Tämän vuoden tammikuussa menehtyneen 21-vuotiaan MKDMSK:n eli Atte Toikan hartaasti odotettu albumi julkaistiin nyt perjantaina. Tuottaja Saleh Fahmawin sanoin: “Menetettiin todella lahjakas artisti sekä hieno ihminen. Tämä on viimeinen kokonainen MKDMSK-albumi”.

 

 

MKDMSK:n vastikään julkaistu albumi on kokonaisuus, jota on odotettu pitkään ja hartaasti. Pyhimys kertoi keväällä pitävänsä huolen siitä, että kesken jäänyt albumi saatetaan loppuun, ja nyt se on jokaisen meistä ulottuvilla.

 

Levyltä on vaikea poimia yhtä erityistä kappaletta valokeilaan. Artistin nimeä kantava levy nimittäin valaisee niin monelta kantilta ja niin erilaisin tunnetiloin sitä todellisuutta, jossa hän eli, että jos albumin sijaan kuuntelee yksittäisiä biisejä sieltä täältä, jää kokemus puolitiehen. Ei sillä, että kappaleet yksitellen olisivat mitenkään laadullisesti sen huonompia, mutta jos todella haluaa sukeltaa MKDMSK:n mieleen, todella nähdä maailman hänen silmin, kannattaa aloittaa alusta. Ja pysyä mukana loppuun asti – matka on aika hurja. Vivahteikas ja intensiivinen.

 

Koska kuitenkin haluamme zoomata laajakuvan sijaan lähelle, otetaan suurennuslasin alle heti intron perään tuleva biisi Avasin mun silmät. Kappale kertoo nimittäin pähkinänkuoressa MKDMSK:n todellisuudesta terävän tarkasti, kuin avaten oven suoraan hänen arkisiin mielentiloihinsa sellaisina kuin ne suuren osan hänen elämästään vallitsivat. Siinä mielessä biisi toimii toivottuna porttina loppulevyn mielenmaisemaan ja auttaa avautumaan sen monille sävyille. Kun ymmärtää millaiselta pohjalta MKDMSK ponnistaa, ymmärtää loputkin biisit laajemmassa kontekstissa.

 

Tämä pohja on raaka ja armoton, mutta jollain lailla kuitenkin niin kovin inhimillinen ja samaistuttava, vaikka ei itse koskaan olisikaan joutunut nukkumaan veitsi tyynyn alla. Avasin mun silmät on kertomus sellaisen todellisuuden keskeltä, jossa lähtökohtaista luottamusta keneenkään tai mihinkään ei ole, jossa todellisten tunteiden näyttäminen lasketaan heikkoudeksi, jossa kuolema on pelottavan ja hahmottoman asian sijaan arjessa jatkuvasti läsnä, ja jossa oman mielen sekä ympäröivien olosuhteiden kanssa ponnistelu vie kaiken energian. Kuin tottuneita itsestäänselvyyksiä MKDMSK pudottelee näitä arjen rakennuspalikoita, ja tottahan sitä ihminen tottuu mihin tahansa, minkä keskelle kasvaa. Myös ilottomuuteen ja turvattomuuteen.

 

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

🕰

Henkilön MKDMSK (@mikidimaski) jakama julkaisu

 

Koska MKDMSK:n kuvaama ympäristö ja toimintatavat lienevät monille tuttuja, on kappaleessa sen tarkkanäköisyyden ja erottelukyvyn vuoksi voimakas vertaistukiaspekti. Vaikka todellisuus, jossa lähimmäiset saattavat hetkellä minä hyvänsä puukottaa selkään ja jossa itsetuhoiset impulssit vievät helposti mukanaan viimeisetkin elämänilon rippeet on monin tavoin yksinäinen, voi kaiken sen alta todeta, ettei suinkaan ole ainoa, joka näin pimeissä tunneleissa joutuu kulkemaan. MKDMSK hahmottaa elämäänsä leimaavat realiteetit samaan aikaan sisältä- että ylhäältäpäin, mahduttaen kolmiminuuttiseen taitavasti kokonaisen ihmiselämän.

 

Avasin mun silmät ei kuitenkaan ole mikään lohduton valitusvirsi, vaikka näin karut ja raskaat puitteet elämälle sellaisen todellakin sallisivat. Vaikka melankolinen biitti luo kokonaisuudelle haikeaa ja surumielistä ilmapiiriä, on kappaleella viesti, joka kääntyy lopulta rohkaisevaksi ja valaisevaksi. Biisin nimi viittaa havahtumiseen, jossa omaa todellisuutta kasassa pitävät kulissit näyttävät yhtäkkiä oikean ilmeensä, ja jossa uhrin viitta putoaa harteilta paljastaen altaan toimintakykyisen ja oman kohtalonsa suunnasta päättävän henkilön: “Mun oli pakko muuttuu, nousta ja avaa silmät / Liian paljon pahaa pyörii mun ympärillä”.

 

Ihminen voi sietää pahaa äärirajoille asti, mutta kun murtumispiste lopulta tulee, se muuttaa kaiken. Avasin mun silmät ilmentää sitä liike-energiaa, joka syntyy, kun mieli viimein suostuu ymmärtämään, että homman ei tarvitse mennä niin kuin se on aina mennyt. Se voi mennä miten vain. Helppoa se ei tietenkään ole, eikä oman laivansa luotsaaminen täysin vastakkaiseen suuntaan kuin mihin se vuosikausien ajan on seilannut ole sormia napsauttamalla saavutettu urotyö. Kenties suurin vastus onkin juuri oma mieli, joka yrittää vetää takaisin vanhaan ja sabotoida kaiken uuden ja niin ollen pelottavan: “Taistelu loputont ku pirul ja enkelillä”.

 

Siksi Avasin mun silmät on niin inspiroiva. Kuin aarrearkkuun olisi vihdoin löytynyt avain, jota on pitkään kaivattu, mutta ei murheiden painaessa päälle tosissaan kyetty etsimään. MKDMSK:n menehtymisen valossa kappale saa tässä vaiheessa kaksoismerkityksen, joka voi kaiken menettämisestä seuraavan surun keskellä ehkä toimia johdattelevana valona: vaikka menneisyys olisi kuinka painava ja musta, ei sen tarvitse määrittää tulevaa.

 

Mitä ikinä sä teetkin, muista – loppuun asti mee