Antisankari ja Anselmi ovat kaksi nimeä, joiden tulisi herättää heti jokaisen räppidiggarin kiinnostus. Kummankin artistin materiaali on tinkimätöntä niin biiteiltään, kuin riimeiltäänkin ja kun sosiaalisessa mediassa tulee eteen vihjeitä mahdollisesta yhteisprojektista, on Featinkin otettava asiasta selvää.

Morjes äijät! Keitä olette ja mistä tulette?

Mä oon Anselmi, oon 25 -vuotias ja asun Helsingissä, oikeastaan vaikuttanut täällä koko elämäni.

Antisankari, 29 vuotta. Alunperin Pietarsaaresta ja nykyään asun Helsingissä.

Mitäs kaikkea elämä pitää sisällään räppitouhujen lisäksi?

Anselmi: Meikäläisen elämä koostuu karkeesti duunista ja musiikista. Työskentelen tällä hetkellä koulunkäynti -ja nuoriso -ohjaajana. Kaikenlaista duunarikamaa on väännetty, mut nykyään meen mukavuus edellä. Pyrin olee tappamatta luovuutta ja polttamatta itteeni puhki pilkkahinnalla. Graffiti on kans lähellä sydäntä, eli kannut ja tussit pysyy lapasessa mikin lisäks.

Antisankari: Mulla on vuoden ikäinen poika, joka pitää päivisin kiireisenä eli koti-isänä musiikin lisäks. Oon innostunut graafisesta puolesta ja digital artsista enemmän viime aikoina, grafiikkajuttui toki painanut harrastusmielessä jo useamman vuoden!

Minkälaiset musiikilliset taustat teiltä löytyy?

Antisankari: Musiikki astu kuvioihin jo ihan day one, siit asti ku muistan elämää. Faija ja mutsi oli musiikin suurkuluttajia ja sitä kautta muodostu itellekin aika luonnolliseks, että musiikki soi vähintään taustalla koko ajan. Räpistä innostuin jo ysärin loppupuolella vaahtosammuttimen kokosena, frendin isobroidilta sai kassuja joissa oli Slim Shadya, De La Soulia ja Cooliota. Soundi oli muuhun musaan verrattuna niin erilaista, et sitä innostu heti. Ja kai sitä halus olla myös cool, kun isot pojatkin kuunteli. 2000 -luvun alkupuolella tuli testattuu ekoi omii juttuja kirjoittamalla Fintelligenssin “Renesanssi” -levyn kahteen instruun. Nauhottelin niit salaa nolona himastereoilla porukoiden luona. Vuonna 2003 ku sain oman tietokoneen, innostuin heti biittien tekemisestä ja ekat julkaisut tuli tehtyy samoihin aikoihin. Tähän päivään asti on tullu paukuteltua enemmän tai vähemmän aktiivisesti.

Anselmi: Yhdyn tohon Antisankarin lapsuusmuistoon. Sit ala -asteen discoissa “muka breikattiin” Bomfunkin biiseihin ja samoihin aikoihin pyöri vanha kunnon Mighty44, hahaha! Samoina vuosina muistan kopioineeni osan Elastisen jostain biisistä ja kirjottelin sit väleihin omia juttuja. Räppäsin niitä himassa kun kukaan muu ei ollut kotona, mut en kyl tuollon vielä kelannut, et minkä kiven laitoin vierimään. Yläasteella päätin, et nyt räpätään ja ostin sukulointireissun yhteydessä Oulun keskustasta mikin, äänikortin ja kuulokkeet. Tehtiin kiusallista “mikseriräppiä”, mut peruskoulun loppupuolella tipahti ekat nälkäset läpät, joille nauran viel nykyäänkin haha!

Minkä verran olette julkaisseet omilla tahoillanne?

Anselmi: Multa löytyy oikeestaan jämptisti vinyylin verran kamaa, eli viime lokakuussa ilmestynyt “Boheemisti Normaali” -LP. Löytyy aika pitkälti kaikista suoratoistopalveluista plus sit muutama musavideo Youtubesta. Biittejä kans tehny ja julkassu pienissä määrin. Toki Soundcloudissa on joskus ollut enemmänkin kamaa, mutta ne sessarit on enää muistoja.

Antisankari: Biittien osalta en lähe edes avaamaan. Hääriny tuottajana niin monessa projektissa, et me jämähdetään tähän jos lähen avaamaan haha! Ekoja virallisii julkaisuja tais olla Sveden Passive -kokoonpanon molemmat albumit. Vuonna 2013 tiputin ekan soolo -mixtapen ja nyt mun virallinen soolodebyytti alkaa olee valmis ja tulee Överdogin kautta tänä vuonna.

Antisankari sinähän olet alunperin aika pitkälti samaa possea Eeteen ja Alamaan kanssa, eikö vaan? Ja Turku Passivekin liittynee tähän?

Kyllä! Pietarsaaressa ollaan asuttu kaikki samaan aikaan ja tutustuttu räpin kautta. Nykyään meil on Passive Massive -niminen supermegaräpklikki, julkaistaan harvoin kamaa, et enemmänkin sellanen family ting meille kaikille räppifabuille. Ja TKU Passiven jätkät on kans samaa porukkaa, mehän ollaan niinku mafia alajaostoineen haha!

Mistä tämä Laitapuoli -projekti on lähtenyt?

Anselmi: Ollaan duunattu musaa ja keikkailtu yhdessä n. viis vuotta ja nyt päätettiin antaa sille treenimäärälle joku tarkoitus.

Antisankari: Yhteisen keikkailun tuloksena joo. Nähtiin itseasias ekaa kertaa samassa radiolähetykses viis vuotta sitten ja lähettiin bisselle sen jälkeen. Ensin oli juttua feateista ja niiden kautta ruvettiin yhdes duunaamaan musaa. Todettiin et homma toimii ja alettiin käyttämään toisiamme tuplaajina ja nyt kun täs on se viis vuotta hikoiltu yhdes lavalla, oli vähintäänkin luonnollista keksiä meille sopiva poikabändin nimi. Ja kun kumpikaan meistä ei edusta mitään glamourlaiffia, niin Laitapuoli on osuva sellanen.

Minkälainen teidän biisintekoprosessi on; onko teillä joku yhteinen musaluola, jossa sessaroitte ja miten duuni jakautuu teidän välillä?

Anselmi: Siihen löytyy useampaakin reseptiä. Meil on kummallakin kotistudio ja kokoonnutaan jomman kumman luo sessaroimaan. Tai sitten toinen meistä on kirjottanut versen johonkin lainabiittiin ja lähettää toiselle. Toinen sit taas vastaa omalla versellään ja ehdottaa vaikka jotain huukki -ideaa. Se on vähän päivästä ja tähtien asennosta kiinni, et miten edetään. Antisankarihan se tavallaan on se meidän biittivelho, mut nyt kun oon ite sellaset neljä vuotta treenannut ja ruvennut saamaan ulos sellasta kamaa, johon voisin itekin räpätä, niin ollaan yhdistetty voimia. Mä saatan esimerkiks lähettää jonkun melodian ja sit Antisankari duunaa siihen rummut päälle. Klassinen toimiva tapa on tietty se, et kun on vapaa viikonloppu, otetaan vähän bissee ja esitellään toisillemme jotain pöytälaatikosta löytyviä kyhäyksiä, niin toinen saattaa innostuu siitä ja todeta et “otetaan tähän tää biitti ja tehään tästä biisi levylle!”

Antisankari: Biittejä tekee molemmat, mut miksauspuolen ja kaiken ns. teknisen hoitaa meikä. Anssi hoitaa kaikki somehommat tulen sylkemisen päälle!

Teiltä ilmestyi vast ‘ikään tällainen lyhyt videopätkä “Game Over” ja se liittyy jollain tavalla Yhteisvastuukeräykseen. Mitä tämän projektin taustalta löytyy?

Anselmi: Joo toi lähti alunperin siitä et yks pastori otti yhteyttä kaverin faijaan ja kyseli, josko mua kiinnostais lähtee mukaan tällaseen hyväntekeväisyysprojektiin, jolla kerätään varoja niille, joilla ei ole varaa toisen asteen koulutukseen. Se kuulosti niin siistiltä, et mä tottakai lähdin mukaan ja aikani kelattuani tajusin että tää osuu samoihin aikoihin tän meidän bändiprojektin launchaamisen kanssa. Ja nää kaks juttua sopi niin hyvin yhteen, koska nimi Laitapuoli symbolisoi myös just sitä jengiä, jolla ei esimerkiks ole sitä koulutusta. Mä kysyin Antisankaria messiin ja hänellä oli heti himmeit visioita asiasta. Tehtiin sit tuplasti parempi, kun mitä mä olisin yksin tehnyt. Video pyörii nyt somessa ja tubessa ja toivon mukaan herättää ajatuksia niin kansalaisissa, kun päättäjissäkin, että voitaisko me yhdessä tehdä asioille jotain.

Okei, hieno homma! Koskas ensimmäinen virallinen Laitapuoli -julkaisu ilmestyy? 

Anselmi: Tässä keväällä julkastaan ensimmäinen sinkku ja julkaisijoina toimitaan me ite näillä näkymin, koska mitään diilejä ei olla mietitty. Sataprosenttisesti rehtiä kamaa on tulossa ja joka sanan takana seistään!

Antisankari: Joo se tulee ihan independent -meiningillä!

Onko sinkku lohkaistu joltain isommalta kokonaisuudelta ja jos, niin mitä on odotettavissa?

Antisankari: EP oli alustava suunnitelma, mutta katotaan muovautuuko julkaisusta ihan pitkäsoitto. Julkaisijaa ei olla edes keretty miettimään, tehään hommia ja annetaan ajan näyttää! Biisit sisältää paljon uudemman soundin edustusta ja kokeellisempia biittejä muutenkin, sämpläämisen ja soittamisen sekoitusta meidän tyylillä. Teemaan en osaa ottaa kantaa, koska biisien rakentaminen ja tuhannet visiot eivät oo vielä lopullisessa muodossaan.

Anselmi: Just näin! Nyt ollaan koottu voimat ja tuodaan yhteen kaikki vuosien varrella opittu.

Kiitoksia paljon äijille haastattelusta ja jäädään venaamaan kuumeisesta matskua!

Kiitos sulle!

TSEKKAA YHTEISVASTUUKERÄYKSEN JA LAITAPUOLEN GAME OVER -VIDEO: