Milla Rumi julkaisi perjantaina uuden EP:n nimeltä Lilith jne., jonka päätösraidalla Koska en saa sua tähän ovat kuolema ja kipu vahvasti läsnä.

 

 

Harvemmin sitä joutuu musiikin takia pysähtymään keskelle katua ihmettelemään niitä voimakkaita tunteita, jotka kuulokkeissa soivasta biisistä heräävät, mutta Milla Rumin uuden Lilith jne.-EP:n päätösraidassa on vahva potentiaali toimia juuri tällaisena pysäyttäjänä. Koska en saa sua tähän on niin paljas ja kipeä kuvaus menetyksen, ikävän ja eksyneisyyden ääreltä, että tunne vyöryy vahvana biisin läpi suoraan kuulijaan ennen kuin tämä ehtii suojautua.

 

Ja miksi pitäisikään? Jos vetäisimme automaattisesti defenssit päälle jokaisen hankalan tunteen edessä, ei syntyisi esimerkiksi juuri tällaista musiikkia. Toki kokemuksen pukeminen taiteeksi voi itsessään olla eräänlainen suojautumismekanismi, joka auttaa hahmottamaan kokonaisuutta sekavana vellovan tunnemyrskyn sijaan, sekä luo todellisuuden ja itsen välille kaivatun pehmusteen. Tietyt tunteet voivat raakana olla sietämättömän musertavia, mutta tarinaksi puettuna äkisti suorastaan kauniita.

 

Menetys ja kuolema ovat asioita, jotka jokainen meistä joutuvat ennemmin tai myöhemmin kohtaamaan, aivan viimeistään sitten kun oma aikamme lähteä koittaa. Siksi onkin suorastaan käsittämätöntä kuinka hyvin olemme onnistuneet siivoamaan nämä elämän väistämättömät puolet arjestamme ja yhteiskunnastamme, ihan kuin kollektiivisena päätöksenä sulkea silmät totuuden edessä. Ihannoimme nuoruutta ja taivumme uskomattomiin suorituksiin korjaillessamme väistämättä vanhenevaa kehoamme vaikuttamaan ulkoisesti kuolemattomalta. Kuolema työnnetään vanhainkoteihin ja kirkkoihin, alitajuntaan ja tulevaisuuteen, mitä vain kunhan se ei näy eikä tunnu jokapäiväisessä elämässämme.

 

Siksi kun sitten kohtaamme ensimmäisen pysyvän menetyksemme, voi tilanne olla täysin vieras eikä sen keskellä pärjäämiseen välttämättä löydy työkaluja ollenkaan. No – Koska en saa sua tähän voi olla niistä yksi. Kappale on pakahduttavan täynnä surua, mutta se ei hukuta alleen. Sen sisälle voi laskeutua lepäämään, sen voi antaa liplattaa pitkin selkärankaa ja huuhtoa kyynelillään poskia, mutta Milla Rumi pitää huolen, että se käy armollisesti ja lempeästi.

 

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Viikon päästä (27.3.) 𝕷𝖎𝖑𝖎𝖙𝖍 𝖏𝖓𝖊. -EP! 😈 Kuva: @saralehtomaa MUAH: @neeakuurne Choker @mirkkametsolastudio

Henkilön milla rumi (@millarumiofficial) jakama julkaisu

 

Kun suru kasvaa liian suureksi, muuntautuu se ihmisen sisällä helposti epäselväksi ja massiiviseksi sekasotkuksi. Siksi kivun sanallistaminen ja kaipuun kehollistaminen valaisee sen varjoisat ja tuntemattomuudessaan pelottavat puolet: “Koska en saa sua tähän / Piirrän kuvan pimeään / Kokonaan ja lähemmäksi / Sanoillani sut kerään / Sanoistani jos heräät”. Kappale huokuu syvää kaipuuta, joka menee ihon alle ja kipristää ihmisen kasaan, mutta jollain lailla siitä puuttuu epätoivo. Se voi johtua melodiasta, joka aaltoilee kuitenkin enemmän elinvoimaisen puolella, tai Milla Rumin äänestä, jossa on niin autenttista herkkänä ja avoimena olemista, että se kääntyy kaiken korjaavaksi voimaksi. Sillä millään muulla ei tuhoavista tapahtumista ja tunteista selviä lopullisesti kuin antautumalla niiden alttarille ja antamalla niiden huuhtoa itsen yli.

 

Biisi on tarinallisesti arvaamaton, sillä sen keskellä tapahtuu käänne, joka on itsessään ilahduttavan ravisteleva, samalla kun se asettaa kuulijan silmätysten omien höpsöjen ennakko-oletustensa kanssa. On nimittäin alkuun helppo luulla, että kyse on yksinomaan parisuhteesta ja erosta, että biisissä ikävöidään päättynyttä rakkaussuhdetta ja haikaillaan menetettyä kumppania. Kuitenkin käy ilmi, että kyse saattaa olla aivan toisenlaisesta dynamiikasta – rakkaus ja menetys ovat kyllä voimakkaasti läsnä, mutta eivät välttämättä ollenkaan tässä ilmiselvässä “parisuhde päättyi ja muruseni lähti” -muodossa.

 

Sen sijaan Milla Rumi paljastaa äänellä, joka käy vavisuttavan lähellä jotakin riisuttua alkuvoimaista ydintunnetta, että: “Sisko auta minut uneen / Mä en jaksa tuntea”. Samalla biisin pohjamudista vyöryy esiin jotakin, joka tuntuu suorastaan seksuaaliselta: kyse ei missään nimessä ole seksistä siinä kapeassa mielessä missä yhteiskuntamme sen yleisesti käsittää, vaan feminiinisestä pauhaavasta elinvoimasta, energiasta josta itse elämäkin syntyy, jonka liekit heräävät vilpittömyydestä ja rehellisyydestä ja kasvavat siitä ymmärryksestä, että pahimmankin kriisin keskellä oma voima kantaa. Kunhan sille vain antautuu.

 

Kappaleeseen rakentuu kehollisuuden ja kosketuksen kautta kerros kerrokselta uusia merkityksiä, joista kasvaa todellisuuden rajapinnalla väreilevä kertomus, joka johdattelee kuulijan syvälle omien demoniensa asuttamaan luolaan. Kyse voi olla yhtä paljon toisen ihmisen menetyksestä kuin kaipuusta johonkin itsen osaan, osaan joka joskus oli, tai jota yhä odottaa tulevaksi. On ihmisestä kiinni, kestääkö hän kyseisiä demoneita juuri nyt kohdata, mutta Koska en saa sua tähän tekee edessä odottavasta prosessista ainakin astetta valoisamman.