita, paskaaks niist”.

 

 

Se, että sanoutuu irti muiden tekemistä säännöistä ja keskittyy tekemään sitä, mikä on itselle tyydyttävintä, ei toki tarkoita sitä, etteikö sen seurauksena voisi menestyä, tai että menestys itsessään olisi negatiivista. Olennaista on se, onko menestys itseisarvo vai ei. Rakentaako omanarvontuntonsa sen varaan vai ei. Saavuttaako asioita puhtaista lähtökohdista vai ei.

 

Menestyä voi sitä paitsi monella tasolla. Sama pätee onnellisuuteen. Kukin päättäköön itse, mikä niistä tasoista tuntuu autenttisimmalta.

 

Kenties innostavinta Jujun biisissä on sen asenne kipuun ja pelkoon. Lähtökohtaisesti ihminen välttelee kaikkea mikä tuntuu epämukavalta, ja luovii elämän läpi varoen satutetuksi tulemista. Valitettavasti kivun karttaminen kuitenkin synnyttää toisenlaisia ongelmia, joista yksi on puoliteholla eläminen. Jäämme liian paljosta paitsi ja menetämme ties kuinka kauniita hetkiä, jos jatkuvasti varaudumme pahimpaan ja suojaamme itseämme elämältä. Bruce Lee kehottaa unohtamaan nysväilyn ja heittäytymään aallokkoon, sillä aikaa ei ole loputtomiin. Kuka nimittäin tietää, kuinka upeita asioita varotoimenpiteiden takaa voi paljastua: “Pelkoja pois ja liekkejä kohti / Pohjasta polku taivaaseen johti”.

 

Palataanpa vielä kysymykseen viisauden ja älykkyyden erosta. Älykkyyttä voi kasvattaa opiskelemalla, lukemalla ja harjoittelemalla, mutta todellinen viisaus kumpuaa paljon syvemmältä kuin loogisten aivojen alueelta. Se liittyy arvojen ja asenteiden lisäksi keho-mieli-yhteyteen ja etenkin sydämeen. Sitä ei voi opetella; sen voi ainoastaan elää todeksi. Mutta jos ikinä kuvittelee olevansa valmis, voi olla varma, että matka tyssää siihen. Sillä uteliaisuus ja nöyryys voivat opettaa enemmän kuin mikään luento ikinä: “Nuorena tiesin jo kaiken mitä tietää pitää / Nyt taas tiedän sen etten tiedä yhtään mistään mitään”.