Tämän hetken Suomen suosituimpiin artisteihin lukeutuva Pyhimys julkaisi odotetun MIKKO nimeä kantavan albuminsa Perjantaina 03.01.2020. Kohua aiheuttanut kritisoimisen kielto löi kriitikot ällikältä, mutta tässäpä teille kritiikin sijaan biisikohtainen analyyttinen ylistys varmasti vuoden yhdestä mielenkiintoisimmasta teoksesta.

 

1.Paskooks paavi metsään?

Sota soi jo ensimmäisillä sekunneilla ja biitti bängää pommin lailla taustalla nälkäisten räppien läsähtäessä kuulijan naamalle niin että tehdään selväksi heti alkuun kuka räppää ja kuka pysyttelee kuulijan roolissa. Tässä vaiheessa jos joku sanoo Pyhimyksen myyneensä sielunsa kosiskellakseen suurempaa yleisöä popahtavilla ja geneerisillä elementeillä musiikissaan, niin voin todistaa väitteet vääriksi julistamalla tämän olevan räppiä sen varsinaisessa muodossaan. ”Mä en välitä” hokema voi ollakin juuri viesti niille, jotka väittävät muuta tai sanoo tietävänsä miten artistin pitäisi musiikkinsa tehdä. Biisissä kuuluu räpin perinteisiä elementtejä, mutta ripaus myös uuden sukupolven räpin äänimaailman efektejä. Bängeri ensimmäiseksi raidaksi on aina raikas aloitus levylle.

2.Musta laatikko

Pyhimys on itse sanonut ettei niinkään biisit kerro henkilökohtaisesta elämästä, vaan kertojana on yleensä joku kuviteltu henkilö, joka kertoo tarinaansa ja avaa maailmaansa. Tämän kaltaiset biisit laittaa kuitenkin miettimään, että voiko tämmöistä tarinointia jakaa kokematta itse sitä maailmaa, johon myös kuulijan vie? Voihan Mikko olla tietysti se tyyppi joka seuraa ihmiskohtaloita sivusta myötätunnollisesti samaistuen heidän mielenmaisemaansa ja inspiroituen sitten jakamaan löytämänsä maiseman biiseissään. Oli totuus mitä tahansa, niin tämän kappaleen maisema avautuu kyllä kuulijalle ja se todistaa vain kyseessä olevan taidokas lyyrikko Mikko, joka osaa kyllä pukea sanoiksi sen, minkä haluaakin kuulijan kuulevan. Biitti sen sijaan vei ainakin allekirjoittaneen Tapa Poika levyn saundimaailmaan, vaikkakin rytmillisesti tällä kertaa ollaankin seikkailemassa jossain vähän lämpimämmässä paikassa kuin pimeässä ja kylmässä Suomessa. Takaisin siis Malibuun.

[email protected]%#mikko

Myös sinkku biisinä jo kuultu styge on lyriikoiltaan sopivan luovaa hulluutta ja hullua luovuutta, jota kuultiin levyllinen Paranoid julkaisulla. Veikkaan huolettoman sekä leikkisän poljennon omaavan biitin olevan syy siihen, että nyt ei sukelletakaan syviin vesiin vaan annetaan keiton valua haarukan läpi huolella ja kiroillaan höyryt pois, joita varmasti paineet niskassa oleva suosittu artisti varastoi sisäänsä, suurennuslasin alla uraansa eteenpäin viedessä. Veikeä biitti ja teemaltaan mukavan kevyt biisi on hyvää vastapainoa raskaimmille teemoille, joita myös levyllä kyllä tuttuun tapaan onneksi kuullaan, koska niissäkin Pyhimys on omalla maallaan.

4.Valo pimeän

Toinen myös sinkkuna kuultu biisi tarjoilee juuri tätä syvempää kelailua ja tätä saa pureskella pitempään maistaakseen kaikki sen sisällä pitämänsä maut. Tuotannollisesti hittiä kalastelevat koukut on aseteltu juuri niin kuin menestyvään sinkkuun pitääkin melodista laulua sisältävää kertosäettä myöten. Haikaillaanko lyyrikoissa pois tyytymättömyydestä ja mikä tai kuka on valo pimeän? Tekstissä on epäilemättä väistelty suoraviivaista kertomusta jättämällä kuulijalle tulkinnan varaa löytää oma kotoisa paikka tarinaan samaistumiselle ja se on myös oma taiteenlajinsa. Onko biisissä oleva valo se tunne, että jossain tuolla on se elämä ja onni, jota kaikki itseään etsivät lajimme edustajat seuraavat siinä uskossa, että se on aina seuraavan nurkan takana? Muistan Pyhimyksen sanoneen aikaisemmin teksteissään odottavansa elämän alkavan jossain vaiheessa oikeasti ja ehkä tässä biisissä ollankin juuri tämän saman tunteen äärellä, poikkeuksena tällä kertaa saadaan lohtua siitä, että biisissä esiintyvä valo onkin juuri se usko, että kyllä se elämä alkaa vielä oikeasti. Tämä on tietenkin vain subjektiivinen tulkintani ja kokemukseni tästä kappaleesta, ei absoluuttinen totuus.

5.Timo Ö.

Tämän biisin aikana heräsi ajatus, että onko Pyhimyksellä eri hahmoja, jotka saavat tilaa musiikissa aina biitin herättäessä hahmot uudestaan henkiin? Onhan artisti itse niin todennut myös olevan, että vaikka räppäri pysyy samana, niin kertoja on lähes aina luotu hahmo, jossa varmasti väkisinkin on heijastuksia Mikosta ja Mikon omasta tarinasta ja ehkä se Pyhimyksen oikean identiteetin mystisyys juuri tekee hänestä mielenkiintoisen artistin. Rokahtava kitara arpeggio vie viimeistään kertosäkeessä kuulijan perinteisemmän rockin ytimeen kitarariffeineen ja karjumis lauluineen. Vastaavaa en ole aikaisemmin kuullut näin selkeästi suomalaisessa räpissä, mutta enemmän se kuulostaa tuoreelta ja hyvältä genrejen sekoittelulta sen sijaan, että se särähtäisi ikävästi korvaan, kuin se kirjahyllyn kokoinen Marshall vahvistin pino autotallissa sijaitsevan treeniksen nurkassa ja tietysti säröt täysillä ilman korvatulppia. Symppis biisin nimi saa sympaattisen selityksen menneisyyden ihastukselle osoitetussa rakkauden tunnuksessa.

6.Muistuta mua

Edellisen albumin ”Jättiläinen” todisti viimeistään Pyhimyksen pystyvän tekemään kappaleen, jota kuvaamalla voinee huoletta käyttää adjektiivia ”kaunis”. Samoilla elementeillä onnistutaan tässäkin. Herkkä mies ääni kutittelee kyynelkanavia jo ennen kuin kaunis piano sointukiertoineen tulee pintaan ja räpit kertovat tarinaansa hämmästyttävän herkällä preesenssillä. Räpin perinteisemmät elementit, eli läskit rummut ja uho on siirretty syrjään ja ne kilvet poissa harva räppäri pystyisi samanlaiseen suoritukseen uskottavasti. Lyriikka pääsee siis ansaittuun parrasvaloon tämän kaltaisissa kappaleissa ja tässä jos jossain on oltava jotain henkilökohtaista tai ainakin omista tunteista kaivettua, koska vaikea uskoa kenenkään onnistuvan koskettamaan kuulijaa tällä tavoin teeskentelemällä keksityn roolihahmon maskin takaa täysin. Se jääköön edelleen kuitenkin arvoitukseksi.

7.Chanelle

Lyhyt biisi puhuu seitsemällä kielellä, jotka ovat Suomi ja loput ovatkin kitaran kaikki kuusi kieltä, jotka luovat sitä vanhaa kunnon rock n roll tunnelmaa. Lie sitten Pyhin bändikaveri, kollega ja lapsuuden ystävä Heikki Kuula vaikuttanut siihen, että musiikissa sekoitetaan kitarariffejä ja kertsissä surffaillaan aaltojen lailla riffien kuljettaessa kuulijaa kohti auringon laskua. Olihan tuossa tietysti Saimaan kanssa tehty levy välissä, joka osaltaan vaikuttanee siihen, että kitarat soivat tälläkin julkaisulla. Tuotannollisesti miksauksen äänimaailman on luotu tyylilleen uskollisesti. Ehkä tämmöinen kesäinen musa onkin juuri sitä mitä Pyhimyksellä on antaa kestämään yli kaamoksen ja sekin on jo jotain.

8.Matkalla Plutoon

Biisin lähtiessä soimaan ensimmäinenä ajatuksena on levyn monipuolinen tuotanto kappaleissa, sillä jokainen biisi on omanlainen ja sitä ilmeisesti on haettukin keräämällä monipuolisesti tekijöitä albumille. Tämähän on kuin modernia tyylikästä R’n’B:tä jenkkityyliin, jossa sähköpiano, syntikat, matalat synabassot, hempeästi lauletut stemmat ja välillä vilahtavat jouset saa niskan notkumaan groovensa vietävänä Asan välillä käyvän sämplenä vierailemassa, joka saa samalla heräämään siihen, että tässä, eikä Pyhimyksen aikaisemmilla soololevyillä olla kuultu muita räppäreitä sitten Salaisen Maailman. Tämän tyylisiä biisejä olisi mahtavaa kuulla lisää Pyhimykseltä, koska tässä on sitä korvista sisään valuvaa hunajaa ja räpithän istuu siihen mihin ne tyylinmukaisesti istutetaan tämän artistin toimesta. Sopeutuvaista sorttia tämä mystinen Mikko siis!

9.Heitä mut pois

Rumpukoneet ja laulusämplet johdattelee meidät seuraavaan paikkaan, jossa Pyhimys näyttää jälleen kyntensä täyttäessään kappaleen tilan läsnäolevalla preesensillään rumpujen ja muiden räiskyvien elementtien väistyessä sivummalle. Hymähtely ja naurahtaminen keskellä verseä ovat kuin lisättyjä koristeita soljuvassa tarinan kerronnassa, jonka väleissä käydään keinumassa laiskan mukavassa kehotuksia täynnä olevassa kertosäkeessä. Rakkauslauluja on monia ja jos tämä on sitä kategoriaa, niin kuulijaa ei päästetä kovin helpolla löytämään kappaleen tarinan Romeoo ja Juliaa, koska itselle kyseessä on niin kryptinen teksti, etten oikein osaa sanoa kuka tai mikä tämä henkilö tai asia on jolle tekstissä puhutaan? Ehkäpä biisin hienous onkin juuri siinä. Tämäkin tietenkin vain tulkintani muiden tulkintojen joukossa.

10.Punainen lanka

Vokaalisämplet jatkuvat. Kaikuisa väpättävä syntikkasaundi luo kelluvan ja avaran tilan, jota Pyhimys lähtee täyttämään tutulla pohdiskelevalla, selittävällä tyylillään, joka tällä kertaa herättää ajatuksen siitä, että vaikka tämä Mikko ei opintojen polkua opettajaksi loppujen lopuksi vielä ainakaan ryhtynytkään, niin biiseissään hän kyllä on varmasti opettanut jotain jollekin, ihan vaan asioiden sanallistamisen taitonsa ansiosta. Punainen lanka löytyy siis biisin nimen lisäksi lyriikoista. Viimeisen säkeistön ”Beibi beibi” kohdalla voisin puhua jo melkein ääninäyttely suorituksesta! Albumilla iloksemme kuullaan hyviä ja taitavia laulajia, vaikka muut räppärit ei näillä uusimmilla Pyhimyksen levyillä ole ääneen päässytkään.

11.Fuck the World

Fuck the World on se mentaliteetti, jonka voi kuulla vähintäänkin rivien välistä monienkin kirjottavien artistien teksteistä. En kuitenkaan väitä sen olevan millään tavoin negatiivinen asia, vaan musiikin toimiessa eskapismin työkaluna sehän on juuri hyvää vastapainoa mennä keskellä harmaata arkea Pyhimyksen keikalle huutamaan keskari pystyssä silmät kiinni puristettuina tuota rehellisen tunteen täyttämää lausahdusta sielunsa kyllyydestä. Silloin tuskin maailma ei edes tunnu niin paskalta. Teksteissä Mikko päästää taas epäilemättä lähelle omaa maailmaansa, niin sisäistä kuin ulkoistakin. Biisi on eheä kokonaisuus ja erittäin hyvää räppiä jälleen, myös vähän raskaammat kitara ujellukset on ripoteltu mestarillisen sopivasti loppupäähän. ”Mä oon hajalla ja käyn terapias täs lavalla” antaa artistin oman näkökulman esiintymis tilanteesta, jossa yksi puhuu ja kymmenistä tuhansiin yleisöä kuuntelee, mitä se Mikko meille nyt kertookaan. Artistithan kuitenkin antavat itsestään ja moni Mikon tavoin on myös sosiaalisissa tilanteissa se introvertti tarkkailija. Olkoon siis niin, että artistin paikka tässä maailmassa onkin juuri tarkkailla ja joko sanallistaa, tai tuoda muulla tavalla esiin tämän maailman kaikessa sen monimuotoisuudessaan ja avata sitä tyylillään niille, jotka sitten löytävät siitä sen samaistumispinnan ja hoksaavat sitä kautta maailmasta niitä pieniä yksityiskohtia, joita ei ole tajunnut tarkastella ennen kuin tuntosarvet pystyssä hiljaa viihtyvä artisti sen  jaettavaksi avaa.

