Kalle Kinos ja Tiedemies julkaisivat perjantaina toisen singlen tulevalta Kalevacation -EP:ltään. Kaleva teki musta eläimen on syväsukellus maailmaan, jossa mikään yhteiskunnan yleisistä säännöistä ei päde, ja jossa eläimelliset vietit kuljettavat ihmistä.

 

 

 

 

Maassa jossa mielenterveys- ja päihdeongelmat ovat niin yleisiä, että jokainen on jollain lailla ainakin jossain elämänvaiheessa ollut niiden kanssa kosketuksissa, joko henkilökohtaisesti tai lähipiirin kautta, on tavallaan luontevaa, että päihteisiin sekaantuminen on monella tasolla ongelmallisen sijaan ihannoitu asia. Jo nuoresta pitäen kaveriporukassa haetaan asemaa päihteisiin liittyvän uhon ja rohkeuden kautta: se joka vetää kovimmat kännit tai saa hankittua väkevimmät viinat on kiistatta illan kunkku. Eikä tämä kukkoilu ole pelkästään nuorisolle ominainen tyyli hakea statusta, vaan jokaisesta kapakasta löytyy se takanurkan vanhus, joka mutisee tuopin takaa illasta toiseen samoja rajuimpia ryyppystoorejaan.

 

Tämä voi kuulostaa kummallisen vakavamieliseltä introlta biisille, jota tänään käsitellään: onhan kyseessä viihdyttävä, voimallinen ja kunnioitustakin herättävä kappale, jossa intensiivinen tunnelma ja tarina saavat katsomaan kertomuksen keskiössä olevaa tyyppiä ylöspäin. Kalle Kinoksen ja Tiedemiehen Kaleva teki musta eläimen on nimittäin sukellus elämäntyyliin, jossa omanarvontunto kasvaa sitä suuremmaksi, mitä hurjempia ja röyhkempiä temppuja onnistuu tekemään. Päihteillä on näissä seikkailuissa toki olennainen roolinsa, sillä nehän koko elämäntavan mahdollistavat ja niihin koko meininki perustuu.

 

Kaleva teki musta eläimen kertoo joksikin kasvamisesta. Koko biisi alkaa sanoilla: “Ku synnyin olin pikku lumppari / Oon Kinos nykysin”. Kun jo alkuasetelman tarkoitus on tehdä selväksi kuinka pienestä on kasvanut suuri, kuinka vuodet ovat kasvattaneet ja karaisseet, on viesti selvä: tämän tyypin kanssa ei pelleillä. Itsensä ihannoiminen ei kuitenkaan tässä tapauksessa nouse sisältäpäin, vaan se lepää tarkoin pystytettyjen ulkoisten struktuurien varassa. Nämä struktuurit pohjaavat päihteiden antamaan rohkeuteen ja itsesuojeluvaiston puutteeseen, joiden avulla on helppo ajautua kerta toisensa jälkeen sosiaalisesti erikoisiksi katsottuihin tilanteisiin. Ei tarvitse kovin montaa kertaa ryypätä aamusta asti ja sammua pöytään, ennen kuin varautuneet mutta uteliaat kuiskailut alkavat kiiriä pitkin maita ja mantuja.

 

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Aioks syödä ton loppuun? 👀🍕

Henkilön Kalle Kinos 🥶 (@kinos931) jakama julkaisu

 

Huomionarvoista biisissä on ehdottomasti juuri se itsevarmuus, jolla omaa ryynipitoista meininkiä fiilistellään. Itsensä on toki helppo nähdä loisteliaassa valossa, kun pohjalla on sopiva cocktail buustaavia elementtejä, mutta kyse ei ole pelkästään päihteiden tuomasta kemikaalipitoisesta itseluottamuksesta. Kyse on samalla defenssinomaisesta reaktiosta, joka on välttämätön siinä vaiheessa kun oma elämä koostuu pelkästä sekoilusta. Päihdekoukussa elämistä ei yhteiskunnassamme katsota hyvällä enää siinä vaiheessa kun se muuttuu hauskasta viikonloppuryyppäämisestä tuhoisaksi arkipäiväksi – yhtäkkiä se perjantai-illan baariporukan viihdyttävin sekoboltsityyppi onkin kännissä joka päivä, eikä kukaan halua osallistua niihin juhliin. Joten mitä muita vaihtoehtoja jää kuin osallistua itse? Täysillä ja sokeasti ja itsensä korkeuksiin kohottaen?

 

Kappaleessa on myös maantieteellinen aspekti, joka käy otsikostakin ilmi. Tampereelta kotoisin oleva Kalle Kinos sijoittaa tapahtumat Kalevaan, joka sen sijaan että synnyttäisi asukkaissaan pahoinvointia, tekee heistä eläimiä. Kun kaikilla ympärillä on sama meno, on entistä helpompi olla kohtaamatta itselle epämieluisia puolia, sillä niinhän se on että “Meilläpäin rennot jätkät on pelti kii”.

 

Kaleva teki musta eläimen on hienovaraista tasapainoilua huumorin ja viiltävän totuuden välillä, eikä sitä halutessaan tarvitse ottaa lainkaan niin kirjaimellisesti kuin tässä tekstissä on tehty. Kyseessä voi yhtä hyvin olla hilpeä katsaus viidakon lakeja noudattavaan Kalevan pimeään puoleen, jossa kosketuspinta todellisuuteen jää kevyeksi. Joka tapauksessa tämä tasapainoilu toteutetaan niin taitavasti, että kuulija ei edes huomaa, kuinka voimakkaasti kappaleesta huokuva charmi puree. Vaikka biisissä kuvattu todellisuus kuulostaa toisaalta hälyttävältä ja surulliselta, tekee samalla melkein mieli itsekin heittäytyä tuohon ulottuvuuteen, jossa eletään jatkuvaa nykyhetkeä ja hedonistista omien tarpeiden tyydyttämiseen keskittyvää elämää.

 

Siinä piileekin koko biisin pointti: kuinka helppoa on maalata todellisuus itselleen sopivaksi! Kukapa haluaisi nähdä omaa itsekeskeisyyttään ja päihdeongelmaansa, kun vaihtoehtona on olla muiden ihailema kaikista kovin jätkä: “Tavallaan sekanen vaiheilija / Tavallaan nerokas taiteilija”. Vahvasti omaan erinoimaisuuteen keskittyvän tarinansa avulla voikin sitten helposti jatkaa samaa rataa, kunnes rata lopulta syystä tai toisesta tyssää.

 

Toki mainittu charmi liittyy biisin teeman lisäksi Kalle Kinoksen viileään ja otteessaan pitävään ulosantiin sekä Tiedemiehen rosoisen puoleensavetävään biittiin. Kuuntele alta koko biisi!