KOTIMAINEN NAISRÄPPI ON NOUSSUT ESILLE VAHVASTI PARIN VIIMEISEN VUODEN AIKANA. TEKIJÖITÄ ON TAKAVUOSIEN MUUTAMAN VAIHTOEHDON SIJAAN NYT TARJOLLA LUKEMATTOMIA, KUTEN MYÖS ERILAISIA TYYLEJÄ JA KONSEPTEJA. OSA NAISARTISTEISTA YHDISTÄÄ AUTOMAATTISESTI FEMINISMIN OMAAN NÄKEMYKSEENSÄ HIP HOPISTA, KUN TAAS TOISET HALUAVAT TULLA SISÄÄN NS. RÄPPI EDELLÄ. AIHE ON HERÄTTÄNYT LAAJALTI JULKISTA KESKUSTELUA, JOTEN FEATIN TOIMITUS KÄVI KATSASTAMASSA JO VIIDETTÄ KERTAA JÄRJESTETTÄVÄN MIMMIT RÄPPÄÄ -TAPAHTUMAN.

SAUNAMIES HAASTATTELI TAPAHTUMAN JÄRJESTÄJÄÄ JUURI ENNEN TAPAHTUMAN ALKUA:

Eli esittele itsesi Featin lukijoille, kuka olet?

Mä olen Jessica Jonsson-Palmroth ja tuotan Mimmit Räppää -tapahtumaa.

Tunnin päästä alkaa itse ohjelma, mikä on fiilis ja mitä täällä tulee tänään tapahtumaan?

Fiilis on hyvä. Me ollaan ekaa kertaa täällä Suvilahti TBA:ssa, aikaisemmin ollaan järjestetty muissa paikoissa. Ihan sellanen pieni jännitys on, et löytääkö jengi paikalle. Muutenhan tä on ihan tuttua touhua jo. Nyt on mukana ihan uusia artisteja niiden lisäks, jotka on ollut mukana jo alusta asti.

Tämähän on nyt viides MR -tapahtuma, keitä täällä on käynyt ja onko tälle illalle luvassa jotain spesiaalia?

Meil on tänään Mariska sekä esiintymässä, että tuomaroimassa ja muutamia ihan kokonaan uusia mimmejä. Jos vertaa aikasempiin tapahtumiin, niin nyt meillä on myös miesvahvistus dj:nä, aikasemmin dj:tkin on ollu naisia. Artistit valikoituu ihan sen mukaan, et ketä pääsee ja haluaa tulla. Joitakin on varta vasten pyydetty. Meillä oli ihan avoin haku, hakijoista on sitten valittu muutama uusi mukaan. Sit on esim. Katja Koo, joka on ollut ihan ekasta kerrasta asti mukana.

Mimmiräppärit ovat ruvenneet saamaan enemmän näkyvyyttä mediassa tässä viimeisen vuoden aikana ja tämän teemaisia, erilaisia tapahtumiakin järjestetään aikaisempaa enemmän. Adikia järjestää omaansa ja sinä tätä. Mitä mieltä olet naisräpin tilanteesta Suomessa yleisesti tällä hetkellä?

Nyt voi puhua, että sitä mimmiräppiä on. Sillon kaks -kolme vuotta sitten ei juurikaan ollut. Homma on mennyt hyvin eteenpäin ja toivottavasti kehittyy vielä tästäkin. Enemmän vaan mimmejä esille, isoille lavoille ja lyömään läpi. Ite en välttämättä päivittäisessä musankulutuksessa painota mitenkään just naisten tekemää räppiä, mut Suomessa on paljon potentiaalia. Kävin tossa taannoin katsomassa Mercedes Bentsosta kertovan leffan ja siinä oli sellanen keskustelutilaisuus -kohtaus, jossa oli Bentson lisäks Iso H ja joku toinen tyyppi. Siitä jäi mieleen kommentti, jonka mukaan Suomessa ei vaan ole hyviä nais-mc:eitä ja se on mun mielestä täyttä paskaa. Koska kyllä on, ne ei oo vaan päässyt samalla tavalla esille. Mutta nyt ollaan tulossa kovaa.

Haluatko nimetä oman top3:en suomalaisista mimmeistä?

Satu on yks suosikeista, se on ollut mukana ihan ekasta tapahtumasta asti. Satu on spessu senkin takia, että tuottaa itse kaikki juttunsa. Todella lahjakas. Piia Karoliina, joka saapui just paikalle on myös yks suosikeista. Hmm, Pimee Hedelmä on kova, niistä mä tykkään kans tosi paljon. Toisaalta taas Mercedes Bentson lyriikat on todella hyviä mun mielestä…nää ei oo siis missään järjestyksessä. Jos multa ois 10 vuotta sitten kysytty samaa, en ois joutunu miettimään juuri lainkaan, kun vaihtoehtoja ei ollut.

Mitä mieltä olet siitä, että mimmien räppäys koetaan jonkinlaisena vastarintaliikkeenä? Feminismi on vahvasti esillä ja monet ymmärtävät senkin sanan väärin. Onko tähän tulossa sun mielestä jotain muutosta, ettei tätä miellettäisi jonkinlaiseksi kansanliikkeeksi?

No mä toivon, että olis tulossa. Me ollaan alusta asti sanouduttu irti kaikesta poliittisesta, eikä olla lähdetty marssimaan naisasian puolesta. Enkä mä sano, että naisasian puolesta marssimisessa ois mitään pahaa, mut me ollaan kelattu et täs mennään räppi edellä kuitenkin. Mut feminismi on täl hetkellä naisräpissä vahvasti esillä ja se selkeesti kiinnostaa. Esim. Dreamgirls myi Tavastian täyteen. Mut ei me haluta sellasta leimaa, varsinkin kun jotkut meidän esiintyjistä on täysin eri mieltä asiasta. Eikä se voi olla mikään oletusarvo, että jos on mimmi ja räppää, on automaattisesti feministi.

Liittyen vielä tohon Mercedes Bentson leffaan, me järjestettiin sellanen naisräpin keskustelutilaisuus, josta kuvattiin mainosvideo. Siitä kävi hyvin ilmi, miten erilaisia mielipiteitä ihmisillä on. Yks artisti oli sitä mieltä, että naisen räppääminen on feministisin teko ikinä ja että feminismi nimenomaan kuuluu räppiin. Toinen taas oli sitä mieltä, että räppääminen on nimenomaan maskuliinista. Ite taas kelaa, että räppi on vaan musatyyli. Mut se on tärkeintä, että jokanen saa tehdä just sellasta matskua, kun haluaa. Ja nyt oli oikea hetki ottaa just mies-dj mukaan, itellä on sellanen kokemus musatouhuista, että tuskin meillä olis minkäänlaista skeneä ilman miehiä. Hah, tosta tulee varmaan vielä sanomista!  Mut sillon kun alotti ite musakuviot, oli ympärillä miehiä, jotka jeesas. Ja Suomi on kuitenkin pieni maa, ihan turhaa koittaa saada aikaseks jotain vastakkainasettelua. Olis hienoa, et miehet ja naiset tekis räppiä yhdessä ja erikseen.

Ja se taitaakin olla tämän tapahtuman idea, että jengi löytää toisiaan, eikä tarvittaisi erikseen naisten -ja miesten iltoja?

Joo, juurikin noin. Osa porukasta on tarttunut siihen, kun meillä on tää Mimmit Räppää, Mimmit Ry ja Mimmit Peinttaa…mut käytännössä me ollaan vaan porukka mimmejä samoilla intresseillä ja haluttiin nostaa esiin taitavia naisartisteja. Tä on monelle sellanen matalan kynnyksen tilaisuus tulla esiintymään. Koska faktahan on, et jos sä et oo juurikaan keikkaillut, niin vaikee sun on päästä noihin suurempiin tapahtumiin. Tapahtumajärjestäjät haluaa kuitenkin lavalle sellasia artisteja, jotka myy niitä lippuja. Mut meidän tapahtuma on just enemmän verkostoitumista varten ja ns. ponnahduslauta.Täällä pääsee testaamaan esiintymistä ja onhan jotkut tekijät sellasia, että ekan liven jälkeen huomaakin, ettei se ole oikein oma juttu. Mutta nyt kun kattoo vaikka sellasia, jotka oli meillä sillon 2016 esiintymässä; nehän on ihan pro -mimmejä nykyään ja kiertää keikkailemassa. Suomessa on nyt huomattu, että kun muutama naisräppäri on esille päässyt , ne on samantien kiinnitetty kaikille festareille. Pitäis vaan saada vielä lisää jengiä sinne. Ja kun katsoo meidän tapahtumien yleisöä, niin kyl sieltä bongaa paljon miesräppäreitä ja tuottajia, jotka on scouttaamassa ja tsekkaamassa tasoa.

Miten sä näet ensi vuoden mimmiräpin osalta, veikkaatko ja toivotko, ettei puhuta enää erikseen mimmi – ja miesräpistä?

No mä ite henkilökohtasesti ajattelen et siin ei oo mitään pahaa, että tuo sukupuolen ilmi siinä mitä sä teet. Mut mä toivon, et vuoden päästä ollaan taas pidemmällä ja että nähdään erilaisia mimmiräppäreitä isommilla lavoilla.

Kiitos haastattelusta!

Kiitos paljon sulle!