Tuntuuko ikinä siltä, että koko maailmaa pitäisi vetää turpaan? JV:stä tuntuu, ja se kuuluu. Hyvällä tavalla.

 

ennui

  1. tyytymättömyys, tylsyys, ikävystyneisyys, ikävystyttävyys, plääh, väsymys

(lähde: suomisanakirja.fi)

 

Jotenkin sitä kuvittelisi, että biisi masentavista, tympeistä ja ankeista asioista olisi masentava, tympeä ja ankea. Että se saisi mielialan laskemaan ja energian valumaan kehosta katuviemäriin. Että sen jälkeen inspiraatio tehdä harmittaville asioille jotakin olisi entistä matalampi. Tai vaikka kappaleelle sinänsä olisi immuuni, ei sen ainakaan odottaisi toimivan juuri päinvastoin kuin mikä sen koko ydinviesti on. Piristävän, ilahduttavan ja rohkaisevan toimintaan.

 

Mutta niin tapahtuu, ja se on hämmentävän ohella ihanaa. JV:n biisiä kuunnellessa päänsisäinen ympäristö nimittäin muuttuu paradoksaalisesti juuri sen vastakohdaksi kuin millaista ympäristöä kappaleessa maalaillaan. Salakavalasti peukalo hakeutuu play-napille vielä yhden kerran, vaikka piti kyllä olla jo pyykkituvassa pistämässä pyykkejä pyörimään, mutta ehkä vielä kerran, vaikka sitä kirjastokirjaa piti lähteä palauttamaan, mutta jos nyt vielä yksi toisto, sillä maailma voi kyllä odottaa. Tai vielä parempaa: maailmaa voi suoraan vetää turpaan.


Näin meille opettaa JV eilen ilmestyneessä biisissään Koko maailmalle turpaan. Kuulostaa ehkä stressaavan väkivaltaiselta tai vihamieliseltä, mutta biisiä kuunnellessa kyllä selviää nopeasti kuinka aiheellisesta aggressiosta on kyse (jos sitä aggressioksi edes voi sanoa, biisi kun on tunnelmaltaan voisiko sanoa suorastaan iloluontoinen).

 

Tämä saattaa tulla yllärinä, mutta: todellisuus ei aina ole kovin kiva. Eikä mukava.

 

JV jos kuka sen tietää. Yhdessä Mikko Ahvosen kanssa tuotettu biitti lävähtää korvakäytäviin kuin eeppisen länkkärielokuvan ensitahdit, valmistaen tulevaan. Se tuleva on raaka ja tuikea, anteeksipyytelemätön ja kylmissä vesissä marinoitu. Mutta kun kadut vaativat valloittajaansa, eikä kukaan tule silkkihansikkain ojentelemaan oikeuksiasi, silloin ei auta muu kuin tarpoa raskaissa saappaissa kukkulan huipulle ja julistautua oman elämänsä sheriffiksi. Luoja tietää että maailma tekee kaikkensa sabotoidakseen kulkusi, mutta murheissa vellominen ei ainakaan auta, puhumattakaan sitten luovuttamisesta: “Kylmät kadut, mä tiiän niist jotain / Pakko pakko koittaa tehä niist omat”.

 

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

musavideo online, link in bio! @aatmoss teki ja @dodstil1 tuotti. biisi soitettiin 50/50 mikko ahvosen kanssa. kiitos supportista myös muut osalliset!

Henkilön jvlokus (@jvlokus) jakama julkaisu

 

Biisissä ei sanota kovin paljon, mutta siinä sanotaan oikeat asiat. Muutamalla sivaltavalla mutta humoristisella vivahteella sävytetyllä huomiolla JV maalaa kuvaa elämästä, joka tuntuu keskinkertaiselta ja synkeältä, mutta joka ei oikeastaan ole edes sitä, vaan yksinkertaisesti elämää. Peruselämää. Sillä enemmän kuin olosuhteissa ongelma on odotuksissa: kuka ikinä edes lupasi, että maailma olisi vaaleanpunaisen hempeä ja itseä palveleva paratiisi? Ei, kyllä lähempänä todellisuutta taitaa olla tämä viehättävän maalaileva tuokio sateisilta teollisuuskaduilta: “Keskinkertanen ulkoilutakki, märät sukat / Pakut ajaa ihan vitun lujaa”.

 

Siitä päästäänkin siihen rohkaisevaan vireeseen. Kappale ei sarkasmissaan tai ärtsyilyssään todellakaan ole mikään yltiöpositiivinen pumpulinen self help-tsemppilaulu, vaan jotain parempaa: se on rehti repäisy irti arjesta keskelle iltaa, joka voisi olla mikä keskinkertainen ilta tahansa, mutta kun on pakko bailaa, niin sitten vittu bailataan: “Oi mikä ilta, oi mikä tunnelma, voit melkein käsin kosketella / Ja me ei mitään menneitä haikailla turhaan, tänään annetaan koko vitun maailmalle turpaan”.

 

Ei kaunistelua, ei maailman kääntämistä ja vääntämistä minkäänlaiseksi. Kuka tietää ovatko ne bailutkaan hyvät, mutta ihan sama: nyt bailataan ja kosketellaan tunnelmaa. Mutta jos nämä sanat eivät vakuuta, tsekkaa Atte Heinosen tekemä musavideo. Jos verbaalinen puoli valuu ohi korvien, ei JV:n sulavat tanssahtelevat hypähdykset ainakaan voi mennä ohi silmien.

 

Pettymyksen patarumpu lyö rytmiä jos venaa jotain parempaa ku syö kympillä