12.Laskelmoitua kakkaa

Musiikkibisnekseltä revitään kiiltävä haarniska yltä ja näytetään sen piilevä pimeä puoli ironisen humoristisesti. Tämä biisi lienee viestinä kriitikoille, niin medioissa kuin takarivin huutelijoillekin, joilla on pakottava tarve lukea populaarimusiikkia, kuin se kuuluisa piru sitä vielä kuuluisampaa raamattua. Vaihteeksi mukavan kevyt teemainen ralli ja ehkä tämmöinen rehellisyys, sekä keskustelua herättävä selonteko musabisneksestä onkin juuri se joka kuulijoissa resonoikin, tehden Pyhimyksestä suositun kansan keskuudessa. Kyseessä on kuitenkin paljon ajatuksia, joita myös Mikko on ottanut julkisesti esille jo aikaisemmin, joten keskustelu on herätetty jo aikaisemmin ja siihenhän sitä onkin sitten helppoa samaistua, koska informaatio on syötetty kuolevaisten kansalaisten alitajuntaan. Nerokasta, oli se sitten laskelmoitua tai ei. Heikki Kuula on tietty vieraileva räppäri, mutta laulajan roolissa kuitenkin. Heikiltä tarttuvat laulu kertosäkeet on luonnistunut jo artistin alkutaipaleelta lähtien.

13.Kuinka kangas kudotaan?

Levy alkoi bängäävällä, päin pläsiä pamahtavalla biisillä, jossa kysyttiin ”Paskooks paavi metsään?”. Tyylikästä siis ensimmäisen raidan tavoin lopettaa kappaleella, jonka nimi sisältää kysymyksen. Tarkoitettua tai ei, panin sen merkille heti tarkastellessani albumin biisilistaa. Tämä on vastakohta kuitenkin verrattuna ensimmäiseen biisin, sillä bängäävän, naamalle lävähtävän biitin sijaan nyt kudotaan biisin osat juurikin tämän lyriikoissa esiintyvän kankaan tavoin lanka kerrallaan. Toistuva kaikuisa pianon ääni nappaa kuulijan välittömästi mukaansa tähän kappaleen musiikilliseen kasvutarinaan, jota Jukka Poika tähdittää herkän rehellisen tyylinsä mukaisesti. Elementit siis ripotellaan ahh miten tyylikkäästi yksi kerrallaan ja jos jotain olen kuuntelemalla oppinut Mikon musiikillisista mieltymyksistä, niin jouset tuntuvat olevan herran mieleen ja nehän sieltä nousevatkin nostattamaan biisin musiikillista dramatiikkaa tuoden massiivisuutta kaikkine taajuusalueineen. Rummut marsittavat räpit loppua kohden ja pakko todeta että nyt on onnistuttu lopettamaan levy niin, että kuulija tuntee olevansa jossain elämää suuremmassa paikassa. Kaunista.

 

Vaikka levyllä on biisi kohtaisesti eri useita tekijöitä ja tyylejä, niin kyseessä on punaisen langan omaava kokonaiselta kuulosta albumi, joka nousee Pyhimyksen tuotannosta omien suosikkien listalle. Levyä ei saanut arvostella, mutta puettakoot tämä teksti vain kollegan ääneen pohdituksi analyyttiseksi avautumiseksi arvostelun sijaan. Sinähän sen päätät. Kiitos ajastanne!

Pyhimys – Mikko Spotify