Itsenäisyyspäivä on takana ja arki jatkuu, mutta aina on otollinen hetki liputtaa laadukkaan live-musiikin puolesta. Tällä kertaa Liveilmiöt sai tentattavakseen kaksi räppäriä, joiden näköala aiheesta ulottuu reilusti yli vuosikymmenen taakse ja asenne on edelleenkin vähintään ronski. Kyseessä tietysti keikoillaan hurjaa mainetta niittäneen Ronskibiitti-kokoonpanon MC:t Klaus Kustaa sekä k!RBy.

-Morjesta äijät! Kuinka kauan te tarkalleen olette keikkailleet Ronskibiitti-nimen alla ja muistatteko, missä ihan eka Ronski-keikka tapahtui?

Klaus Kustaa: 12.9.2003 oli eka keikka Tampereen YO-Talolla. Esiinnyimme Ritarikunnan kanssa ja kyseessä oli Maan Ystävät -tukikeikka. Näin ollen on tullut keikkailtua reilut 16 vuotta.

-Mitkä seikat vetivät aikanaan eniten puoleensa keikkailussa ja ovatko nuo motivaatiot muuttuneet vuosien saatossa?

Klaus Kustaa: Eka mini-LP:mme julkaistiin keväällä 2003 ja syksyyn mennessä oli muotoutunut yleinen paine keikkailulle. Ihan alkuun yritimme pitäytyä poissa keikkarintamalta, mutta kun pyyntöjä alkoi sadella enenevissä määrin, emme voineet enää kieltäytyä. Sittemmin keikkailusta on muodostunut meidän “ydinosaamisalue”, jota ilman ei oikein pärjäisi.

Suurin motivaattori keikkailulle on aina ollut se energia ja vuorovaikutus yleisön kanssa, mitä siitä saa. Pyrimme antamaan keikoilla aina kaikkemme riippumatta siitä, onko yleisössä 5 tai 500 henkeä.

k!RBy: Klasu on tuossa ihan oikeassa. Alussa nuorta miestä jännitti ja ekojen keikkojen videotallenteilla on vieläkin melkoisen ujo meininki. Tajuttiin kuitenkin aika vikkelästi, että oli sitten yleisöä paljon tai vähän, on aina vedettävä täysillä. Nöyristelemään on ihan turha mennä. Kun lavakokemus karttui, on keikkailusta muodostunut meille se kaikkein palkitsevin osuus koko hommassa.

-Teidän keikoilla on yksinkertaisesti sanottuna ihan järkyttävän kova meininki. Olin joskus todistamassa erästä teidän live-vetoa, jossa suurinpiirtein tuopit sinkoilivat säpäleiksi, eikä syynä ollut humalatila vaan teidän helvetillisen energinen liikehdintänne lavalla. Mikä on villein kokemus, joka on jäänyt käteen keikkauraltanne?

Klaus Kustaa: Villejä kokemuksia riittää. Viime vuosina parhaat “tanssit” ovat olleet LPRHC-festeillä Laineen Kasperin luotsaamassa Linnunradan Rinnebaarissa, jossa meillä on vakituinen headliner-pesti jommalle kummalle festaripäivälle. Toki Flow Festival-keikka vuonna 2015 oli jo väkimäärältäänkin täysin poikkeuksellinen. Olimme sunnuntain viimeisenä alottava akti ja lähes varmoja, ettei Tiivistämöllä olisi lainkaan väkeä. Toisin kävi. Mesta oli täynnä ja tunnelma mitä parahin. Stagedaivasin kipeä lonkka edellä suoraan turvakaiteen päälle, joka yllättäen paransi lonkkani hetkellisesti.

Mieleen ovat jääneet myös muutamat keikat Turun S-Osiksella, missä tietyillä ihmisillä oli tapana osoittaa bändille suosiota nousemalla lavalle ja paljastamalla takapuolensa yleisöön. Tätä tapahtui sukupuolesta riippumatta ja oli jokseenkin voimauttavaa räppäillä paljaiden pyllyjen heiluessa musan tahtiin. Keikkapaikkana TVO:lla on ollut kuitenkin aina ns. kotikenttäetu. Etenkin vanhalla TVO:lla oli aina hiton kova meininki!

k!RBy: Tuo Flow 2015 on itsellenikin jäänyt mieleen. Kustaan mainitsemien lisäksi yleisesti ottaen Tampereella on aina ollut mukava keikkailla ja Lahden Torvestakin muistuu muutamat mukavat muistot mieleen.

Parhaita kokemuksia itselleni ovat sellaiset keikat, joissa edetään vapaalla assosiaatiolla ja vuorovaikutuksella yleisön kanssa. On parasta, kun kaikki ei ole niin tarkasti suunniteltua, on vähän vaaran tunnetta mukana eikä oikein tiedä, mihin suuntaan keikka lähtee etenemään. Tiedättekö? Vähän sellainen jännä tunne siitä, että pysyykö korttitalo pystyssä vai kaadutaanko rytisten.

-Olette perinteisten rap-karkeloiden lisäksi esiintyneet monesti hc/punk-bändien kanssa samoissa illoissa. Oletteko mahdollisesti oikeasti salaa punkkareita vai mistä on kysymys?

Klaus Kustaa: Olen aina ollut hyvin avoimesti punkkari ja streittari hardcore-skidi. Olen soittanut ja huutanut ennen Ronskibiittiä useammissa punk- ja hardcore-bändeissä ja sitä kautta on ollut luonnollistakin jatkaa keikkailua kyseisissä tutuissa piireissä. Olemme yrittäneet hivuttaa alusta asti punk- ja hosse-keikoilta tuttua meininkiä myös räppikeikoille, vaihtelevalla menestyksellä. Joskus jengi innostuu pogoomaan ja myllyttämään, toisinaan taas ei.

Aloittaessamme, suomiräppi-keikoilla rajuin liike oli “tuulilasin pyyhin” tai “suomiräppikäsi”, joka hytkyi laiskasti löysän spagetin lailla eturivissä. Nykyään kai nuoriso jo myllyttää ihan huolella räppikeikoilla. Me ei valitettavasti päästä nauttimaan siitä, koska nuoriso ei tiedä meidän olemassaolosta ja ydinkuulijaryhmämme alkaa olla liian vanhoja reuhoomaan (ja käymään keikoilla).

k!RBy: Jep. Nyt viime vuosinahan tuo moshpit-touhu on ollut nähtävissä lähes jokaisen tuoreemman räppiaktin keikoilla. Turussa tilanne oli muutenkin männävuosina sellainen, että räppilapset oli esimerkiksi skeittauksen kautta lopulta ihan samaa frendiporukkaa kuin punk-skiditkin ja siksi oli ihan luonnollista, että keikkailtiin frendien bändien kanssa samoissa iltamissa. Toki tuon sortin musa on itsellekin kolissut, että sikäli homma toimii hyvin.

-Kotikaupunkinne on Suomen Turku. Mitä Turun urbaanille livemusalle kuuluu ja millaiseen suuntaan homma on kehittymässä?

Klaus Kustaa: Ilmeisen hyvää kuuluu urbaanille musalle. Täällä on paljon aktiivista nuorta possea, jotka duunaavat hyvää kamaa. Tippa-T ja Vuahi ovat raivanneet tien vahvalle turkulaiselle träppi-kulttuurille, mutta myös “perinteisemmän” soundin tekijöitä löytyy. Mauno Gang on ollut jo pidempään kovan luokan powerhouse. Eritoten Enska, Hanhi ja Rosvo päälliköivät. Kaken ja Hurjamaynin Outo-biisi- ja musavideo olivat jotain, mitä olen jo venaillutkin rakkaasta kotikaupungistani. Myös Manala -levymerkin alla on hyvää pöhinää. Haid ja Jodi Wild pukkaavat kovia biittejä.

Livemeininki onkin asia erikseen. Olemme valitettavasti tilanteessa, jossa järkeviä livemestoja ei tällä hetkellä tässä kaupungissa ole juurikaan. Tuntuu surulliselta, että Apollo Live Club lasketaan nykyään varteenotettavaksi esiintymispaikaksi, vaikka kaksi vuotta sitten jokainen itseään kunnioittava “vaihtoehtoartisti” olisi kiertänyt sen kaukaa. Dynamo, Kuka ja Bar Ö ovat ainoita “omia” mestoja jäljellä, mutta niissä on kaikissa omat rajallisuutensa. Jonkin hullun pitäisi perustaa tähän kaupunkiin hyvä livemesta, missä indiemmän linjan aktit tuntisivat olonsa kotoisaksi.

k!RBy: Juuri näin. Esiintyjien tasosta ja pöhinästä tässä kaupungissa ei puutetta ole, mutta esiintymispaikoista kylläkin. Meidän bändillä on vahvaa edustusta myös Freshcode ry:n yhdistystoiminnassa ja sitä kautta yritetään jeesata nuorempaa polvea saamaan keikkoja ja päästä kartuttamaan livekokemusta. Tsekatkaahan siis freshcode.fi ja ilmoitelkaa tekemisistänne!

-Ketkä ovat teidän mielestänne parhaimpia live-artisteja Suomesta juurikin urbaanin musan kentältä?

Klaus Kustaa: Nuorisosta Versace Henrik ja nämä kotoisat Maunot vetävät energialeveleiltään vakuuttavia keikkoja. Setäosastolta Solonen ja Kosola burnaavat aina, samoin Laineen Kasperi ja Palava Kaupunki. Olipa Dxxxa D sitten urbaania musaa, slam-runoutta tai vapaan assosiaation jazzia, niin hän on ehdottomasti viihdyttävimpiä live-esiintyjiä maapallolla. On myös ollut hienoa seurata Gasellien kasvua maan johtavaksi räppipumpuksi. Heillä on ollut alusta asti vilpitön tekemisen meininki ja sellaista positiivista energiaa, joka on vienyt heidät ansaitusti siihen pisteeseen, jossa nyt ovat.

k!RBy: Aina ei bändin sisällä näin yksimielisiä olla, mutta tuosta Klaus Kustaan listasta allekirjoitan jokaisen nimen. Gaselleista tunnistan sen verran meidänkin filosofiaa, että tykkään kun juhlitaan yleisön kanssa yhdessä, eikä vaan ikään kuin huudella norsunluutornista yleisöä alaspäin katsoen.

-Mikä olisi parhain joululahja Ronskibiitin äijille, jos saisi toivoa mitä tahansa live-musiikkiin liittyvää?

Klaus Kustaa: Jotta Turkuun avautuisi jokin TVO:n, Ravintola Päiväkodin, Klubin (Gongin), S-Osiksen, Old Schoolin, Appelsiinin, Sadiksen ja A-Panimon jalanjälkiä seuraava livemusamesta, jossa voisi tuntea itsensä kotoisaksi hyvän ja omaehtoisen jengin hoteissa, ja jossa olisi sijaa kaikenlaiselle alakulttuurimusalle.

k!RBy: Kyllä kiitos! Yksi ug-livemesta Turkuun ja vuodesta 2020 tulisi erinomainen! Lisäksi joululahjaksi aikakone voisi olla kova. Siis sellainen, jolla pääsisi katsomaan kaikkien räppilegendojen keikat juuri niinä legendaarisina huippuvuosinaan eikä kehäraakkien comeback-kiertueilla.