Porilaislähtöinen Kolitsi tiputti perjantaina 10 biisiä sisältävän albumin. Vuosia Turussa vaikuttanut räppäri piipahti Helsingissä kertomassa pitkäsoiton synnystä ja taustoista. 

Ihan alkuun tää perus kysymys, eli mistä kiinnostus räppiin lähti?

– Kyl joitain biisejä diggailin jo ala-asteelta lähtien, mutta Porissa oli meillä koulussa vakiintunut et rokki on se juttu niin ei saanut oikein mitään suosituksia mistään. Kanye West oli sit sellainen eka fanituksen kohde. Ye oli esiintynyt Pori Jazzeilla ja Stronger ja Good Life oli hittejä. En ollut kyseisellä keikalla, mutta jengi oli pehmennyt räppivastaisuudestaan hieman. Lukion aikana sit luokkakaveri näki et kirjoittelin jotain räpin tai runon tapaista vihkoon ja se kysyi et kuuntelenko räppiä. En tiennyt suomiräpistä paljoakaan ja se suositteli Heikki Kuulan PLLP:tä ja samoihin aikoihin tuli SMC Hoodrats. Siinä oli jokin outo ja erilainen energia mitä en ollut tuntenut aiemmin. Löysin sitten nopeasti räppipäissäni useita julkaisuja, kuten Kemmurun Kehumatta Paras, Pyhimyksen Salainen Maailma ja Avaimen Punainen Tiili, jotka ovat edelleen kovia. Kemmuru etenkin yksi parhaita ikinä.  

Mistä kipinä omaan räppäämiseen sit tuli?

– Freestyle oli kiinnostava osa kulttuuria ja siinä kiehtoi se kuinka statuksella ei ole mitään väliä vaan paras riimittelijä on tilanteen herra. Jossain kotibileissä joskus aloin sit heittämään kännifreestyleä ja onnistuin vakuuttamaan kaverit. Myöhemmin jossain toisissa bileissä asia tuli puheeksi jonkun toisen räppääjän kanssa ja siinä kehkeytyi sit pienimuotoinen battle.

Intoa freestyleen riitti?

– Joo 2012 oli Porissio-battlet, joita McToniSami hostasi. Kuulin jostain että sieltä puuttuu yks räppääjä ja rohkaistuin sitten menemään. Vähän muita vanhempana jätkänä vähän nolotti mennä, mutta otin asenteen et voihan sielä ihan kivaakin olla. No kävi sit niin et voitin ekat battlet mihin menin ja oli hyvä ilta. Tuli sen jälkeen sit käytyä Porissa ja Raumalla battleissa jonkin verran. Olin siihen aikaan mäkkärissä duunissa ja vapaa-aikana oli paljon kaljoittelua ja räpin fiilistelyä kavereiden kanssa ja alkoi se omien biisien tekeminen muhimaan takaraivossa.

Itseilmaisun tarve realisoitui kuitenkin sitten vähän erilailla?

– Muutin Turkuun aloittaessani opinnot AMK:n Taideakatemian leffakoulussa ja sit tuli sellainen tunne, että tää pitää ottaa nyt vakavasti. Fokusoin leffaopintoihin, eikä se räppi tuntunut niin ajankohtaiselta siinä ympäristössä. Myöhemmin koulussa alkoi löytyä tyyppejä, joilla on samanlaista kiinnostusta ja muiden polte tehdä biisejä tarttui itseenikin. 25 -vuotissynttäreillä sit jotenkin tuli sellainen fiilis, et jengi tietää mut räppiäijänä, mutta mul ei oo vieläkään yhtään träkkiä pihalla. Sain myös Porissa käydessäni kuulla kavereilta painostusta et sitä musaa pitäis jo julkaista. 

Demoja olit kuitenkin tehnyt, mutta mikä oli sit ensimmäinen sellainen biisi, joka tuntui siltä et ”tää on Kolitsia, tää pitää saada ulos”?

– Joo niitä läppäbiisejä lainabiitteihin tuli tehtyä, mut niistäkin sain kavereilta hyvää palautetta ja aloin sit miettii et miten onnistuis kirjoittaa vakavissani jotain. Syntyi sit Viimeiset Naulat-uhobiisi, joka kehittyi levyllä kuultavaksi Kolitsi Type Beat-kappaleeksi.

Levyä on työstetty Soucen kanssa, miten tää yhteistyö lähti käyntiin?

– Souce oli tuttu jo battleista ja oli silloin vähän puhettakin et ois siisti tehdä jotain, mut ne oli vähän nuorempia tyyppejä silloin niin en oikein ollut vakavissani. Souce aloitti samassa koulussa pari vuotta sitten ja tuli baarissa sitten uudestaan puheeksi. Se houkutteli mut feattaamaan Ammattipätevyys-biisille ja siellä kotistudiolla sitten aloin vähän vihjailemaan et ois siistiä tehdä vähän omaakin musaa. Rikkinäinen huone-biisiä olin työstänyt itsekseni ja soitin sitä sille ja alettiin hiomaan sitä. Tammikuussa tehtiin se eka biisi ja siitä sit alettiin työstää levyä. Paljon läppiä oli valmiina jo, mutta huomasin myös kasvaneeni yli monista riimeistä parissa vuodessa joita oli vihkoihin kertynyt. 

Kuinka luontevaa teidän yhteistyö on?

– Yllättävän luontevaa. Souce oli hyvänä sparrauskaveri. Sillä oli sitä teknistä osaamista ja mulla sit vahvasti sellainen tarinapohjainen tapa rakentaa biisejä. Souce sanokin et tätä projektia on ollut mukava tehdä kun on löytänyt uusia lähestymistapoja ja oivalluksia joita on pystynyt ammentaa myös omiin juttuihin. 

Kasvaminen on vahvasti läsnä tällä levyllä, mistä tää teema kumpuaa?

– Tänä vuonna on ollut paljon muutoksia. Oon Dynamo-yökerhossa duunissa ja vapaa-aika meni sit näitä biisejä tehdessä ja dokaillessa. Sit tuli pitkäaikainen parisuhde päätökseen ja muutin ensimmäistä kertaa omilleni. Tietynlaista aikuistumista tuli siis koettua ja tuon Rikkinäisen huoneen-teema et ”miks mä oon niin erilainen, kun mitä mä halusin olla lapsena” oli vahvasti läsnä. Oon mennyt kuitenkin määrätietoisesti siihen suuntaan mihin oon halunnutkin. 

Onko tää purkaminen ollut terapeuttista?

– Joo biisien kirjoittamisen lisäksi tän pitkäsoiton valmiiksi saaminen on saanut aikaan todella hyvän fiiliksen. Myös musan tekemiseen uppoutuminen on ollut miellyttävää, kun saa karistettua kaiken muun pois päästä. Sit muu vapaa-aika on tuntunut hyvältä kun on saanut aktiivisesti jotain aikaan ja fiiliksiä ulos systeemistä.

Kerro musiikkivideoista.

– Leffapiirien kautta on löytynyt hyviä tyyppejä tekemään ja Atte Heinonen suostui heti ohjaamaan. Muutenkin pitkäaikaisia kavereita messissä ja sellaisia henkilöitä, joiden ammattitaitoon voin luottaa. Toinen video tehdään vähän eri porukalla ja se tulee ensi vuonna. 

Mitä muuta on tulossa?

– Julkkaribileet Dynamossa 18.1 ja musanteko jatkuu. Soucen kanssa tehdään splitti-levyä, johon tulee pelkästään ysäri-soundia. Se on myöskin vähän kevyempi julkaisu aiheiltaan.

(artikkelikuva: Tommi Selander)