Leijonamieli (oikealta nimeltään Tuukka Rihkola) kuuluu kiistattomasti kotimaisen hip hop -musiikin toisen aallon pioneereihin. Tamperelainen tuottaja -dj -räppäri on operoinut niin Flegmaatikkojen riveissä, kuin myös Putkimiehet -bändin vokalistina ja Palefacen keikka -dj:nä. Mies on julkaissut takavuosina myös instrumentaalimusiikkia Ringo Ruffsoul -nimellä parin EP:n verran. Elämä on kuljettanut Rihkolaa Aasiaan ja Keski-Eurooppaan, mutta nyt pääkallopaikkana on taas Tampere ja toimitus otti selvittääkseen miehen kuulumiset ja tulevaisuuden suunnitelmat.

Tavoitan Leijonamielen sairaslomalta kotoaan Tampereelta. Mies tekee päivätyökseen peltisepän hommia ja kiipeily katoilla sateessa on ottanut veronsa. Viime heinäkuussa Thaimaasta Suomeen palannut Rihkola vietti kotimaassaan loppuvuoden ja suunnitelmat olivat vielä tuolloin auki. Mies päätyi kuitenkin pakkaamaan tavaransa ja muutti tyttärensä kanssa tuon aikaisen tyttöystävänsä perässä Portugaliin.

“Mä en suoraan sanottuna viihtynyt Portugalissa, joten me tultiin takaisin Suomeen ja oltiin täällä kesään asti. Sitten piti perhesyistä lähteä käymään Thaimaassa ja vähän puntaroitiinkin, että jäädäänkö me sinne. Mutta tytär oli jo ehtinyt luomaan kaverisuhteita Suomeen ja halusi tulla takaisin. Ja täällä ollaan. Mutta suunnitelmat on yhä avoinna, en mee vannomaan etteikö me vielä lähettäis ulkomaille. Mutta täällä ollaan nyt toistaiseksi.” 

Rihkola on elänyt jo toista vuotta raitista elämää olosuhteiden pakosta. Mies sanoo itse suoraselkäisesti olevansa alkoholisti ja kuvailee kyseessä olevan sairauden, joka on syntynyt parinkymmenen vuoden aikana. Ulkomailla tilanne eskaloitui ja katkaisuhoitoon hakeutuminen erilaisine hoitomuotoineen oli ainoa mahdollisuus. Kysyttäessä raittiin elämän vaikutuksista luomisprosessiin Rihkola vastaa kysymyksen olevan mielenkiintoinen.

“Kirjoittamiseen se ei ainakaan ole vaikuttanut mitenkään buustaavasti. Mä en oo ikinä ollut mikään kirjoittamisen suurin fani, se on aina ollut mulle se prosessin vittumaisin osa. Mä räppään oikein mielellään. Biittien tekemisessä ja tuottamisessa se vaikuttaa tietysti niin, että kun sä oot selvinpäin, sä jaksat tehä. En mä väitä, että mä saan nyt tehtyä mitenkään jatkuvasti. Mutta kun mä päätän tekeväni jotain, se myös onnistuu.” 

Rihkola ei ole lapsuusaikanaan musiikkia sen suuremmin harrastellut, mutta koulussa musiikinopettajaksi osui Sibelius-Akatemian käynyt Ilkka Salovaara, joka oli innostunut Orff -musiikista. Kyseisessä pedagogiikassa kaikki osallistuvat, eikä aiempaa osaamista edellytetä ja soittimeksi käy kaikki xylofonista omaan kehoon. Mies kertookin kokemuksen olleen ensimmäinen kosketus musiikintekoon ja perussoittimien tulleen tutuksi sen myötä. Ensimmäiset kosketukset räppiin tulivat 90 -luvun taitteessa, kun mummolaan saatiin kaapelikanavat. Mm. De La Soulin ja Heavy D & Boysin sen aikaiset hitit erottuivat muun musiikin joukosta ja tekivät mieheen vaikutuksen. Ala-asteen viimeisenä vuotena Rihkola sai käsiinsä Snoop Doggy Doggin “Doggystyle” -kasetin ja innostus kasvoi entisestään.

Räppien kirjoittamisen mies aloitti vuonna 1997 aloittaessaan lukion, jossa tutustui paremmin myös tulevaan bändikaveriinsa Spesialistiin (oikealta nimeltään Ville Mantila). Mantila oli jo tuolloin kirjoitellut riimejä serkkunsa Teemu Koskenojan aka Tiedemiehen kanssa ja Koskenoja oli jo aloittanut biittien teon.

“Mä rupesin sitten Villen innoittamana kirjoittamaan tunneilla ja ruvettiin tekemään yhdessä musaa. Tehtiin vielä tuohon aikaan englanniksi ja jokunen hirveä verse päätyi Flegmaticsin ekalle Lyrical Sumowrestling -kassulle.”

 

KUUNTELE FLEGMAATIKKOJEN “SELKÄRANKA”:

Mies oli aloittanut cd-levyjen keräilyn jo aikaisemmin ja kävi 14-vuotiaana tamperelaisen LA Garage -yökerhon tiistaisissa teinidisko -illoissa soittamassa. Lukioaikana Rihkola osti kaveriltaan ensimmäisen vinyylisoittimensa ja musiikkiliikkeestä Behringerin vaatimattoman karvalakkimikserin, jonka kanssa ensimmäiset raavinnat syntyivät.

Ympäriltä alkoi löytymään enemmänkin saman kiinnostuksen kohteen omaavia, Tampereelle alkoi muodostumaan vahva skene. Nueran miehet olivat tietysti vanhempaa ikäluokkaa ja tulivat tutuiksi hieman myöhemmin, mutta samoissa porukoissa pyörivät myös Kontrastin räppärit Silkinpehmee & Kivenkova, sekä Timsi. Timsin koripalloharrastuksen kautta tutuksi tulivat Idänihme (nykyään Kinos) ja Supersankari ja kaveriporukka päätyi äänittämään ensimmäisen possebiisinsä Läpystä Vaihto Tiedemiehen äidin kotona Hervannassa. Myös Seremoniamestari (nykyisin Sere) muutti noihin aikoihin Espoosta Tampereelle.

“Kyl meillä on ollut Tampereella aina hyvä unity. Tietty sellasta leikkimielistä nokittelua on ollut, mutta meininki on ollut todella yhtenäistä.”

Flegmaatikkojen viettäessä juhannusta bändin serkusten mummolassa Virroilla, radiosta tuli Petri Nygårdin Vitun Suomirokki -single ja kaverukset totesivat yhteen ääneen ansaitsevansa levytyssopimuksen, jos sellainen on Nygårdillekin annettu. Sen aikaista Tuntematon Uhka -demoa läheteltiin useammalle majorille, joista ainoastaan yksi vastasi “tuotantosuunnitelman olevan täynnä”.

“Sitten me marssittiin Poko Recordsin tiloihin Tampereen keskustassa ja sanottiin, että meillä on tässä tällanen. Siinä demolla oli Ei Epäilystä ja Hallitse ja Hajoita -biisit. Ei siinä menny, kun hetki ja sieltä otettiin yhteyttä ja sanottiin, että levy tehdään.”

 

KUUNTELE “MEET ME AT THE BRIDGE”:

Flegmaatikot julkaisi Pokon kautta kaksi pitkäsoittoa, vuonna 2001 ilmestyivät sekä Läheltä ja Kaukaa -albumi, että seuraaja Hampuusin Päiväkirja. Kolmas, ns. comeback -levy 931 näki päivänvalon vasta vuonna 2012 ja se julkaistiin Monsp Recordsin kautta. Levy oli niin kriitikoiden kuin myös räppidiggarien  mielestä napakymppi.

Vuonna 2002 Poko ilmoitti bändille yhteistyön loppuvan, vedoten huonoihin myyntilukuihin. Tuohon aikaan 5000 fyysisen kappaleen myynti ei yhtiöille riittänyt, mikä kuulostaa tänä päivänä absurdilta. Flegmaatikot -projekti laitettiin hyllylle ja jäsenet suuntasivat tekemään omia juttujaan. Spesialisti keskittyi soolomateriaaliinsa, Tiedemies tuotti laadukasta tavaraa lähes joka ilmansuuntaan ja Leijonamieli teki yhteismateriaalia tamperelaisen Chemistry -funkbändin kanssa.

Rihkola lähti suorittamaan varusmiespalvelustaan vuonna 2004 ja ehti olla palveluksessa kaksi viikkoa, kunnes masentui täysin. Noista pohjafiiliksistä syntyi tekstejä, joiden ympärille rakentui myöhemmin Leijonamieli & Putkimiehet -kokoonpanon materiaalia. Mies oli tutustunut nuoreen ja lahjakkaaseen rumpalinalkuun Jukka Kosuseen, jolle näytti tekstejään ja Kosunen kertoi tekevänsä myös biittejä. Kuultuaan taustoja Rihkola totesi sävellysten olevan erittäin hyviä, joskin muovisen kuuloisia ja kaksikko sai ajatuksen perustaa bändi, jossa biisit soitettaisiin orgaanisilla soittimilla. Basistiksi mukaan lähti Tommi Fast, kitaristiksi Ville Houttu ja kiipparistiksi Kainuulainen Aatu Mällinen, joka painostettiin muuttamaan Tampereelle. Bändi julkaisi ainoaksi jääneen albuminsa Lauluja Sadepäivän Varalle vuonna 2006 Plastinka -yhtiön kautta.

Rihkola toimi myös Palefacen keikka-dj:nä vuodesta 2001 aina vuoteen 2013 asti. Alunperin kyse oli muutaman tunnin varoitusajalla suoritetusta paikkauspestistä Ruisrockissa, mutta pian toimeksianto muuttui vakituiseksi Palefacen dj:n Infekton vaihtaessa Bomfunk Mc’sin riveihin.

Mies on julkaissut myös instrumentaalimusiikkia nimellä Ringo Ruffsoul. Pienen amerikkalaisen levy -yhtiö Cold Busted Recordsin nokkamies Derrick Daisey oli bongannut Soundcloudista Ruffsoul -materiaalia ja pyysi Rihkolaa tekemään EP:n yhtiönsä julkaistavaksi. Neljä kappaletta sisältävä Versatile Fall ilmestyi huhtikuussa 2011. Levy-yhtiö halusi miehen tekevän lisää musiikkia julkaistavaksi, mutta tekijänoikeusvaatimukset olivat rajuja; materiaalin oikeudet haluttiin pysyvästi labelille. 

“Siinä mielessä olis kannattanut jatkaa, että saman labelin riveissä oli myös Gramatik, josta tuli sitten aika iso nimi. Sen vanavedessä olis päässyt varmaan itekin eteenpäin. Mutta mä en hyväksynyt tota tekijänoikeushommaa ja juttu hyyty siihen.” 

Biittien tekeminen jatkuu yhä, joskin Rihkola kuvailee itseään viikonlopputuottajaksi.  Uutta materiaalia on päätynyt niin Kinoksen, kuin myös SP:n tuoreisiin julkaisuihin. Taitavana skrätsääjänä tunnettu mies on myös ruvennut treenaamaan lajia uudestaan ja kertoo batlaamisen mahdollisesti kiinnostavan tulevaisuudessa. Kysyttäesssä minkälaisia fiiliksiä kotimaisen hip hop -musiikin historian ytimeen kuuluminen aiheuttaa, Rihkola vastaa ensin naurahtaen, mutta sitten vakavammin.

“No mä tunnen olevani vanha, hahaha! Ei vaan, mä tunnen syvää kiitollisuutta, että olen sattumien kautta tutustunut esim. Flegmaatikkojen jätkiin. Mä oon saanu toteuttaa itteeni muusikkona ja päässyt näkemään tosi hienoja ja isoja keikkoja levareiden takaa. Hip hop on antanut mulle todella paljon, enkä mä tiedä yhtään minkälainen kaveri olisin ilman sitä.”

 

INSTAGRAM: https://www.instagram.com/leijonamieli_flg931/?hl=fi

 

KUUNTELE “CENTRAL HEATING”: