Pesson Ruger johdattelee kaipuun ytimeen

 

Jos et koskaan kuunnellut Rugeria, et ole ainoa. Pesson perjantaina 29.11. julkaistu biisi Ruger hehkuu kaipuuta ja ikävää, sekä taaksepäin katsomisen ja tulevaisuuteen kurkottamisen ristiriitaa.

 

Pesson humoristiseen vivahtava, iskulauseeksikin sopiva toteamus “En oo ikinä kuunnellu Rugerii / Paitsi silloin joskus välillä mä kuuntelin” sopii tavallaan kuvaukseksi kokonaiselle elämäntyylille ja sukupolvelle, asenteelle ja otteelle arkeen. Sillä kun Ruger biisinä kertoo kaipuusta pois, jonkin muun haluamisesta kuin sen mitä itsellä on, kertoo se samalla asenteellisesti siitä, mikä nykyajan länsimaisessa yhteiskunnassa on niin hankalaa, ja mikä estää meitä toimimasta esimerkiksi suurien ja akuuttien ongelmien eteen.

 

Ruger kuvastaa välitilaa, jossa kaikki se, josta oma elämä koostuu, näyttäytyy harmahtavana ja yksitoikkoisena, korkeintaan ihan ok:na, pahimmillaan tappavan tylsänä. Kaikki se, mikä ei tällä hetkellä ole omaa, taas tuntuu ihan jo siitä osittaisen saavuttamattomuuden illuusiosta johtuen kontrastina kullanhohtoiselta ja tavoiteltavalta, autuaalta onnellisuuden keitaalta, jossa merkityksettömyyden tunne taianomaisesti katoaa: “Ruotsissa ne kesätki on kuumempii”. Sillä niin, Helsingissä pilvet nyt vain ovat tummempia.

 

Jotain vitsikästä on tässä perinteisessä Suomen ja Ruotsin vertaamisessa ja ikivanhan kansallisen alemmuuskompleksimme ylläpitämisessä, mutta toki siinä on paikkansa pitävää pohjaakin, ihan jo symbolisella tasolla. Jokaisen tuntema sananlaskukin kertoo siitä kuuluisan aidan toisella puolella olevan ruohon vehreydestä. Se, mitä ei juuri nyt voi saada, tai jonka kerran on menettänyt, houkuttaa tuplasti enemmän, ja sitä tuskastuttavaa fiilistä Ruger ilmentää osuvasti. Taustalla polkeva kevyt ja lähes ilakoiva biitti taas osaltaan kuvastaa sitä irrallista ja lepattavaa fiilistä, joka seuraa vaihtoehtojen valtameressä liplattelusta.

 

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

PERJANTAINA UUS BIISI TUKHOLMASTA JA RUGER HAUERISTA (jota en oo ikinä kuunnellu) 🌱

Henkilön 𝗣𝗲𝘀𝘀𝗼 (@mcpesso) jakama julkaisu

 

Kyse ei ole pelkästään saavutuksista tai kokemuksista, joita kaipaisi parempia ja lisää, vaan ihmissuhteesta. Totta kai – siihenhän kaikki lopulta kiertyy. Tunteisiin. Ehkä rakkauteen.

 

Universaaleimpia dilemmoja lienee se, jäädäkö suhteeseen, jossa sinänsä on hyvä olla, vai etsiäkö jotain vielä suurempaa ja intensiivisempää. Pesso kertoo siitä häilyvästä ja kaksijakoisesta asemasta, joka seuraa aina, ihan sama minkä päätöksen tekee. Kun päättää jäädä, alkavat menetetyt mahdollisuudet kutkuttaa, mutta jos päättää lähteä, maalaantuvat muistot ajan saatossa kullalla ja kuiskivat ennen pitkää vanhaan kuvioon palaamisen puolesta. Stressaavinta on näiden kahden vaihtoehdon välillä edestakaisin lipuminen: “Mä taisin taas jäädä loukkuun / Vaik mun piti vaan tulla kertoo et kuinka tää loppuu”. Kumpi on rohkeampaa, lähteminen vai jääminen?

 

Totta kai jos omassa elämässä epämääräisyydet ahdistavat eikä mikään oikein herätä hetkittäisiä ilonpilkahduksia pysyvämpiä positiivisia tunteita, on sallittua kaivata muuta ja muualle. Ja on muutenkin. Mutta nyt päästään siihen, mistä alussa oli puhe – valtavan paljon on nimittäin lopulta kiinni siitä, mihin päätökseen päättää olla tyytyväinen. Kukaan ei tule ulkopuolelta ojentamaan varmistusta siitä, että nyt on hyvä, vaan se pitää itse itselleen asettaa. Tässä olen, tähän jään, ja sillä selvä. Tai jos en ole, sitten aktiivisesti pyrin toisaalle, enkä ahdistuksissani haikaile takaisin.

 

Tuo epävarma haikailu on juuri se voi niin tuttu ja samaistuttava yleisen ilmapiirin kautta omaksuttu asenne, jota ei tässä elinympäristössä – jossa ihan kaikki on jatkuvasti saatavilla, jos ei 24/7-supermarketista niin vähintään internetin syövereistä – paljonkaan ehdi kyseenalaistamaan. Kun saavutettavuudesta on tehty niin luvattoman helppoa, eikä esimerkiksi ruoan eteen ihan hirveästi tarvitse kamppailla, ei mikään ihme, että tyytymättömyys asuu jokaisen mukavuudenhaluisen valinnan ja saavutuksen pohjalla. Koska mitä jos jossain on jotain vielä parempaa? Ja kun näitä lukuisia vaihtoehtoja täytyy jatkuvasti olla punnitsemassa, miten energiaa voisi riittää vielä maapallon tasolla uhkaavien kriisien parissa taistelemiseen?

 

No, olemme kuitenkin jokainen myös oma pikkuinen maailmamme, ja on aivan sallittua ja tärkeääkin olla huolissaan ensisijaisesti sen hyvinvoinnista. Ruger kuitenkin muistuttaa siitä, että jos antaa hommien lipua ohi, on riskinä havahtua joku päivä siihen, että ne ohi lipuvat hommat ovat alkaneet täyttää elämää vähän liiaksikin. Kuten biisissä tunnustellen pohditaan, “ei ois pitäny taas jäädä roikkuu”. Jos jossittelevan muodon saa muutettua päätökseksi, on jo hurjan pitkällä. Voisikohan niistä Rugereistakin löytyä enemmän mielekkäitä sävyjä, jos niitä kuuntelisi keskittyen eikä vaan vähän ja välillä?