Helsinkiläisen Pimeä Hedelmä kokoonpanon uusi sinkku “Hiano” jatkaa yhtyeelle tärkeän arvon, eli omaehtoisen tekemisen nostamista. Kappaleesta videoon bändi on toteuttanut kaiken itse omin taiteellisin vapauksin ja hyvä niin.

 

Varsinkin livenä vakuuttava Pimeä Hedelmä on raikas tuulahdus suomiräpin kentällä. Yhtyeeseen kuuluvat tanssin kautta rytmiin juurtuneet räppärit Vane Vane ja Kaisa Cleva, sekä tuottaja Liki.

Perjantaina 10.01.2020 julkaistu “Hiano” muistuttaa kuulijalle hienouden olevan mielentila, johon ei vaikuta maksimoitu maallinen mammona, vaan sillä mennän mitä on ja onhan sekin nyt jo hianoo!

Kolmikko istahti Featin sohvalle kertomaan biisistä ja avasivat hieman myös keväällä tulevaa pitkäsoittoa.

 

Tsekkaa haastis:

 

Pimeä Hedelmä – Hiano musiikkivideo:

 

Pimeä Hedelmä – Hiano Spotify: