Mäkki julkaisi viime perjantaina uuden tuplasinglen, jonka a-puoli Meijän takii on romanttinen ja intohimoinen rakkauslaulu.

 

 

Siinä missä viime kuukausina Featinkin sivuilla on käsitelty biisejä, joissa rakkaus on keskiössä mutta joissa sitä tarkastellaan vähemmän perinteisiltä kanteilta, tulee Mäkki nyt ryminällä sisään ja läväyttää pöytään vanhan kunnon yltiöromanttisen rakkauslaulun. Meijän takii ei yritäkään pohtia parisuhteiden dynamiikkaa, erotella osapuolia itsenäisinä ihmisinään tai luoda uusia malleja rakkauden nostattamien tunnemyrskyjen keskelle. Ei – Meijän takii on vilpittömän suora rakkaudentunnustus, jonka ainoa tarkoitus on hurmata se unelmien ihminen, joka nämä tunteet niin väkevinä saa heräämään.

 

On varsin ilahduttavaa ja tarpeellista, että kumppanuuden ja rakkaussuhteiden konseptia myllätään ja tutkitaan, sillä yhtä monta kuin on ihmistä on myös tapaa toteuttaa pariutumista ja tunneilmaisua. Jollekin rakkaus voi tarkoittaa perinteistä kahden ihmisen parisuhdetta ja omistautumista keskinäiselle hyvinvoinnille, kun taas toiselle rakkaus on ihmisestä riippumaton loputon voimavara, tai ehkäpä jossain muodossa varoitusmerkki, jonka johdosta kääntyä kohti itsensä tutkimista ja koko konseptista irtaantumista.

 

Kaikkien näiden muuttuvien käsitteiden keskellä on helppo unohtaa, että yhtä validi tapa ihastua ja rakastaa todella on myös se klassisin tyyli, joka on heittäytyvä, kyseenalaistamaton ja sataprosenttisen omistautuva. Tässä tapauksessa omat tunteet tarkoittavat sitä, että toinen asetetaan etusijalle, tämän puolesta tehdään mitä vain ja uhrataan kaikki mitä toinen vain keksii tarvita: “Kuule mun kaipuu, tunnen sen luissani/ Mä oon valmis uhraa kaiken sun takii”.

 

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että toisella olisi oikeus sanella kaikki ehdot ja käskyttää tai vaatia mitä ikinä mieleen sattuu juolahtamaan – oletus tietenkin on, että dynamiikka on tasapuolinen eikä kenenkään valtavia tunteita käytetä hyväksi. Kuitenkin tärkeää on ilmaista lähtökohtainen halunsa asettua asemaan, jossa toisen sana on laki, sillä se toimii tietynlaisen romanttisuuden ytimessä todisteena ikuisesta ja ehdottomasta rakkaudesta: “Mä oon valmiina sotii, rikkomaan lakii, taistelee sun vuokses kunnes mä kaatuisin”.

 

 

Kukapa ei ole lapsena haaveillut siitä, että jonain päivänä se prinssi uljas tai ritari valkealla ratsullaan karauttaa viereen, vuodattaa elämää suuremmat tunteensa, nappaa vierelleen istumaan ja laukkaa kohti auringonlaskua ja ikionnellista elämää? Päättyväthän kaikki prinsessasadutkin siihen, että rakastavaiset saavat toisensa ja “onnellisina elämänsä loppuun asti” voi alkaa. Siksi Meijän takii-biisin ylläpitämä malli toisen hurmaamisesta ja palvelemisesta voi satumaisuudestaan huolimatta, tai ehkä juuri siksi, tuntua erittäin vetoavalta – vaikeahan se olisi kieltäytyä loputtoman onnellisesta lopusta, johon sisältyy toisen rajaton ja loputon ihailu.

 

Mutta kuinka realistinen se lopputulos on? Biisissäkin nimittäin ollaan vasta siinä vaiheessa, kun toinen on yhä ainakin osittain saavuttamaton saalis, jotain jota kovasti himoitaan mutta jota ei vielä ole niin sanotusti lopullisesti pyydystetty. Kappale on kuin ristiretki kohti ultimaattista onnellisuutta, johon sisältyy kaikki keinot ihailusta ja imartelusta uhrautumiseen ja antautumiseen, ihan mitä vaan, kunhan lopulta saa kunnian päätyä yhteen unelmiensa kohteen kanssa: “Teen sen minkä muut jättäis kesken, tuun läpi jään, myrskyn ja yli esteiden / Kun löydän perille kerro ooksä viel vastas”. Tärkeää on tietenkin korostaa ylivertaisuuttaan muihin nähden, kuten biologiakin sanelee: kannattavin kumppani on se, jonka eloonjäämiskyky on huippuluokkaa.

 

Erityisen romanttisiksi luokiteltuihin rakkaudentunnustuksiin sisältyy perinteisesti lopullisuuden käsite, juuri se “onnellisina elämänsä loppuun asti”, jossa ihminen on vuosituhansien ajan nähnyt jotakin kohtalokkaan vetoavaa. Lukuisissa näytelmissä tulisesti rakastunut kaksikko mieluummin kuolee yhdessä kuin elää elämää erillään, ja naimisiinmenon ideana on juuri se ikuisuuden symboli ja sinetti, joka toisen sormeen pujotetaan ja samalla luvataan kestää mitä vain, kunhan liitto ei lopu. Tietenkään käytännössä tämä harvemmin toteutuu, mutta jokin meissä janoaa sitä varmuutta ja lopullisuutta, johon omat ja toisen myrskyävät tunteet turvallisesti kapaloidaan.

 

Ehkä rakastuminen itsessään on niin hurjaa pintaan nousevine epävarmuuksineen ja hylätyksi tulemisen pelkoineen, että on täysin luontevaa hakea loputtomuudesta turvaa, olkoonkin että valheellista sellaista. Kukaan ei voi tietää miltä tulevaisuus näyttää. Mäkki kuitenkin taitavasti leikittelee sillä, että juuri tämä kuvio on se loppuelämän juttu, ja se sitten on ja pysyy: “Raidaatsä loppuun asti mun kelkassa?”.