Kyynelen parin viikon takainen toinen single Palelee kertoo päivistä, jotka eivät vieläkään kirkastu, sekä unista, joita ei oikeasti edes nähty.

 

Kuinka paljon sisältöä voi mahtua kahteen minuuttiin ja kuuteen riviin? Oletuksena sitä kai kuvittelisi, että kovin vähän, pelkkä pintaraapaisu, korkeintaan jonkinlainen intro, mutta Kyynel esittelee ulkomuodoltaan tiiviissä paketissa kokonaisen elämänvaiheen. Vähäeleinen ja vähäsanainen Palelee tavoittaa nimensä veroisesti jotakin kovin olennaista siitä kylmyydestä, joka seuraa tunnepitoista kriisiä, eikä silloin sen kummempia tarvitsekaan sanoa, kun kaikki on kauan sitten sanottu.

 

Palelee, jossa mukana feattaamassa on Karina-yhtyeen Karin Mäkiranta, on suunnattu sille yhdelle tietylle, joka kappaleen surumielisestä ilmapiiristä ja menneitä hipovasta pohjavireestä päätellen on aikoinaan päässyt lähelle, kaivertanut siihen kuopan, ja sitten jättänyt tämän kuopan tyhjäksi. Konkreettisten tapahtumien yksityiskohdilla tai syillä ei ole mitään väliä, eikä niitä biisissä avatakaan, sillä olennaista on se, miltä tuntuu nyt. Tai pikemminkin on tuntumatta – surun mukanaan tuoma lakonisuus on kuin turruttava peitto, joka asettuu itsen ja maailman väliin, sekä sisäisen että ulkoisen.

 

Kun jokin tärkeä päättyy, se sattuu. Kun suree, ei ole tilaa ilolle. Hölmön itsestäänselviä seikkoja, mutta myös universaaleja totuuksia, joiden pahimmillaan murskaavat seuraukset hauraalle tunne-elämälle ovat suurimmalle osalle meistä jossain muodossa tuttuja. Palelee on muun muassa siksi niin koukuttava, että se poimii tämän joka kerta voi niin henkilökohtaiselta ja yksityiseltä tuntuvan kivun, kohdistaa siihen himmeän utuisena hehkuvan parrasvalon ja kylmänviileänä nyökkää: jep, me ollaan kaikki oltu siellä. Omassa kärsimyksessä harvemmin on mitään ihmeellistä.

 

Samalla Kyynel yhtenäistää sen kaoottisen sekamelskan, jota ero usein on, muutamaksi symmetriseksi hiotuksi jyväksi, puhaltaa niistä viimeisetkin tunnerippeet kuin vanhat pölyt hyllyn päältä, ja tipauttelee nämä totuuden siemenet kärsivällisesti ja tasatahdissa lattialle tuhannen palasiksi. Samalla tavalla kuin pirstaleisen sydämensä. “Tänäänki palelee.

 

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

nään edelleen unia susta

Henkilön kyynel (@kyynel_surupoika) jakama julkaisu

 

Koukuttavaa biisissä on myös toisto. Ja melodia. Aika pian sitä pääsee kärryille siitä, mikä sanoitusten juju on, ja ytimeltään lohdullisen kiireettömään kokonaisuuteen voi varsin nopeasti hypätä mukaan. Yhtäkkiä sitä huomaa luuppaavansa biisiä viidettätoista kertaa ja laulavansa antaumuksella mukana, vaikka ensivilkaisulla kappale saattaa vaikuttaa nopealta puraisulta. Yksinkertaisuuteen ja siitä hyvästä nopeaan omaksumiseenhan perustuu kokonainen valtamerellinen listahittejä, joiden toivotaan jäävän soittoon nimenomaan simppelin kuoren aiheuttaman koukuttavuuden takia, mutta Kyynelen biisissä on lisäksi sielu (ja motiivi ehkäpä vähän muualla kuin listahitiksi tähtäämisessä?). 

 

Vaikka Palelee:n ytimessä asuu suru ja ikävä sekä näiden aiheuttama tietynlainen kyllästynyt välinpitämättömyys, on siinä myös jotain helpottavan humoristista. Riisutun totisuuden takaa välkkyy pieni ilkikurinen hymy, joka vähän tönii ja virnuilee, että ollaanko tässä nyt kuitenkaan niin tosissaan? Kun kappale alkaa kertomuksella siitä, kuinka “mä näin taas unta susta”, mutta kuitenkin pikimustan lumisateen jälkeen seuraa paljastus “vitut mä mitään unta nähny”, alkaa väkisinkin vähän hymyilyttää.

 

Lohdullinen on myös kappaleen käänteentekevä oivallus, joka ehkä juuri itsessään mahdollistaa biisin pitkälti passiivisen äänensävyn: “Tajusin vaan et tää on niin nähty”. Vaikka päivät ovat edelleen pimeitä, alkaa hyväksyminen viedä tilaa haikailulta.

 

Koruttoman mutta kokeilevan leikkisän biitin on tuottanut Elia Da Vinci ja julkaisun mahdollistanut Töölö Surupoika Records. Kaikki nämä elementit rakentavat salaperäisyyden verhoa, jonka taakse Kyynel piiloutuu, sillä melankolisen kyynelehtijän identiteetti ei aukea, eikä ole millään lailla olennainenkaan. Kyynel on hologrammi, jonka hohtavana välkkyvän pinnan taakse on turha yrittää nähdä. Pikkulinnut kuitenkin kertovat, että jo ensi viikolla tipahtaa uusi biisi – Kyynelen saaga siis jatkuu…