Pete Parkkosen helmikuun lopussa julkaistu single Voimaa ja valoa juhlii elämää ja kannustaa nauttimaan nyt, kun siihen on kaikki mahdollisuudet.

 

 

Liekö se internetin vaikutusta vai minkä, mutta valloillaan on pitkään ollut kuivan sarkasmin ja skeptisyyden aikakausi, joka halveksii kaikenlaisen räjähtävän ilon ja vilpittömän onnellisuuden näyttämistä. Tietynlaista viileää ja hillittyä ulkokuorta pidetään tavoiteltavan arvoisena asiana, ja jos onni sattuukin potkaisemaan, olisi hyvä tuoda se ilmi sopivan yliolkaisesti eikä mitenkään riemunkiljahduksin tai tasajalkaa pomppien.

 

Musiikissa tämän kovanaamaisuuden edustajana toimii räppi, joka on kuin se parikymppinen lurjus, joka ei turhia hymyile eikä anna armoa kenellekään, joka ei hänen cooliusstandardeihinsa yllä. Räpin isoveljenä toimii pop-musiikki, joka kylläkin voi haarautua miljoonaan eri suuntaan (kuten voi tietenkin räppikin), mutta joka useimmiten ilmentää jollain lailla hattaraisempaa ja idyllisempää kuvaa maailmasta kuin gangstampi perheenjäsenensä. Popilta harvemmin odottaa piikittelevää tai kantaaottavaa asennetta, sillä sen haluaa ilahduttavan ja laulattavan.

 

Tästä hyväntahtoisuudesta malliesimerkin meille antaa Pete Parkkonen biisillään Voimaa ja valoa. Kappale on hämmästyttävän vilpitön ja toiveikas – siitä puuttuu kaikki epäluuloisuus maailmaa kohtaan, eikä siinä ole pisaraakaan defensiivisyyttä tai kyynisyyttä. Se on oodi elämälle. Se on hurraahuuto onnellisuudelle, eikä siinä ole mitään sarkastista.

 

Näin puhtaan onnellisuutta ihannoivan biisin julkaiseminen on rohkea veto. Helposti hehkutus kohdataan epäilevällä ja vähättelevällä asenteella, kuin kyse olisi vain fitnessbloggaajien ja hippien turhanpäiväisistä höpinöistä – ei tänne onnellisia tultu olemaan, vaan rämpimään läpi haasteellisen elämän, jossa jokaisen hyvän kokemuksen alta löytyy kymmenen voitettua vastoinkäymistä. Riehakasta riemukkuutta erehdytään pitämään naiivina tai jopa loukkaavana, kuin se rikkoisi jonkinlaista yhteisesti sovittua koodistoa vastaan, jonka mukaan elämä ei voi eikä saa olla pelkkää iloa ja autuutta.

 

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Tänään Nokia Iisoppi 00:00 #voimaajavaloa Kuva Janne Fatta❤️

Henkilön Pete Parkkonen (@peteparkkonen) jakama julkaisu

 

Usein tietyn asteen saavuttaakseen on kuitenkin nimenomaan käytävä läpi jotain niin raskasta, että se pakottaa katsomaan kohti valoa. Tämä hereille hätkähtäminen kuuluu läpi Pete Parkkosenkin biisistä, sillä kyseessä ei suinkaan ole mikään tuulesta tempaistu höpsö juttu, vaan perustavanlaatuinen suunnanmuutos, joka oman henkensä pelastamiseksi on pakko tehdä. Biisissä kehotetaan ottamaan vastuu omasta elämästä sekä katsomaan peiliin, jos arki on tylsää ja masentavaa: “Kun musta tuntuu et susta tuntuu / Et joku muka vois ratkaista sun ongelmat mut ei, ei se mene niin / Se on susta kii onks sun lasit puoliks täynnä vai puoliks tyhjii”.

 

Voimaa ja valoa asettuu lintuperspektiiviin ja tarkastelee elämää kokonaisuutena. Sen sijaan että se kehottaisi menestymään tai tavoittelemaan aikuisuuteen tyypillisesti kuuluvia unelmia, se kaivaa esiin sisäisen lapsen ja asettaa tämän kaiken keskiöön. Varsin viisas veto, sillä ilottomuus on seurausta juuri leikillisyyden ja uteliaisuuden katoamisesta. Otamme kaiken niin hemmetin tosissamme, vaikka maailmamme voisi edustaa meille loputonta juhlaa ja nautintoa. Voisimme tukea toisiamme matkalla kohti tähtiä, mutta sen sijaan valitsemme kyyhöttää omissa yksinäisissä bokseissamme murehtimassa täysin merkityksettömiä asioita. Miksi murehtia, kysyy Pete Parkkonen, kun vaihtoehtona on voima ja valo?

 

Jos biisi itsessään ei onnistu inspiroimaan tarpeeksi – mikä kuulostaa kyllä varsin kummalliselta – löytyy siitä Lauri Laukkasen ja Rudi Rokin tuottama musavideo, joka viimeistään saa kyyneleen tipahtamaan silmäkulmasta. Videolla vangitaan visuaalisesti se vapauden ja mielihyvän huuma, joka biisistä puskee läpi, ja se on kuin rakkauden värikäs virta, joka saa onnellisuuden tuntumaan käsinkosketeltavalta ja ennen kaikkea mahdolliselta. Se ei vaadi hulluna rahaa, ei maailman eri kolkkiin matkustamista eikä hurjia urotekoja, vaan se vaatii silmien avaamista, itsensä löytämistä sekä ohikiitävien hetkien huomaamista. Nämä lienevät jokaisen meistä saatavilla?

 

Aloittaa voi vaikka nyt heti antamalla itselleen luvan olla fiiliksissä tästä biisistä. Se tuottaa tulosta viimeistään siinä vaiheessa kun Pete Parkkonen vetäisee kertsin tokan osan korkealta ja kovaa – miten siinä voisi olla liikuttumatta?