Perjantaina 20.9. julkaistu Mouhouksen single Likaset Vansit on syväsukellus rentun elämään, josta löytyy myötätuntoa enemmän kuin yksikään likaisissa Vanseissaan tallusteleva hulttio välttämättä kehtaa itselleenkään myöntää.

 

Jos joku osaa renttuilla uskottavasti niin MouhousKiron tuottama Likaset Vansit on oikea anthem kyvyttömyydelle sitoutua tai asettaa toisen tunteita etusijalle tai oikeastaan minkäänlaiseksi prioriteetiksi, sekä hurraahuuto kreisille yöelämälle, joka kaikista lupauksista ja ehkä haluistakin huolimatta vetää enemmän puoleensa kuin parisuhteessa nyhjääminen. Kaikki tapahtuu poikamaisen harmittomassa hengessä, vähän kuin olkia kohautellen oman luonnon hyväksyen, mikä onkin tärkeä osa biisin yleistunnelmaa: mistään ilkeästä vedätyksestä ei ole kyse, vaan ennemmin haikeahkosta tavasta ymmärtää ja selittää omaa olemusta.

 

Paitsi että asetelma on varmasti monelle tosielämästä tuttu, on se toiminut pohjana lukuisille populaarikulttuurin teoksille (yhtenä esimerkkinä mainittakoon leffa He’s just not that into you vuodelta 2009, jossa yritetään takoa ymmärtämättömien hahmojen päähän, että jos äijästä tahi mimmistä ei kuulu muuten kuin keskellä yötä tai kerran kolmessa viikossa, hän luultavasti ei ole hinkumassa alttarille). Mouhouksen biisissä mitään ei tarvitse vääntää rautalangasta, kun totuus tulee kyselemättäkin suorilta ilmi: “Ilman sua mä en tanssi, mut en haluu sua meille yöks”. Hauskanpito jees jees, pidempään ajan viettäminen yhdessä tai vakavoituminen ei ei.

 

Vastapuolelta yleisimmät tavat suhtautua tämänlaiseen meininkiin ovat useinkin paheksunta, loukkaantuminen ja tuohtuminen. Jos itse haluaisi tapailla säännöllisesti, rakentaa pohjaa jollekin pysyvämmälle ja testailla toisen kanssa parisuhteenomaisia ääriviivoja, ihan varmasti tympäännyttää lukea tuntikausien päästä saapuvia tekosyitä pursuavia viestejä tai suhtautua sovittuihin juttuihin feidaamiseen varautuvalla mentaliteetilla.

 

Siksi Likaset Vansit on biisi, jonka olemassaololla on erityinen tehtävä. Sen sijaan että siinä kierreltäisi ja kaarreltaisi todellisen tilanteen ympärillä ja yritettäisi mahduttaa itseä ahtaaseen muottiin, jonka tarkoitus olisi vastoin omia haluja miellyttää kaikkia muita kuin itseä, siinä kerrotaan miten homma menee: “Oonko nuori ja tyhmä, vai pelkkä kuori ja tyhjä / Ku en oo pahoillani ku pyydän sult anteeksi”. Väärinkäsityksille tai toiveajattelulle ei yksinkertaisesti jää sijaa.

 

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Perjantaina uutta musaa ulos 🤯

Henkilön MOUHOUS (@crackstreetboys) jakama julkaisu

 

Ihan niin yksinkertaista kaikki ei kuitenkaan ole, että hei mä nyt vaan oon tämmönen ja the end. Likaset Vansit on jonkin verran sitä moniulotteisempi. Johtuuko se sitten melankolisenpuoleisesta biitistä vai biisin loppupuolella aistittavasta hienoisesta asennemuutoksesta, joka saattaisi viitata siihen suuntaan, että kymmenen vuotta samalla kaavalla vedetty elämäntyyli alkaa kyllästyttää ja yökyläily ehkä ujosti kiinnostaa – joka tapauksessa biisi on enemmän kehityskäyrämäinen itsereflektio kuin sydämetön julistus tarpeesta olla kiintymättä keneenkään koskaan ikinä.

 

Pinnalta jälkimmäisen kaltainen asenne saattaa huokua, mutta sen uumeniin piiloutuu jotain, jota voisi kutsua suorastaan myötätunnoksi sekä itseä että toista kohtaan. Sillä jos nyt ihan tarkkaan katsotaan, ei kappale ole pelkkä julistus omien oikeuksien puolesta, vaan myös vilpitön yritys asettua toisen asemaan ja nähdä tilanne tämän silmin, jotta omia motiiveja pystyisi avaamaan reilummalla tavalla: “Mä tiiän miltä tää taas näyttää, et samoi tekosyitä joudun käyttää”. Omista syvälle piintyneistä tavoista voi olla äärimmäisen vaikea päästä irti, varsinkin jonkin tuntemattoman ja riskialttiin takia. Onhan se nyt hurjasti turvallisempaa bailata menemään kuin vaikka… rakastua?

 

Mouhous on kokoonpanona mielenkiintoinen hybridi erilaisia tyylejä. Kolmikosta löytyy samaan aikaan anarkistista autotallipunkkaria, teinityttöjen jalat veteliksi saavaa poikabändivibaa, sekä leppoisaa katusoittajaräppäriä. Likaset Vansit on näiden tyylilajien harmoninen sekoitus, josta voi halutessaan joko puhelimen äärellä yötä myöten istuvana lohkaista itselleen lohtua tai sitten tekosyitä latelevana yökyöpelinä rohkaistua siitä, ettei ole toimintatapansa kanssa yksin. Tai jos kumpikaan näistä vaihtoehdoista ei tunnu samaistuttavalta, niin pitkälle riittää jo biisin koukuttavuus – sitä sitten vaan fiilistelemään esim. alta löytyvän lyriikkavideon mukana.