Viikon Klassikot #24 – Mikä tekee räpistä epäaitoa? Millaisia ominaisuuksia on vakavastiotettavalla artistilla? Millanen on sun lössi? Näitä ja monia muita räpin ydinteemoja pohtivat Viikon Klassikoissa Timo Pieni Huijaus, Solonen & Kosola sekä Gettomasa.

 

 

TIMO PIENI HUIJAUS – TEE MITÄ PITÄÄ

 

Kuka määrää sen, mikä on aitoa, mikä on ug, mikä on kuunneltavaa ja mikä kaupallista roskaa? Millä perustein? Ja miksi? Sitä pohtii Timo Pieni Huijaus biisissään Tee mitä pitää, joka on syväsukellus suomiräpin tilaan vuonna 2010. Paljoa ei meininki sen jälkeen ole muuttunut, sillä edelleen väännetään samoista kategorisoinneista, joita kohtaan voi kappaleessa rivien väleistä lukea pientä (tai hieman isompaa) turhautumista. Tai jos ei turhautumista, niin ainakin huvittuneisuutta. Sillä se, että ulkomusiikilliset seikat määräävät niin voimakkaasti ympäristössä, johon lähes jokainen ponnistaa samoista lähtökohdista, on yksinkertaisesti höhlää.

 

Timo Pieni Huijauksen esikoisalbumi Emävale, jolta kyseinen biisikin löytyy, ilmestyi loppuvuodesta 2010, vaikka oli artisti ollut hommassa mukana jo vuosia ja vuosia ennen sitä, ja julkaissut muun muassa Pyhimyksen kanssa yhteisalbumin pari vuotta ennen soololevyn ilmestymistä. Emävale kipusi parhaimmillaan albumilistan sijalle 11. Elastisen tuottama Tee mitä pitää sai kaverikseen myös musavideon, joka rytmittää biisiä viihdyttävästi ja herättää sitä paitsi kauniilla katukuvillaan kovan syysikävän.

 

Totta puhuen kappale on suorastaan ravisteleva siinä, miten suoraan mutta taitavasti se asiat esittää ja kuinka vilpittömästi siinä suomiräppiympyröiden rakentumista pohditaan. Helposti sitä jää kuuntelemisen jälkeenkin miettimään, mikä tarve meillä on luokitella artisteja niin ankarista lähtökohdista ja niin epäoleellisten seikkojen pohjalta. Timo Pieni Huijaus ei pelkästään puolusta omia motiivejaan musiikin tekemiseen, vaan kyseenalaistaa koko systeemin kaikkien tekijöiden puolesta. Miksi sillä on niin paljon merkitystä, onko artisti rutiköyhä ja tuntematon vai radioiden soittolistoilla soiva menestynyt superstara? Miksi emme anna puhtaasti musiikin määrittää mieltymyksiämme?

 

Koska tänään on Runebergin päivä, on pakko nostaa biisistä vielä yksi tietty rivi: “Mä luotan tähän, kautta kiven ja kannon, Järvi-suomen uuninpangon, J.V. Snellmanin luurangon”. Yhdellä lauseella Timo Pieni Huijaus tiivistää kokemuksen, joka saa suomalaisen sydämen helposti sykähtämään, sekä luo yhteyden suomen kielen alkuajoista räpin olennaiseen rooliin kielen muokkaamisessa ja eteenpäin viemisessä. Sillä eikö jokainen, joka tekee taidettaan kielen ehdoilla, sitä muovaten ja sen rajoja venyttäen, kulje kansallisfilosofiemme ja kansallisrunoilijoidemme jalanjäljissä?

 

 

SOLONEN & KOSOLA – KOLMETOISTA KERTAA KOVEMPI KU KUKAAN

 

Kesän kynnyksellä Vuonna 2013 ilmestyi Solosen & Kosolan yhteisalbumi Kolmetoista kertaa kovempi ku kukaan. Kappaleen nimikkobiisi ottaa kantaa aika lailla samaan aihepiiriin kuin Timo Pieni Huijaus tuossa ylempänä, mutta nyt erilaisesta ja ehkä siitä perinteisemmästä lähtökohdasta. Ydinteema kappaleessa nimittäin on se, että tänne tultiin tekemään omaa juttua, ei myymään sielua eikä juoksemaan rahan perässä. Jopa jonkinlainen rags to riches -mentaliteetti on biisissä havaittavissa, tosin sillä kierteellä, että menestymisen ja rikkauden konsepti on hieman eri kuin mihin esimerkiksi Jenkeissä kyseisellä ilmaisulla viitataan.

 

Biisin musiikkivideossa konseptiin yhdistyy urheilu, sillä visuaalisessa versiossa menossa on riehakkaat ja hikiset jalkapallopelit. Rinnastus on tuttu ja järkeenkäypä, mutta toimii tälläkin kertaa – samat lait ja samat vaikuttimet vallitsevat kummankin lajin parissa, urheilussa ja räppäämisessä tai ylipäätään kun on kyse jonkin luovan tuottamisesta ja siitä elantonsa tekemisestä. Periksiantamattomuus, usko itseen ja tiimiin, hyvä energia ja rohkeus toteuttaa omaa visiotaan, niistä rakentunee hyvä pohja maalien tekemiselle ja biisien luomiselle.

 

Solonen ja Kosola luettelevat ujostelematta kaikki ne virheaskeleiksi katsomansa etapit, joihin eivät omassa urakehityksessään suostu lipsumaan. Mukaan listalle pääsevät ainakin rahan valta, musiikki kulutustavarana, autotune ja musiikkivideolle meikkaaminen. Sen sijaan korostetaan oman tien kulkemisen tärkeyttä, riskien ottamisen välttämättömyyttä sekä lujahermoista sisukkuutta.

 

Mielenkiintoista biisissä on sen yhteiskunnallinen aspekti, sillä kulttuuria tarkastellaan laajemmassakin kontekstissa kuin pelkästään räpin läpi. Vilpittömin tarkoitusperin luodulla taiteella on tärkeä osansa kulttuurin kehityksessä sekä ylipäätään siinä, kuinka mielekkääksi tietyn yhteiskunnan kansalaiset elämänsä ja olemisensa kokevat. Varsin aktiivisesti tämäkin kaksikko on sillä saralla kunnostautunut, sillä freestyleen keskittyvät FreeRap-klubit ovat jo vuosia levittäytyneet ympäri Suomen ja tuoneet hurjasti iloa yhdelle jos toisellekin. Maistiaisia näistä tyyleistä voi tsekata esimerkiksi Kolmetoista kertaa kovempi ku kukaan -musavideon loppupuolelta.

 

Ja sitten vielä Youtube-käyttäjänimi ela61:n kommentti: “Kyllä asia on nyt näin, että näiden kavereiden flow on suomen parasta. Tuomio & Kone vapiskaa.”

 

 

GETTOMASA – LÖSSI

 

Noniin, hypätäänpäs sitten pois ug/mainstream/aito/epäaito -pohdiskeluista ja sukelletaan toiseen räpille ominaiseen ilmiöön, nimittäin ystävyyteen ja vielä spesifimmin kaveriporukoihin. Kuinka monella räppivideolla EI näy sitä varjoissa heiluvaa ja päätään nyökyttelevää taustajengiä, josta aina yksi vuorollaan astuu parrasvaloihin toisten tukiessa epämääräisellä liikehdinnällä keskiössä olevan sanomisia? Taitaa olla vähemmistö videoista niitä, joissa tätä jengiä ei näy. Gettomasa pureutuu nyt tämän squadin olemukseen, vaikka hänen kohdallaan se ei toki missään nimessä ole squad eikä gang. Vaan LÖSSI.

 

Lössi on tähän mennessä kaikista nuorin Viikon Klassikoihin nostettu biisi, mutta ansaitsee statuksensa jo sen perusteella, että kahdessa vuodessa videolle on kertynyt yli kolme miljoonaa näyttökertaa. Alkuvuodesta 2018 julkaistu biisi herätti ihastuksen lisäksi kuitenkin myös vastustusta, kun artisti päätti käyttää sanaa “vagina” haukkumaterminä kuvaamaan erilaisia negatiivisia aspekteja, joita ihmisessä voi olla. Tilalle olisi varmaan voinut keksiä about mitä tahansa muuta, ja kantaa asiaan otti aikoinaan muun muassa Matriarkaatti podcastissa Adikia sekä Mon-Sala.

 

Joka tapauksessa, Lössi on ylipäätään ivailuun ja kritiikkiin keskittyvä biisi, jossa osansa Gettomasan letkautuksista saavat muun muassa Supreme-fanit sekä ne pellet, jotka eivät saa edes kertsistä selvää. Osa vinoilusta naurattaa, mutta saavat myös miettimään samoja aihepiirejä kuin kaksi ylempää klassikkobiisiä. Kappaleen sisään tiivistyy nimittäin samalla tavalla pohdinnat räpin olemuksesta, tai enemmänkin sen ympärille kertyneistä epäolennaisuuksista: “Kerro mulle mitä jengi duunaa / Pitäskö tää räppipeli buuttaa?”.