Muun muassa Toistuvista Yllätyksistä tuttu Aina julkaisi viime perjantaina esikois-EP:nsä nimeltä Alku. Kokonaisuudella kuullaan teemoja nuoruuden kipuiluista oman intohimon löytämiseen, sekä vääristyneestä kehosuhteesta yksinäisyyteen ja huonosta suhteesta irtaantumiseen. Viimeinen aihe koskettaa etenkin biisiä Sunnuntai, johon Feat pureutui tarkemmin. Levyn on tuottanut lähes kokonaan Sattalite – yhdellä biisillä toisena tuottajana toimii Misha.

 

 

 

Sunnuntai on perinteisesti lepopäivä, mutta symboloi viikon viimeisenä päivänä myös päättymistä, loppumista ja sulkeutumista. Ehkä jollain lailla myös rauhaa, vaikka päivä saattaakin työviikkoa ennakoiden herättää monissa myös ahdistusta ja levottomuutta. Olivat päivän herättämät tunnetilat mitkä tahansa, on sunnuntai joka tapauksessa päivänä monimerkityksinen ja ehkä ristiriitainenkin.

 

Samalla tavalla kuin erot ovat. Tämä ei suinkaan ole mikään satunnainen hatusta heitetty vertaus, vaan viivat viikonpäivän ja elämässä usein kaikista merkittävimpien vedenjakajien joukkoon kuuluvan tapahtuman välille vetää Aina debyytti-EP:llään Alku, jonka tokavika biisi nimeltä Sunnuntai kertoo yksinkertaisesti erosta.

 

Yksinkertainen on biisiä pohtiessa olennainen sana, sillä se osaltaan kuvaa kappaletta täydellisesti, kun taas toisaalta se ei tavoita kappaleen luonnetta ollenkaan. Yksinkertaisuus liittyy aihevalintaan ja biisissä aaltoilevaan ilmapiiriin: Sunnuntai on selkeästi erobiisi, ja se saa eropäätöksen sekä siitä seuraavat toimenpiteet kuulostamaan iiseiltä. Ilmapiiri on luottavainen ja rohkea, eteenpäin suuntautuva, helposti optimistiseksi miellettävissä. Sunnuntai saa eron kuulostamaan yksinkertaiselta päätökseltä ja siitä laulamisen vaikuttamaan ilahduttavalta ajanvietolta, leppoisalta sunnuntaipuuhalta: tässä sitä erottiin, uusi elämä alkaa, melodia vie ja asiat järjestyvät.

 

Ja se onkin aikamoinen taito se, ja tästä päästään niihin vähemmän yksinkertaisiin asioihin. Taitoa nimittäin vaatii päästä siihen pisteeseen, jossa elämän repivimmät myrskyt uskaltaa vihdoin jättää taakseen sen valinnan kautta, että ei, tällä kertaa en kriiseile. Se on nimenomaan valinta, ja se vaatii nimenomaan rohkeutta, sillä mikä muu saa roikkumaan pahoinvointia lietsovissa suhteissa kuin pelko olla yksin? Tai pelko hylätyksi tulemisesta? Siinä vaiheessa kun nämä joissakin tapauksissa jopa vuosien työtä vaativat prosessit kulminoituvat siihen, että erobiisi kuulostaa maailmanlopun sijaan onnelliselta, voi todella katsoa päässeensä tilaan, joka on enemmän päätepiste kuin satunnainen askelma. Silloin voi huokaista painolastit pois harteilta ja keskittyä siihen, että “Kuuntelen mun lempibiisei / Selviin tästä ilman kriisei”.

 

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Alku-niminen seitsemän biisin EP ulkona tulevana perjantaina. mun sydäntä lähellä on hiphop & rnb ja se kuuluu vahvasti tällä julkaisulla. tekstien inspiraationa mm. oman intohimon löytäminen ja sen vaaliminen, nuoruuden kipuilut, fyysinen vetovoima toista ihmistä kohtaan, irrottautuminen huonosta suhteesta, oman äänen löytäminen, yksinäisyys ja toivonpilkahdukset, vääristynyt kehosuhde, yms. nää tunteet on täytynyt pukea lauluiksi ja julkaista ne, jotta voin päästää niistä irti. biisit on viimeisen parin vuoden ajalta, mutta niissä käsitellään paljon vanhaa. vanhan täytyy kuolla jotta uutta voi syntyä, jotta uusi alku voi syntyä. nää biisit on auttanut siinä. lisäksi musta tuntuu tosiaan, että oon vasta alkutaipaleella tässä kaikessa. siksi Alku.🌸 venaako joku yhtä jännittyneenä tätä ku mä?🙈✨ #aina #alku #överdogrecords #debyytti #ep

Henkilön Iina Mutikainen/Aina (@ainalaulaina) jakama julkaisu

 

Mutta keveyden ei pidä antaa johtaa harhaan, sillä kuten sanottu, vaatii varsin hullun määrän töitä päästä huonon suhteen loukusta lopullisesti sille tasolle, että sanoi toinen osapuoli mitä tahansa, ei itse enää suostu rimpuilemaan samassa iänikuisessa suossa. Sunnuntai ei sinänsä kerro päättyneen suhteen ominaisuuksista sen tarkemmin, eikä huonokaan suhde koskaan ole mustavalkoisesti surkea, mutta kappaleessa on yksi rivi, joka kätkee sisälleen kenties koko päättyneen dynamiikan ytimen, ja siitä voi päätellä kuinka koukuttavaa vuorovaikutus on sotkuisimmillaan voinut olla: “Ei se mitään, sullahan on naisii jonossa ja tulossa lisää / Tällä kertaa se oon mä kuka tulee inee, sit jättää tyhjän päälle”.

 

Ensinnäkin toisen tarve korostaa sitä, kuinka haluttu on, kertoo… no, ei ainakaan turvallisuudesta tai uskollisuudesta. Uskottomuus ei nyt viittaa fyysiseen pettämiseen, vaan siihen asteeseen, jolla on kumppaniinsa sitoutunut, tai paremminkin sitoutumaton. Jos yhtenä vuorovaikutuksen taktiikkana on viestittää toiselle, että minähän en yksin jää vaikka minut jättäisit, voiko näin pelkoon pohjautuvan viestin taustalla olla olemassa minkäänlaista kokonaisvaltaista luottamusta? Myös viittaus siihen, että tapoihin kuuluu antaa lupauksia joita ei pidä, sekä rakentaa toisen kanssa jotakin, josta koska tahansa saattaa päättää karata, puhuu samaa kieltä – ei kovin johdonmukainen, luottamuksellinen tai turvallinen ympäristö korjata ongelmia tai rakentaa yhteistä toimivaa suhdetta.

 

Lisämausteensa menneisyyden kaaokseen antaa muistutus siitä, että: “Joo mä tiiän, paljon parempi on ilman / Jatkuvasti kurkku suorana huudettiin kilvan”. Mutta samalla se kertoo eroamisen herättämistä ristiriitaisista fiiliksistä, joita kaikista varmimmankin päätöksen alle saattaa kätkeytyä. Nimittäin se pieni häivähdys, joka yrittää ylipuhua palaamaan. Se kyselee, että eikö vielä pitäisi yrittää, eikö vielä voisi vatvoa, eikö vielä kannattaisi pyrkiä ratkaisemaan loputtomia ongelmia… Mutta ei. Sillä se ruletti ei pääty koskaan, ellei sitä joissakin tapauksissa veitsellä leikaten pysäytä, ja se tapahtuu juuri muistuttamalla itseään niistä syistä, joiden vuoksi todella on parempi olla ilman.

 

Kaikista olennaisinta biisissä on kuitenkin se, että kyseessä on tästedes minä eikä me. Se on päätös ja asenne, jonka merkitystä ei voi liiaksi korostaa. Se voi hirvittää ja surettaa, mutta se on kenties kaikista tärkein hetki koko prosessissa. Vaikka edestakaiset askeleet ja epäjohdonmukaiset vaiheet todellakin ovat osa irtaantumista, on tällä erottelulla voimakas vaikutus lopputuloksen kannalta. Sen myötä nimittäin muutkin epäselvyydet selkiytyvät, ja iänikuiset meihin liittyvät ongelmat hälvenevät pikkuhiljaa pois. Sillä meitä ei enää ole: “Valo puskee verhojen välist / Et oo mulle enää huumetta”.

 

EP:n tiedotteessa Aina kertoo biiseistä ja levyntekotunnelmista näin: “Biisit on viimeisen parin vuoden ajalta, mutta niissä käsitellään paljon vanhaa. Vanhan täytyy kuolla jotta uutta voi syntyä, jotta uusi alku voi syntyä. Nää biisit on auttanut siinä. Lisäksi tuntuu tosiaan, että on vasta alkutaipaleella tässä kaikessa. Siksi Alku.” Ja alku EP:llä todella kuuluu, musiikillisen lisäksi elämänasenteessa. Vanhan pirstoutuminen tekee tilaa raikkaalle ja energiselle, ja voima joka siihen vaaditaan sallii myös herkkyyden ja haavoittuvuuden nousta esiin, tavalla joka ei välttämättä enää tunnukaan turvattomalta.

 

Nyt istun tyhjäs kämpäs ilman sua, ja kaikki alkaa kirkastua