Stepa on kulkenut pitkän matkan. Sodankylästä kotoisin olevan miehen ensimmäinen julkaisu Aromii -mixtape julkaistiin vuonna 2007 ja sittemmin matkaan on mahtunut neljä studioalbumia, Aren kanssa tehty yhteislevy ja yli kymmenen vuotta keikkailua. Musiikillisesti artisti on alkanut suuntaamaan kulkunsa kohti hivenen erilaisia maisemia, mutta kuulijalle välittyy silti edelleen kuva ihmisestä, josta on mahdotonta olla tykkäämättä.

Jätä taakse kaikki huoleet ja murheet/ Pakkaa mukaasi vain lämpimät tunteet/ Tänä iltana saat menneet anteeks/ Kun lähdet tanssimaan nyt Rooperanteen

Joku Roti Recordsin riveissä aloittanut ja sittemmin Monsp Recordsille siirtynyt Stepa lunasti paikkansa kotimaisen räpin kentältä jo ensimmäisellä mixtapellaan. Vaikka miehen musiikki sijoittui uran alkutaipaleella varsinkin taustoiltaan tyylilajillisesti gangstaräppiin, matkassa on aina ollut mukana silmäkulman pilkettä ja käsitys oman ympäristön realiteeteista. Nämä seikat yhdistettynä räppärin rentoon ja vaivattomaan flowiin saattavat olla syitä siihen, että jokainen sooloalbumeista on noussut Suomen viralliselle albumilistalle, jokainen aina edellistä paremmin sijoittuen.

TSEKKAA VUONNA 2008 JULKAISTU “VAPAAPÄIVÄ” -MUSAVIDEO:

Live- esiintyjänä Stepa on todella karismaattinen ja kuten Monsp Recordsin kautta vuonna 2014 ilmestyneen levyn nimikin luonnehtii, Ultramagneettinen. Ja siinä missä jokainen levy on napannut aina edellistä paremman listasijoituksen, myös keikkayleisöt ovat kasvaneet tasaista tahtia. Silti yhä ajoittain miehen saattaa bongata vierailemasta pienemmän profiilin keikoilla ja allekirjoittaneen mieleen on painunut tiukasti back2back -esiintyminen aisaparinsa Aren kanssa. Kaksikko julkaisi vuonna 2012 yhteislevyn …ja naksuvat luupit.

KATSO HENGET -LEVYLTÄ(Monsp 2017) JULKAISTU VIDEO “OON 3”:

Stepa on uudella materiaalillaan siirtymässä selkeästi musiikillisesti yhä pehmeämpään suuntaan ja livekeikoilla on saanut kuulla jo miehen julkaisematonta materiaalia, joka kumartaa vahvasti iskelmämusiikin suuntaan. Uusi single, 15.3 julkaistu Rooperante on kappale, jonka voisi kuvitella kuulevansa niin nuorison räppikeikalla, kuin myös vanhemman polven tanssilavoilla.

“ROOPERANTE ON PAIKKA MAAILMAN LAIDALLA, JONNE JOKAINEN ON TERVETULLUT JAKAMAAN ILONSA JA SURUNSA. SIELLÄ IHMINEN OTETAAN VASTAAN KAUNIINA, ARVOKKAANA JA JUURI SELLAISENA KUIN ON. TANSSIT ALKAKOON!”

Iskelmän maailmaan suuntiman ottamisesta huolimatta Rooperanten konsepti  herättää mielleyhtymän edesmenneen 2Pacin “Thugz Mansion” -biisistä; kuvaus taivaan kaltaisesta utopiasta, jossa kaikki on viimein hyvin. Mutta aivan kuten jo uransa alkutaipaleella, yhä edelleen Stepa suhteuttaa terveellä tavalla ajatuksensa ympäristöönsä.

 

Facebook: https://www.facebook.com/Stepapalupa/

Instagram: https://www.instagram.com/stepapalupa/?hl=fi

KUUNTELE UUSI SINGLE “ROOPERANTE” SPOTIFYSTA: