Pauhaava basso, välkkyvät valot, huumaavat kannustushuudot ja esiintymislava liekeissä… About tämä on se kuva, joka ensimmäisenä välähtää mieleen twerkkauksen SM-kisoista, jotka järkättiin jo viidettä kertaa The Circuksessa lauantaina 25.5. Lavalla nähtiin parikymmentä huikeaa finalistia, joista muutaman pudotuskierroksen jälkeen löytyi vuoden voittaja. Iltaan mahtui kaikkea muutakin unohtumatonta, kuten kisojen aikana nähdyt upeat twerkkiesitykset ja illan huipentanut yhdysvaltalaisen Sak Noelin keikka.

 

Jos twerkkaaminen tai sen ympärille rakentunut kulttuuri ei ole ennestään tuttu, riittää yksi tällainen kisailta suoristamaan kaikki väärinkäsitykset ja epäröinnit joita asian suhteen ikinä voi olla. Kun on keskellä sitä humua, joka koostuu vilpittömän kannustavasta ilmapiiristä, hyväntuulisesta kilpailumentaliteetista, kilpailijoiden sädehtivästä itsevarmuudesta ja tuomitsemattomasta heittäytymisasenteesta, ei kauaa tarvitse ihmetellä, mistä on kyse. Twerkkaamisen voimaannuttava efekti paistoi lavalta kilometrien päähän, ja sen pystyi lukemaan jokaisen yleisöön saapuneen kasvoilta: täällä ei tuomita tai arvostella (vaikka kisasta onkin kyse), vaan täällä juhlitaan jokaisen vapautta käyttää omaa kehoaan just siten kuin itse lystää, ja se tehdään toisia tukien ja aidosti rohkaisten.

 

 

Lavan takana vallitsi ennen kisaa keskittynyt ja innostunut tunnelma. Joka ikinen tanssija tuntui ottavan homman juuri niin tosissaan kuin illan henkeen sopi: mitään hampaat irvessä puskemista ei missään vaiheessa nähty, mutta kisaan suhtauduttiin sen vaatimalla kunnioituksella. Twerkkaaminen tuskin on kenellekään yhtään vähempää kuin sydämen asia, ja juuri se palava halu laittaa itsensä likoon ja viettää ilta itselle rakkaan ilmaisumuodon parissa loi Circukseen sen käsinkosketeltavan lämpimän ja riehakkaan yhteishengen, joka kisoissa koko illan oli valloillaan.

 

Kilpailijoiden välillä vallitsi lämmin ilmapiiri

 

Aivan itsestäänselvyys ei tämä lauantai-iltaa määrittänyt yhteishenki kuitenkaan kaikissa tanssikisoissa ole. 28-vuotias Anni Vuorela, joka esiintyi SM-kisoissa osana Twrk Crew by Tinze –tanssiryhmää, on puolentoista vuoden twerkkiharrastuksen ja sitä edeltäneiden muiden tanssilajien ansiosta nähnyt sen verran tanssiskeneä, että hän osasi kertoa, että kilpailuhenki saattaa välillä myös synkentää ilmapiiriä.

– Jos puhutaan kokonaisuudessa tanssipiireistä niin totta kai siellä on pahaakin verta. Kyllä se kaikki kilpailu ja kateus aiheuttaa ristiriitoja. Mutta tanssikoulujen sisällä yleensä on hyvä ilmapiiri, ja kyllä noin yleisesti hyviä tyyppejä on mukana. Mutta totta kai kun on vahvoja persoonia niin kokonaisuuteen liittyy myös kärhämää, summasi Anni.

Lauantaina tästä ei kuitenkaan näkynyt häivähdystäkään, vaan sekä lavalla että sen takana vallitsi sula sopu.

– Onhan se superkivaa päästä esiintymään! Ja totta kai sitä haluaa nähdä myös kilpailijoita, Anni hymyili.

 

Esiintyjien kenraaliharkka ennen ovien aukeamista

 

Siinä missä kilpailijat ja illan esiintyjät pitivät huolen siitä, että yleisölle jäi illasta hyvä mieli ja mielekäs kokemus, täytyy samasta asiasta heittää isot propsit myös illan juontajalle Yasu Jukkolalle. Herran energia ei hyytynyt hetkeksikään, vaan myös tanssijana tunnettu Yasu piti tuntikausien ajan yllä viihdyttävää ja hauskaa yleisfiilistä. Nähtiinpä muutamaan otteeseen myös Yasun omia tanssimuuveja, joilla jäbä otti sulavasti tanssilattian haltuun ja muistutti, että twerkkaaminen ei todellakaan ole vain naisille! Dekkien takana nähtiin DJ Aj Nuora, joka nostatti fiilistä soittamalla hyvän kombinaation uusimpia hittejä, bassoisia remixejä ja legendaarisimpia vanhoja bängereitä.

 

Illan veikeä juontaja Yasu Jukkola

 

Jos joku vielä kuvittelee, että twerkkaaminen on pelkkää pepun sheikkaamista, nyt kipin kapin youtubeen tai instagramiin tsekkaamaan, mistä oikeasti on kyse. Twerkkaaminen on niin hullun voimakas tanssilaji, että sen inspiroiva vaikutus leviää katsojaankin – myös lauantaina yleisö oli täynnä toinen toistaan innokkaampia kilpailijoiden ja lajin faneja, joista yksi jos toinen oli twerkkiharrastaja itsekin. 26-vuotiaat Pauliina ja Tuuli tulivat sisään odottavilla, iloisilla ja jännittyneillä fiiliksillä.

– Mä harrastan ite twerkkiä, kertoi Tuuli, joka oli tullut katsomaan Twerk SM-kisoja jo kolmatta kertaa.

– Ja mie tulen harrastamaan twerkiä – haluan aloittaa, nauroi Pauliina vieressä.

 

Finalistikolmikko…

…ja finalistikaksikko

 

Eikä mikään ihme, että laji kiehtoo, sillä jo kilpailijoiden toisistaan eroavia tanssityylejä katsellessa tuli selväksi se, miten loputtoman määrän eri koreografioita ja teknisiä tyylejä twerkkauksen parissa voi rakentaa ja kuinka pitkälle siinä voi kehittyä. Oli sensuellia, oli rajua, oli yksityiskohtia myöten täydellisiksi hiottuja liikeratoja sekä leikkisiä sivuraiteita. Kisan tuomaroineilla twerk-ammattilaisena upeasti menestyneellä Tinzellä, tanssija Miittu Lehvävirralla ja tšekkiläisellä, muun muassa Kanye Westin Euroopan kiertueella esiintyneellä Anet Antošoválla ei varmastikaan ollut mikään helpoin tehtävä valita voittajaa, mutta muutaman kierroksen jälkeen ratkaisuun kuitenkin päädyttiin.

 

Suosittu twerk-ammattilainen ja illan tuomari Tia-Maria Sokka

Tšekkiläinen tanssija ja tuomari Anet Antošová

 

Niin, jonkunhan piti tosiaan myös voittaa. Tämän vuoden palkintopysti meni lahjakkaalle Martta Rautiolle, jonka tulinen meno lavalla todella ansaitsi tulla palkituksi. Koko finalistikolmikkokin oli aivan luvattoman kova, ja täytyy myöntää, että voittajan selvittyä tunsin pienen pettymyksen pistoksen: ei enää twerkkiesityksiä? Ei edes yhtä? Pliis?

Twerk SM 2019 -voittaja Martta Rautio

Tuomarikolmikko ja skaban voittaja

 

Twerkin SM-kisat todella avasivat silmät sen suhteen, mitä twerkkaaminen on ja mitä se ei ole… etenkin mitä se ei ole. Twerkkaaminen ei ole strippaamista, ei kenenkään viihdyttämistä, eikä kenenkään pillin tahtiin tanssimista. Toki katsoja voi ja saa viihtyä, mutta se ei ole twerkkaamisen pointti. Ennemmin vanhanaikainen miehisen katseen passiivisena kohteena oleminen käännetään twerkissä ihan nurinpäin: tanssija onkin nyt se, jolla on valta, ja joka yksin määrää siitä, kuinka hän ilmentää itseään ja kuinka hänet nähdään.

 

Twerkkaamisella ei pyritä miellyttämään ketään, eikä sen kautta yritetä ahtautua minkäänlaisiin kauneusstandardeihin tai yhteiskunnassa vallitseviin odotuksiin siitä, miltä naisen kuuluu näyttää ja miten käyttäytyä. Päinvastoin: joka ikinen illan esiintyjistä ja kilpailijoista ownasi itsensä, kehonsa ja seksuaalisuutensa niin täysillä, että ihan kylmät väreet kulkivat selkärangassa. Oli ilo olla illan ajan osa näin vaikuttavaa liikehdintää!

 

 

 

Twerk Suomi Official – Facebook

Pro Twerk Finland – Facebook

Tinze Twerkers – Instagram

Tinze – Instagram

Anet Antošová – Instagram

Miittu Lehvävirta – Instagram

Yasu Jukkola – Instagram

Martta Rautio – Instagram