Pink Taco Krew julkaisi rohkeasti perjantaina kolmastoista päivä toisen sinkkunsa Kolibri, joka enteilee alkuvuodesta 2020 ilmestyvää esikois-EP:tä.

 

 

Kuinka lepattava ja omalta itseltäänkin salaperäiseksi jäävä on ihmisen mieli, etenkin kun sen valtaa toiseen ihmisolentoon kohdistuvat tunteet! Kuinka hataralla pohjalla kaikki yhtäkkiä on, kun hormonit heittävät kuperkeikkaa; kuinka haastavaa omasta itsestään on saada selvää, kun ajatus toisesta välkkyy sekavassa mielessä. Kuinka vastakkaiset tunnetilat taistelevat keskenään ja riepottelevat tiheän lumimyräkän lailla: rakkaus herättää pelon, ja epävarmuus tulevasta nostaa toiveikkuuden rinnalle halun paeta.

 

Pink Taco Krew tietää tästä kaiken, tai ainakin sen verran, että saa yhteen biisiin mahdutettua koko tunneskaalan ailahteluineen ja epäröinteineen kaikkineen. Enemmän kuin selkeistä ja nimettävissä olevista tunteista on kuitenkin kyse energiasta, joka pohjustaa koko tilannetta. Se on parhaimmillaan niin korkealentoisen kevyt, että rintakehä meinaa räjähtää riemusta, mutta sen kääntöpuolelta löytyy ahdistunut ymmärtämättömyys, joka saa käpertymään sisäänpäin ja kyseenalaistamaan edestä löytyvän epämääräisenä välkähtelevän kuvajaisen.

 

Jostain syystä ihastumisen ja rakastumisen oletetaan helposti olevan jonkinlaisia avaimia kepeään ja huolettomaan elämään, jossa kaikki tuntuu äkisti yksioikoisen ihanalta ja onnelliselta, ja jossa kaikki maalliset ongelmat katoavat taivaisiin. Aivan kuin toisen ihmisen muuttuminen merkitykselliseksi olisi automaattinen yleisratkaisu nuivalta tuntuvaan todellisuuteen, satujen “ja niin he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti”-päätepiste, jonka jälkeen staattinen onni muuttaa pariskunnan sisälle asumaan ja taianomaisesti hoitaa kaiken heidän puolestaan kuntoon.

 

 

 

No, Kolibri ottaa luulot pois ja muistuttaa siitä, että voimakkaista fiiliksistähän kaikki työ vasta alkaa. Sen lisäksi, että biisi kuvaa niitä ristiriitaisia ja vaihtelevia tunnetiloja, jotka toinen olemassaolollaan saa kuohahtamaan pintaan, on sen jäsentelemä polku rakenteeltaan suorastaan universaali ja sen vuoksi tuttuudessaan varsin samaistuttava. Vai kuinka moni ei tunnista sitä kaavaa, jossa alkuun vetäydytään, pysytellään sulkeutuneena, tavoitellaan välinpitämättömyyttä, ehkä hetkeksi karataan, sitten ikävöidään, murretaan pieni pala kuorta, pelästytään, murretaan hieman lisää, hiipien lähestytään, uupuneena etäännytään, murretaan taas, kunnes yhtäkkiä ollaan auki ja syvällä ja toisessa sisällä kaikin muinkin tavoin kuin fyysisesti?

 

Kappaleen ilmapiiriä olennaisesti rakentavan biitin on tuottanut Thrdeyevsn:n (joka on muun muassa levy-yhtiö, kollektiivi sekä tähän mennessä viisi kokoelmalevyä sisältävä julkaisusarja) perustaja Pink-187 yhdessä LAS:n kanssa, joka tunnetaan etenkin dubstepin maailmassa liikkuvasta syvälle menevästä tuotannostaan. Laulun ja muunlaisen äänellä leikittelyn pohjalla soiva biitti on melodinen sekä sykäyksittäin energisen korkealentoiseksi äityvä, mutta peruspoljennoltaan hidas, raskaskin. Sen syvät kaiut tuovat biisille painavuutta, ja seikkailulliset sävelkulut pitävät tunnelman salaperäisenä.

 

Kolibrissa parasta on sen tiheä symboliikka. Hirveästi erilaisia mielikuvia ei biisiin tarvitse upottaa luodakseen moniulotteista ja tunnetasolla koskettavaa kokonaisuutta, sillä kun ne pari oikeaa löytyvät, on kutkuttavista merkityksistä paksu kudelma valmis. Tässä tapauksessa ilmavaa ja samalla mystistä tunnelmaa luomassa ovat vastaparit lokki ja kolibri, sekä niiden ympärillä lumoavia salaisuuksiaan kuiskaileva metsä. Siinä missä metsä vetää sykkivän tummanpuhuvana väreilevään kosteikkoonsa, lennättää kolibri yli kattojen ja konventioiden autuaana avartuvaan ilon ja onnen sineen.

 

Metsässä – piilevien vaarojen ja koettelemusten kehdossa – ihmisen todellinen luonne testataan ja määrätietoisuus palkitaan. Eksymisen riski on aina olemassa, mistä Kolibrissa muistuttaa biisin keskeltä löytyvä monimutkaisia olotiloja ilmentävä katkonainen ja hämmentynyt puhelu: “Haloo – Mul ois vähän sanottavaa – Siis mitä, mist sä puhut? – Mä en voi just nyt puhuu – Mä en ymmärrä enää yhtään mistään mitään – Ei tää johdu susta, mul on vaan ollu tällasii vaiheita, se et oo sinä se on minä – Mitä sä selität?”. Kuinka raastavia ja kuitenkin niin yleisiä sanoja ja oloja, joiden seurauksien kanssa kamppaileminen valitettavasti kuuluu ihmiselämään.

 

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Thank u 100_Lotus Festival and everybody who got to experience our AV-live w/ @goatsemestari. 😘 More coming soon. Pic by: Elena Rekola

Henkilön Pink-187 (@pink_187music) jakama julkaisu

 

Toisissa hetkissä taas maan elementtiä ilmentävä ahne ja päällekäyvä lokki asetetaan vastakkain rakkauden ja valon korkeuksissa hurjalla vimmalla räpyttelevän kolibrin kanssa, toki jälkimmäisen eduksi: “Minä en ole lokki vaan minä olen kolibri”. Yksi kolibrin ominaisuuksista on vaikuttava tahti ravinnonhankinnan suhteen: yhden päivän aikana lintu imee mettä keskimäärin tuhannesta kukasta. Pink Taco Krew:n biisin voikin halutessaan nähdä yksiavioisuuteen keskittyvän rakkaustarinan sijaan oodina ihmisyydelle ja sen tarjoamalle vaihtelulle ja moninaisuudelle.

 

Onni ei välttämättä ollenkaan asu siinä yhdessä tietyssä tyypissä, vaan elää ja kohoilee omien fiilisten ja mieltymysten lailla alati aaltoilevana muutoksen merenä. Kenties yksi kuvio saa kaipaamaan aiempaa; kenties aiempi kuvio potkii uuteen. Kenties olemme kaikki yhtä väreilevää energiakenttää, jonka sisälle mahtuu loputon määrä muotoja: “Tyyntä on ulkona ja tyyntä on sisällä / Kahest tulee yks”. Sulaudummeko minä ja sinä, vai minä ja korkeimmat energiat?

 

Kun huudat orgasmii oon kohti nextii levelii