Mariskan uusi albumi ilmestyi perjantaina 18.10. Kokonaisuuden päättää ravisuttava kappale Kiitos, jossa silmät avautuvat aarteelle, jota rakkaudeksikin kutsutaan.

 

Millaisin silmin katsot kumppaniasi? Kuinka mielipiteesi hänestä on vuosien aikana muuttunut? Otatko hänet itsestäänselvyytenä? Otatko rakkautenne itsestäänselvyytenä? Nappaako tietoisuutesi alttiimmin hyvät hetket, vai varastoituvatko vaikeudet helpommin muistiisi? Osoitatko hänelle arvostustasi, vai oletatko hänen olevan siitä tietoinen ilman turhia muistutuksia?

 

Älä oleta. Sitä pyytää Mariskan Kiitos. Luonnollisestikin pitkään kestävä liitto on helposti vaarassa valua arkipäiväisen tavanomaiseksi, seikaksi jonka olemassaoloon nojaa ilman epäilyksiä, ilman sen erityistä huomioimista. Alkuhuuman jälkeen toisen tallustaminen vierellä tuntuu usein joltain muulta kuin ekstaattisen onnelliselta, vaikka se aspekti ei mihinkään katoaisikaan.

 

Mariska raottaa kuitenkin verhoa sellaisen salaisuuden edestä, joka on jokaisen meistä tiedossa, mutta jota ärsyttävän hanakasti pyrimme välttelemään: olemme itse vastuussa siitä, miltä elämämme näyttää ja millaisen asenteen kautta siihen laskeudumme. Jos kiukuttaa ja tuntuu että tyytymättömyys valtaa arjesta tarpeettoman paljon tilaa, silloin tähän äskeittäin paljastettuun salaisuuteen käsiksi pääseminen ei vaadi sen suurempaa panosta kuin sen yhden taikasanan lausuminen. Siihen ei välttämättä tarvitse alkuun edes uskoa – luottamus seuraa kyllä perästä. Tärkeintä on ylipäätään muistaa se – muistaa kiittää.

 

Kiitos on kappale sateenkaaren sieltä päästä, jossa työ on jo tehty ja onni soljuu jokapäiväiseen olemiseen vähän kuin itsestään. Toki yksi konkreettisista syistä tälle aurinkoisen autuaalle vaikutelmalla on Mariskan enkeliääni, joka kelluttaa kuulijansa pois murheista kohti kevyitä pastellinvärisiä taivaita. Nöyryyttä ja herkkyyttä huokuva sanoma kapaloituna Mariskan kuulaaseen ääneen on kokonaisuus, joka riisutun vilpittömästi hehkuu ilmeisen puhdasta kiitollisuutta.

 

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Hyvää pyhää! Ootko ehtiny viel kuunnella mun uutta levyä? Mikä on sun mielestä paras biisi? Vastanneiden kesken arvotaan maailmanhistorian eka Mariska-lp. ✨

Henkilön Mariska (@mariskamusic) jakama julkaisu

 

Se että lopputulos on näin ilmava ei tarkoita sitä, etteikö kappaleessa puhuttaisi todellisista, usein haastavista ja raskaista asioista. Juju onkin siinä, että kiitollisuuden lähteitä on turha lähteä arvottamaan. Kun arvostaa häntä, joka vierellä kulkee, ei tämän tarvitse ansaita arvostusta tietynlaisella tekemisellä tai toimia minkään hänelle asetettujen mallien mukaan kelvatakseen kumppanin rooliin. Lieneekö se sitten syvintä hyväksymistä ja paljainta rakkautta: kiitollisuus siitä, että toinen on. Simppelisti on.

 

Sama hyväksyminen pätee elämän vuoristoratoihin, jotka kappaleessa kuuluvat yhtä myönteisellä tavalla kuin suurimmat ilot: “Nautinnosta, kyynelistä onnen sekä kivun”. Miksi kiittää pelkistä positiiviseksi luokiteltavista asioista, kun elämä on kokonaisvaltaista ääripäästä toiseen heilahtelemista? Kovimmissa hetkissähän sitä asennetta vasta tarvitaankin, ja sen huomioiminen, että toinen jaksaa kulkea mukana vaikka mieli olisi sata kertaa käväissyt luovuttamisen puolella, on kullanarvoinen kyky. Ideana ei ole rakastaa helppoja ja kivoja ja leppoisia hetkiä, vaan arvostaa kokonaisuutta. Arvostaa sitä, että kokonaisuuteen kuuluu yhden sijaan juuri me kaksi.

 

Erityisen kaunista kappaleessa on juuri tämä lempeästi toista kohden ojennettu arvostus. Jos sama kiitollisuus toimisi pohjavirtana kaikessa mitä teemme, koemme ja puhumme, millä tavalla todellisuutemme muuttuisi? Sanotaan että aktiivisesti harjoitettu kiitollisuus poikii lisää aiheita, joista olla kiitollinen. Eräänlaista tosielämän alkemiaa jota kokeilla, kenties?

 

Liian harvoin lausuin sitä sanaa sulle / En tiennyt suuri taika onkin yksinkertainen