26 -27.7 Hämeenlinnassa järjestetty Mellakka Festival keräsi jo toista kertaa urbaanin musiikin ystävät koolle Linnanpuistoon. Siinä missä festivaalikansa sai vuonna 2018 niskaansa kunnon sateet, tänä vuonna oli porottavan helteen vuoro. Kymmentuhatpäinen yleisö sai hikoilla auringon paahteessa seuraten kahden päivän ajan melkoista artistikattausta, sillä esiintyjiä tapahtumassa oli yli kolmekymmentä.

Featin toimitus saapui tapahtuma -alueelle jo torstai -iltapäivänä kokoamaan omaa loungetilaansa ja pääsimme näkemään, miten festivaalityöntekijät  paahtoivat sinne tänne viimeistellessään aluetta toimintakuntoon radiopuhelinten rätistessä kiireellisiä viestejä. Itse festivaalialue koostui kolmesta eri esiintymislavasta, kaikille avoimesta tilasta, anniskelualueesta ja sen sisään rajatusta VIP -tilasta, jossa myös Featin lounge aurinkotuoleineen ja pelipisteineen sijaitsi. Festivaaleilla oli myös mukana useampi eri toimija, joiden kojuista vieraat saivat ravittua itsensä, levy-hyllynsä ja vaatekaappinsa.

Perjantaina festivaalit avasi ED -stagella Stepa, jonka yleisömäärä vaikutti aluksi hämmästyttävän vaisulta. Tämä johtui kuitenkin jonkinlaisista ongelmista sisääntuloporteilla ja keikan loppua kohden ilmassa heilui jo valtava käsimeri musiikin tahtiin. Miehestä kumpuava hyväntahtoisuus tuskin jättää kovinkaan monta ihmistä murjottamaan. Hetkeä Stepan aloitusta myöhemmin aloitti Altis oman keikkansa alueen perällä sijaitsevalla OSW -stagella. Seurakseen lavalle Altis sai koko festivaalin houstauksesta vastuussa olleen Kajon ja niin ikään freestyle -ympyröistä tutun Rivon. Altiksella on selkeästi havaittavissa oleva fanaattinen kuulijakunta, joka oli heti keikan introsta lähtien täysillä mukana menossa. LELU -stagen perjantain avauksesta vastasi Mouhous, jonka nopeatempoiset bilebängerit saivat jo kansan bailaamaan hämmästyttävän riehakkaasti ottaen huomioon lämpötilan. Paperi T:n aloittaessa settinsä vyöryi ED- lavaa kohti odotetusti valtava määrä naisia ja loungetilassa hengaillut, kauniimpaa sukupuolta edustava kaksikko kertoi tulleensa katsomaan ensisijaisesti juuri kyseistä artistia. Kysyttäessä syytä vastaus tuli kuin yhdestä suusta:

“Melkein kaikki muut tekee viihdettä, Paperi T tekee taidetta!”

Festivaaleilla, joilla on kolme esiintymisareenaa, on tietysti päällekkäisyyksiä, eikä jokaista keikkaa kerkeä millään täysipainoisesti näkemään. On yritettävä lyhyessä ajassa aistia ja muodostaa käsitys artistin ja yleisön välisestä vuorovaikutuksesta. Eräs perjantain odotetuimmista esityksistä oli tietenkin Yhdysvalloista Hämeenlinnaan saapuneen kulttibändi Onyxin show. Yhtyeen omien hittien lisäksi settiin oli otettu mukaan pieniä huudatuskatkelmia muista kultaisen aikakauden hip hop -klassikoista ja kyseistä asiaa voi tarkastella kahdella tavalla. Toisaalta miehet tekivät kunniaa 90 -luvun räppikollegoidensa aikaansaannoksille, mutta ymmärrän myös joitakuita ärsyttäneen miesten tapa ratsastaa kokonaisella aikakaudella. Joka tapauksessa niskakarvat nousivat välittömästi pystyyn Bacdafucupin tapaisten nostalgiapläjäysten räjähdettyä ilmoille.

Yksi harmittavista päällekkäisyyksistä oli Julma H:n & Syrjäytyneiden, sekä Laiska Leppone X Timo Kotipoltto -kaksikon osuminen täsmälleen samaan ajankohtaan. Ensiksi mainitun setti sisälsi vanhoja Al-Qaida Finland -levyn klassikkobiisejä, jotka toimivat yhä edelleen loistavasti. Silti oli pakko livetä paikalta todistamaan myös paikallisedustuksen esitystä. Kumpikin kaksikosta on ollut vahvassa seurannassa ensijulkaisuistaan lähtien ja toimittajakin sai todeta miesten olevan yhä kovassa iskussa. Perjantaina festivaalialueen viimeisen keikan vetivät Gasellit, jotka keräsivät selvästi päivän suurimman yleisön. Miehet vetivät niin uusia, kuin vanhempiakin hittejään ja porukan keskinäinen kemia lavalla on omaa luokkaansa. Uskallan väittää, että sulavat sarvipäät saivat yleisön pitämään kovempaa ääntä, kuin itse Onyx. Festivaalin jatkoklubiksi oli valikoitunut Skogster, joka oli erittäinkin tunnelmallinen anniskeluravintola. Perjantain klubilivestä vastasi Käärijä, joka saikin yleisön ylös paikoiltaan ja sankoin joukoin lavan eteen.

 

 

 

 

 

 

 

Jo lauantaiaamupäivällä, toimituksen kammetessa itseään ylös majapaikan patjoilta oli fiilis, että miten tällaisen määrän esityksiä pystyy suodattamaan ja käsittelemään. Epätoivo oli kuitenkin täysin turhaa, sillä fiilis festivaalialueella tuntui parantuneen yhä entisestään. Päivän ensimmäisten esitysten suhteen oltiin taas valinnan edessä, sillä samaan aikaan omilla lavoillaan esiintyivät Sairas T ja Raappana.

Koska edessä oli pitkä päivä, toimitus päätti aloittaa kevyemmästä päästä ja valinnaksi osui reggae. Raappanan yleisömäärä ei ollut päätä huimaava, toisaalta 13.30 ei ole kiitollisin aika festivaaliesiintymiselle suuren osan yleisöstä vielä hieroessa nestehukasta jomottavia ohimoitaan ja unihiekkaa silmistään. Seuraavaksi valinnaksi oli otettava Rutiluksen oma paha narttu Adikia, jonka live-esiintyminen oli vielä kokonaan kokematta. Ja provokaatiotaso ylsi myös lavalla vähintään yhtä korkealle, kuin pelkkää audiota kuunnellessa. Kysyttäessä mielensäpahoittajien ärsyyntyneistä huuteluista kaduilla artisti totesi itsekin hieman yllättyneen oloisesti naurahtaen:

“Tosi vähän huudellaan, hah. Ihan yllättävän vähän.”

Seuraavaksi oli aika siirtyä todistamaan toista esitystä, jonka menevä aukko toimittajalla oli myös sivistyksessään eli Teflon Brothersia. Koko kansan bilemusiikiksi luonnehdittu materiaali toimi kuin toimikin festivaaliyleisöön halutulla tavalla ja miehet ottivat keikan tiimellyksessä seurakseen myös lavallisen naispuolisia yleisön edustajia. Festivaalin kiinnostavimpiin esiintyjiin lukeutui myös Ibe, jonka vaivattoman kuuloinen flow toimii loistavasti yhdistettyinä laadukkaisiin biitteihin. Mies näyttää myös viihtyvän lavalla erittäin hyvin ja tilanteesta välittyy ylimääräisen flexailun sijaan pikemminkin sympaattisuus.

Samaa voi sanoa myös yhdestä Mellakan selkeästi suurimmista artisteista, lähes kaiken mahdollisen saavuttaneesta Pyhimyksestä. Lukuisia levyjä, Vain Elämää -ohjelmaformaattiin osallistuminen, kuusi Emma -palkintoa ja viimeisimpänä Juha Vainio -palkinto. Onko mitään, mihin Mikko Maltsusta ei yllä? Tuskin ja live-esiintymisen taso yhdistettynä loistavaan kirjoitus- ja studiotyöskentelyyn saa toteamaan, että yksikään miehen meriiteistä ei sisällä ilmaa. LELU-stagella esiintynyt Etta sai allekirjoittaneelta leuan tippumaan Air Maxeille. Ettassa on kaikki; nainen räppää paremmin kuin suuri osa kotimaan miespuolisista mc:eistä, laulaa kuin enkeli ja kaiken päälle vielä näyttää uskomattoman hyvältä. Niin, eihän kyseinen asia toki tärkeysjärjestyksen huipulla ole, mutta tuskinpa siitä haittaakaan on. Seurasimme esitystä Sonnin Taacan Habenin kanssa ja kiinnitimme huomiota siihen, miten ällistyttävän helpolta artisti saa kuulostamaan vaihdot räppi -ja lauluosuuksien välillä. Suurta suosiota nauttiva ja ympäri suomenmaata kiertävä Freerap -show oli myös aivan omaa luokkaansa. X-miehen, Solosen, Kosolan, Särren ja Jodarokin ohjelmanumero uppoaa lähes kaikkiin iästä riippumatta. Vaatii uskomatonta skillitasoa loihtia hetkessä täysin soljuvaa tarinaa yleisön antamista aiheista. Moni muukin varmasti kyseiseen kykenisi, mutta on täysin toinen asia, saako yleisön vielä nauramaan.

Tiedustelin paikalliselta ystäväjoukolta samaa, jota kysyin myös perjantaina esiintyneeltä Laiska Lepposelta; kuinka aktiivista livetapahtumien järjestäminen Hämeenlinnassa noin yleensä ottaen on ja sain yhden ja saman vastauksen höystettynä huvittuneella päänpudistuksella:

“Täällä ei tapahdu tän lisäksi mitään. Suisto on ainoo paikka, jossa on livekeikkoja. Ja sielläkin nyt vähän sitä sun tätä.”

Seuraavaksi oli vuorossa lauantain ulkomaalainen esiintyjä, mm. Suicide Boysia Getter -nimellä tuottanut Terror Reid. Miehen show oli todella energinen ja viihdyttävä ja yleisö eli mukana loistavasti. Mietin keikan aikana ja vielä pitkään sen jälkeenkin, että ketä mies suuresti flow’ llaan muistuttaa. Mutta niin kuin aina, asia välähtää mieleen vasta, kun sen miettimisen on lopettanut. Mielen perukoilta etsimäni nimi oli tietenkin Funkdoobiest ja olin keikan aikana muutamaankin otteeseen todella hämmentynyt, niin samanlaiselta ulosanti kuulosti.

Lauantai- illan viimeisenä ulkoilmaesiintyjänä toimi The Chosen One, Jyväskylän oma Ghettomasa. Mies sai pakattua esiintymislavansa eteen koko festivaaliyleisön, joka räppäsi mukana biisin toisensa jälkeen. Räppärin skillitasoa ei pidä väheksymän, mutta ovat ne ajatkin muuttuneet, onneksi. Ghettomasa on elävä todiste siitä, että perinteiselläkin räpillä ilman pop -flirttiä on mahdollista lyödä läpi isosti. Lauantai -illan jatkoklubi oli perjantain tapaan samaisessa Skogsterissa, jossa esiintyi hyvässä nosteessa oleva Rankkalinna. Ikävä kyllä toimittajan paukut olivat jo tässä kohtaa aivan loppu ja kyseisen bändin liven, kuten niin monen muunkin, tarkastaminen on hoidettava tulevaisuudessa.

Mellakka Festivalista jäi todella hyvä jälkimaku ja niin tuntui jäävän lähes poikkeuksetta kaikille. Sekä ruoka- että juomapisteiden työntekijät olivat todella ystävällisiä, järjestyshenkilöt asiallisia ja kysyit sitten yleisön edustajilta tai esimerkiksi Louhi Fattilta, Adi L Haslalta, Loasteezelta, Kajolta, Jolalta, Särreltä, Lännen Prinssiltä, KäärijältäAdikialta tai monilta muilta esiintyjiltä, vastaus oli sama:

“Tosi hyvä fiilis ja hyvin järjestetty tapahtuma!”

 

TSEKKAA MELLAKKA SPECIAL -JAKSOT TÄSTÄ:

PT.1

PT.2

PT.3

PT.4

 

TSEKKAA DROPBOXISTA LISÄÄ FESTARIKUVIA: https://www.dropbox.com/sh/dadoygvrcjj1lyl/AAB-alUp1t5WbKUfh53xWXHXa?dl=0

 

Artikkelin kuvat: Krista Olsson

Videohaastattelut: Saunamies

Videokuvaus ja editointi: Jesse Lintunen