Julma H julkaisi viime perjantaina Jiiaa:n tuottaman biisin “Kesä tule taas”, jossa feattaamassa on Raappana. Ikävää ja surua myönteisellä tavalla käsittelevä kappale on vilpittömyydessään kova vastustaja tavanomaisen riehakkaille kesähiteille.

 

Kuka olisi Al-Qaida Finlandin aikoihin uskonut, että 12 vuotta myöhemmin Julma H tiputtaa leudon kesäbiisin, jossa feattaamassa on reggaemiekkonen Raappana? Kombo kuitenkin toimii ja kappale jättää jälkeensä mielihyvän tunteen, joka on aivan eri luokkaa kuin mihin tämän artistin julmemman tuotannon kohdalla on tottunut. Toki yli vuosikymmenessä jokaisella meistä ehtii tapahtua siirtymiä ja kehityksiä, jotka muuttavat arvojamme, käsityksiämme ja ehkä jopa luonnettamme, joten on toki siinä mielessä luontevaa, että matka Syrjäytyneistä tähän pisteeseen kulkee kaikenlaisten sävyjen ja muotojen läpi. Olemmehan moniulotteisia persoonia emmekä mustavalkoisia ulkomaailman luomien profiilien vankeja. Ja vaikka Kesä tule taas on biisi, jota ei välttämättä ihan heti olisi odottanut artistilta, jonka levyllä aikoinaan huudettiin “PALA ARKADIANMÄKI PALA VITUN PASKA”:a, on tässäkin biisissä jokin sellainen ydin, joka tuntuu erittäin tutulta Henriltä. Kuten joku on musavideon alle kommentoinut, “Vanha henkka is bäk! ❤️”.

 

Jos yleisö saisi valita sen kesän hittirallin, joka jyrää kaikilla radioiden soittolistoilla sata kertaa päivässä vapusta koulujen alkuun, luulen että Jiiaa:n tuottama keinuttava Kesä tule taas olisi virkistävyydessään vahvoilla. Se ei ole tekopirteä, ei geneerinen, ei yltiöpositiivinen eikä ärsyttävä renkutus. Se on rehellinen ja tärkeä kunnianosoitus niille, jotka eivät enää kulje kanssamme tällä pallolla nauttimassa auringosta ja lämpimästä tuulesta. Biisillä ei kalastella miljoonakuulijoita vaan puretaan sitä, mikä muuten ehkä tarpeettomankin paljon painaisi sydäntä. Tai vaikka suru olisi jo sen verran käsitelty, ettei se enää tunnu niinkään raskaalta vaan haikealta, on kappaleella vertaistuellinen arvonsa – nimittäin onnekkaita ovat ne harvat, jotka eivät vielä ole menettäneet ketään sellaista, jonka muisto viiltää vatsanpohjasta ja saa kyyneleet virtaamaan.

 

Kesä ei ole pelkkää ilon ja onnen aikaa – joskus jopa päinvastoin. Kun koko kansa kirmaa kesälaitumille, hyppii riemusta kirkuen järviin ja matkustaa kaljakassit takakontissa festareille sekoilemaan, voi ulkopuolisuuden tunne olla jäätävä, jos jokin omassa elämässä painaa päälle ja estää osallistumasta muuten niin kollektiivisiin kekkereihin. Kesällä ei kuitenkaan tarvitse väkisin yrittää mitään, vaikka aurinko kuinka paistaisi ja lämpömittari kipuaisi hellerajojen yli. Jos ahdistaa niin ahdistaa. Kesä tule taas auttaa tämän muistamisessa, ja on kuin biisimuodossa vastaanotettu myötätuntoinen kädenpuristus tai halaus. Se on tarpeeksi myönteinen välttääkseen itkuvirsivibat ja toimiakseen toivon tuojana, mutta myös riittävän realistinen antaakseen tilaa vaikeille tunteille.

 

 

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

00:00 @spotify @youtube

Henkilön JULMA H (@julma_h) jakama julkaisu

 

Mistä Kesä tule taas sitten tarkalleen ottaen kertoo? Menetyksestä ja onnellisuudesta. Ikävästä ja onnekkuudesta. Biisissä muistellaan niitä, jotka ovat tästä elämästä lähteneet, ja mietiskellään hyviä aikoja, joita näiden kanssa sai viettää. Valokeilassa seisoo etenkin edesmennyt Tohtori T, mutta muistellaan biisissä muitakin. Kesän tullessa muistot palaavat voimakkaampina kuin koskaan, ja ohikiitävää Suomen kesävilinää katsellessa alkaa väkisinkin reflektoida sitä, millaista oli itse osallistua kesänautiskeluun monta menetystä huolettomampana. Kappaleessa ei mitenkään kieritä itsesäälissä tai vaikeroida menneisyyden perään, vaan yksinkertaisesti käsitellään niitä fiiliksiä, jotka luontevasti heräävät. Jotain hyvääkin voi syvän surun pohjalta kaivaa: “En kuolemaa pelkää enää / Siel on jo niin paljon frendejä”.

 

Kappaletta ei myöskään tarvitse ottaa täysin sanasta sanaan konkreettisena, vaan sen vireen voi kääntää koskemaan jotain, joka väkisinkin vaikuttaa meistä jokaiseen: vanhenemista. Tiettyyn ikään tullessa taaksepäin on jäänyt jo niin iso kappale elämää, että sen voi paketoida muistoksi, josta itse joutuu astumaan ulos. Nuoruudella on tapana rynniä ohi niin täysillä ja intensiivisenä, että vaikka se kestää ikuisuuden, se on samalla silmänräpäyksessä ohi. Eikä sen katoamista oikein tajua ennen kuin se todella on poissa – vähän niin kuin kesällä on tapana. Moni haave ja päämäärä saattaa jäädä täyttymättä, eikä seuraavan vaiheen alkamiseen välttämättä ole niin valmis kuin kuvitteli olevansa. Mutta kun oman elämän kesä on ohi niin se on, eikä ikävä sitä seikkaa poista. “Ei kulmat oo ennallaan / Ei ne oo enää paikoillaan”.

 

Napolen Digitalin tuottama musiikkivideo kuvaa kesän peruselementit biisin tunnelmaan sopivalla tyylikkyydellä: videon esittelemät hetket ja fiilikset onnistuvat ilmentämään sekä jonkinlaista raikkautta ja ajankohtaisuutta että menneisyyden havinaa, kuin vanhaa valokuva-albumia katselisi. Samalla saa hetken nauttia kesäisistä Helsinki-hetkistä ja tutuista kulmista, jotka kesällä puhkeavat mehevään vehreyteen. Sen lisäksi, että Julma H vetää valtaosan riimeistä hautausmaalla istuen, ovat kaikille tutut kesähommat tärkeässä roolissa: on skeittaamista ja peinttaamista, juomista ja keikkoja. Ei kuitenkaan mitään överikännäämistä tai sekoilua, vaan ennemminkin ystävien muistolle maljan nostamista.