Vesala ehti päättyvän vuoden viimeisillä hetkillä julkaista singlen Meillä kummittelee, joka kertoo viiltävää tarinaa surusta ja ulkopuolisuudesta.

 

 

Kuinka näin verrattain lyhyeen ja tiiviiseen pakettiin saa mahdutettua kokonaisen elämänvaiheen, kriisin, yhden ihmistä kohtaavista tapahtumista suurimman? Siten, että kyse on enemmän tunteesta ja olosta kuin mistään, mitä sanat voisivat koskaan tavoittaa. Ei sillä, etteikö Vesala nappaisi kiinni juuri niistä tietyistä olennaisista palasista muuten niin kaoottisessa todellisuudessa, joilla sitoo kokonaisuutta kasaan.

 

Kovinkaan montaa virkettä ei kuitenkaan tarvitse lausua, ennen kuin ulkopuolinenkin ymmärtää mistä on kyse, varsinkaan kun musiikillinen kokonaisuus on tunnepitoisesti näin syvältä ytimestä nouseva. Meillä kummittelee kertoo vieraantumisesta ja ulkopuolisuuden tunteesta, mutta ennen kaikkea se kertoo pettämisestä sekä menetyksestä. Kun omaan kotiin laskeutuu se vieras jokin, se jonka olemassaolon aistimista ei voi tukahduttaa, mutta jonka edessä ei oikein tahtoisi avata silmiään.

 

Biisissä lakanat vaihtuvat itsestään, vaatteissa on uusia tuoksuja ja koti täyttyy hotelliesineistä, mutta vaikka perhe natisee liitoksissaan, se ei automaattisesti tarkoita sen loppua. Sillä “Hei sä, huomen on äitienpäivä – mihin sä haluut mut viedä?”. Mihin muuhun ihminen kykenisi kuin kaikista kummallisimmissa olosuhteissa pelastautumaan rutiinien ja perinteiden suojiin, tarrautumaan tuttuuden viimeisiin rippeisiin ja pää poispäin käännettynä valumaan vuosikausien aikana hitaasti uurtuneissa uomissa kuin niissä ei mitään yhtäkkiä kasvaneita poikkipuita olisikaan?

 

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Lyriikkavideo löytyy myös youtubesta. ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️ MEILLÄ KUMMITTELEE Sun vaatekaapissa on outoja tuoksuja Hotellin saippua Mut mun se ei oo ainakaan Meillä on kiiltävää Hän on tuolla huoneessaan Jos joku häpee, niin vaan sun juhlakengät naarmujaan Hei sä Huomen on äitienpäivä Mihin sä haluut mut viedä Mis olla Eikä mitään kai voi enää tehdä Ikkunan takana kukkii magnolia Meillä kummittelee Joku vaihtaa aina lakanat kun olen käynyt jossain Meillä kummittelee Sinä olet poissa, vaikka olet muka kainalossain Oon pelänny tappajii Ja lukinnu näit ovii Ja nyt mä en kestä yhtä kertakäyttötohvelii Ne muisti sut respassa ja tähän me päätytään Hotelli vanha, jonne Sunsetilta käännytään Hei sä Huomen on äitienpäivä Mihin sä haluut mut viedä Mis olla Eikä mitään kai voi enää tehdä Ikkunan takana kukkii magnolia Meillä kummittelee Joku vaihtaa aina lakanat kun olen käynyt jossain Meillä kummittelee Sinä olet poissa vaikka olet muka kainalossain #sanat #lyriikka #lyriikat #meilläkummittelee

Henkilön Vesala (@vesalaofficial) jakama julkaisu

 

Nimenomaan perinteet ja arjessa muovautuneet, sujuvat ja jokapäiväiset prosessit ovat niitä, joiden järkkyminen haavoittaa eniten, ja joiden yllä lepää jonkinlainen perhesuhteiden valama pyhyys, jonka tahallinen rikkominen tuntuu synneistä suurimmalta. Varsinkin jos rikkojana toimii diilin toinen osapuoli. Siksi kappale huokuu epäuskoa ja epätoivoa, kuin totuuden todellinen sisäistäminen olisi liian ylivoimaista. Kuin ainoa mihin huomionsa kykenisi laittamaan olisi epäolennaiset sivuseikat, jotta mielensä saisi harhautettua viiltävämmistä todistuskappaleista.

 

Vesala laulaa tavalla, joka kapseloi sisäänsä kokonaisia maailmoja. Meillä kummittelee ei välttämättä edes tarvitsisi sanoja välittääkseen kuulijalle kappaleen sydämen, sillä Vesalan toisaalta niin harkitun vakaa ja hillitty, toisaalta niin riipivää tuskaa ilmentävä ääni kyllä kertoo kaiken olennaisen. Yhdessä tuottaja Joonas Angerian kanssa tehdyssä biisissä kontrasti hiiviskelevän alakuloisten säkeistöjen ja hukuttavaa epäuskoa huokuvan kertsin välillä on käsinkosketeltava, ja samalla kaiken alla lainehtii yksinkertaisesti suru: “Sinä olet poissa / Vaikka olet muka kainalossain”.

 

Vesala itse kertoo kappaleestaan näin: “Biisissä kaikuu mulle myös Mulholland drive, vaikka biisissä lauletaan myös Sunset Avenuesta; suurkaupungin kasvit, puutarhat, talot, valot, kipu. Monen leffan kuvastoa tavallaan, sen enempää paljastelematta.” Jonkinlainen kasvottomuus, suurkaupungin autiomaa, loputtomat mahdollisuudet ja kaiken tutun vääristyminen, se todella huokuu, mutta myös yliluonnollinen, henkimaailma, näkymätön. Kuin psyyken varjoisa puoli pääsisi valtaan ja sekoittaisi kaiken. Onko se aina huono asia? Edustaahan kappaleessa mainittu magnoliakin arvokkuutta, feminiinisyyttä ja puhtautta.