19.6. julkaistu Tien pääl on biisi, jossa Iben ja Melon chillit räpit My Friend Marlan tuottaman biitin päällä kertovat tarinaa keikkarundeista ja esiintymislavoista, sekä siitä, millaisia fiiliksiä tiuha esiintymistahti aiheuttaa.

 

Voi että, ollapa vielä nuori ja jaksaa painaa viikkotolkulla viiden tunnin unilla… No ei. Täteilyt sikseen. Tien pääl on virkistävän leppoisa katsaus keikkailuun ja artistin arkipäivään, jossa prioriteettina toimivat ympäri Suomen odottavat yleisöt sekä mielekäs meininki. Univaje ei paljoa paina, kun huipulle virtaa suurimmaksi osaksi rakkautta ja sinne kiipeämisenkin saa tehdä tuliterissä Nikeissä. Siinä sivussa voi vähän näpäyttää epäluuloisia vähättelijöitä, jotka eivät Iben ja Melon kelkkaan ole hypänneet – mikä näyttäisi olevan artisteille ihan täysin ok. “Kaikki, jotka sanoo et mul ei riitä / Niit ärsyttää, mut mitä siitä?” Jäbillä taitaa kummallakin olla The Subtle Art of Not Giving a F*ckinsa luettuna ja sisäistettynä, sillä tätä “mitä siitä?” -ilmausta viljellään tiuhaan koko biisin läpi. Tässä tapauksessa kyse ei kuitenkaan ole pakotetusta vakuuttelusta, vaan aidon kevyestä fiilistelystä ja kantavasta elämänasenteesta. 

 

Jos objektiivisesti katsoen uuvuttavalta kuulostava, mutta Iben ja Melon puuhia seuratessa itse asiassa aika viihdyttävän rennolta vaikuttava kiertue-elämä on sitä, mitä Tien pääl antaa ymmärtää, niin ei ihme, että artistit kautta aikojen ovat jaksaneet viettää elämästään valtavan pitkiä pätkiä keikkabussin penkkejä ja esiintymislavojen lattioita kuluttaen. Biisissä nostetaan kyllä esiin kaikenlaiset fyysiset olosuhteet, jotka armottomien aikataulujen johdosta venyvät rajojen yli, mutta vastineet ovat sen verran kovat, että minkäänlaista valituksen poikasta ei ilmassa leiju. Toisaalta vaikka juuri kuvailin kappaleen välittämää ilmapiiriä rennoksi, se ei ihan sanan kirjaimellisessa merkityksessä sitä ole. Enemmänkin rentous on mielentila ja asenne, päätös nauttia hajoamisen sijaan. Jaksamisen rippeitä kyllä varmasti joudutaan ainakin silloin tällöin keräilemään, mutta yleisö ilta toisensa jälkeen täyttää energiallaan univajeen jättämän tyhjiön ja rahaakin tulee.

 

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön IBE (@ibe1999) jakama julkaisu

 

Tosiaan, se raha. “Ja ne tietää, jotka tietää / Et oon tehny neljä numeroo taas tien pääl”. Kerran jos toisenkin olen törmännyt keskusteluun, jossa artistin arvo määrittyy sen mukaan, kuinka suureksi tämän suosio kasvaa – eikä suinkaan niin päin, että mitä suositumpi, sitä parempi, vaan käänteisesti jotakuinkin niin, että “eka demo oli hyvä, sen jälkeen kaikki kaupallista paskaa”. Ikään kuin artistin breikkaaminen automaattisesti mitätöisi tämän osaamisen ja taiteellisen työn arvon. Ibe ja Melo eivät kuitenkaan epäröi tuoda esiin sitä seikkaa, että kun kysyntää on, sitä baksia tosiaan myös tulee. Ja miksi epäröisivät? Jos tekee hommansa hyvin niin kyllähän siitä kompensaatio kuuluu saada. Kaksikko kuitenkin ilmaisee asian enemmänkin tyylikkään observoiden kuin mitenkään överisti kerskaillen – tietäjät tietää, loppujen ei tarvitse.

 

Samalla neutraalilla tyylillä lähtee myös viesti heittereille. “Toleranssi kasvaa, oon oppinu vihaa sietää / Ja mä oon kyl sitä mieltä / Ettei kukaa meitä pysty kieltää” lausuu Ibe, vähän kuin kohauttaen olkiaan sille, että suosion mukana tulee myös se varjoisampi puoli. Mitä siitä? Kuten vanha viisaus kuuluu, on negatiivinen palaute parempi kuin ei mikään palaute ollenkaan – silloinhan tunteita on herännyt, vaikka ei välttämättä juuri siihen toivottuun suuntaan. Biisi ei kuitenkaan ole mikään ultimaattisen diplomaattinen rauhanviesti, vaikka hyvää mieltä huokuukin, vaan kyllä siinä muistetaan asiaankuuluvasti vähän leveilläkin: “En oo batman, mä oon jedimestari / Sä oot padwan / Ibe masteroi koukut ku Makwan”.

 

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

aktiv aktiiiiv

Henkilön MELO (@meloplease) jakama julkaisu

 

Tien pääl muistuttaa neljän vuoden takaisesta saman tyylisestä biisistä, jossa tulokulma aiheeseen kylläkin oli eri, mutta jossa samalla tavalla yhdessä kiertävä duo räppäsi siitä, millaiseksi arki muodostuu, kun artistielämä määrää suunnan. Kyseessä on tietysti JVG:n Tuulisii, joka on toki Iben ja Melon biisiä paljon haikeampi sukellus siihen, mistä suosion vuoksi on jouduttu luopumaan, sekä lisäksi siinä missä tämä nuorempi kaksikko on vasta polkunsa alussa, oli JVG:llä jo siinä vaiheessa melkoinen siivu menestystä takanaan. Tien pääl on kuitenkin mielenkiintoinen pikkuveli teemalle: ei näytä huolet painavan eikä suosio nousseen hattuun (eli täällä kolmekybästen leirissä ei tarvitse huolestua siitä, kestävätkö artistien päät painetta), joten jos ja kun Iben ja Melon sanaan on luottaminen, mitäköhän ihmettä tulemme vielä tulevaisuudessa näkemään? “Ei oo yhtäkään lomaa ehtiny viettää / Ja kaikki tää on vieläki vaan pientä – mitä siitä?

 

Katso Bajo Helsingin tuottama muun muassa keikkareissupätkistä koostuva musavideo alta: