Perjantaina 4.10. Överdogilla julkaistu Urbaanilegendan EP kantaa nimeä Ikäinen, ja edustaa kolmikon paluuta. Neljän kappaleen EP alkaa väkevästi biisillä Tulivesimaa il, joka avaa kuulijan silmien eteen ei vähempää kuin maapallon kaikista olennaisimmat elementit.

 

Kuinka voi yhteen neliminuuttiseen mahtua koko maapallo ja sen eritasoiset elementit? Mystistä se on, mutta mahdollista. Urbaanilegendan Tulivesimaa il esittelee häkellyttävällä tavalla yhteenkietoutuneina ihmisyyden pikkumaisuuksineen ja sitä koossa pitävät suuremmat voimat, ruohonjuuritason ja kosmoksen, itseilmaisun orgaanisuuden ja nykyisen systeemimme keinotekoisuuden. Kaiken yllä leijuvat käsi kädessä elämä ja kuolema, yhtä paljon ystävinä kuin toisiaan syövinä energioina.

 

Kun vuonna 1999 perustettu ja enimmäkseen 2000-luvun alkupuolella aktiivisena vaikuttanut poppoo – johon muuten kuuluu jyväskyläläiskolmikko Joniveli, Soul Valpio ja Jonne Kuusisto – julkaisee tähän maailmanaikaan paluu-EP:n, on sen ilmestyminen itsessään merkittävä asia. Paluuseen tekona sisältyy automaationa odotuksia ja vertailukohteita – millaista kehitystä on nähtävissä, millä tavalla teemat eroavat menneistä? Mikä oikeuttaa toisen tulemisen, mikä tekee siitä kiinnostumisen arvoisen? Toimiiko paluun päämotiivina into räppäämiseen? Entäs löytyykö pohjalta halu sanoa jotain muuta kuin itsestäänselvyyksiä? Halutaanko sanomisilla raivata kuulijalle raikkaita polkuja, ennestään tuntemattomia ajatusratoja?

 

Ikäinen – EP lunastaa paikkansa, se on sanottava heti alta pois (jos ei jo introsta käynyt selväksi). Kuten EP:n nimenkin voi nähdä kertovan, on iän karttuminen olennaisessa osassa sen suhteen, mikä tehtävä ja millainen tunnelma uudella julkaisulla on. Millaisella auktoriteetilla oma viesti ilmaistaan ja kuinka väkevän jäljen se jättää kuulijaan. Alkuvuosien innokas energia ei ole hävinnyt mihinkään, eikä siitä eroon pyritäkään: sen kertovat jo Tulivesimaa il -biisin teemat ja nimi, jotka nyökkäävät Rivien välistä -albumilta löytyvälle Tulivesimaa-kappaleelle, joka on julkaistu jo vuonna 2004. Viisitoista vuotta kuuluu syvenemisenä, avautumisena ja tyyntymisenä, sillä Tulivesimaa il on kappaleena yksinkertaisesti tarpeellinen. Olennainen.

 

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Ja sieltä se dropahti! Oon kyllä tästä tosi mielissäni. Huomenna sit Brassa samperi. UL 20v. ❤️🏆 Kansitaide by @jonnemikaelkuusisto

Henkilön Ossi Valpio (@soulvalpio) jakama julkaisu

 

Siinä missä vuonna 2004 mentiin räppi-into ja oman kovuuden tykittäminen edellä, kasvaa nykyisyys käsittelemään planeettamme tilaa ja olemassaolon salaisuuksia enemmän kuin mikkiinsylkemisskillsien arvoituksia. Ei sillä, että tämä elementti olisi kokonaan kadonnut: edelleen se kulkee punaisena lankana läpi biisin, yhdistäen sähköiset ääniaallot luonnon värähtelytaajuuksiin. “Sillä rytmit nousee ja laskee vuoksia luoden.” Kokonaisuus kuitenkin koteloidaan universaalimmalla tavalla, kun asetelma kääntyy viidentoista vuoden takaisesta päälaelleen. Enää ei ole kyse siitä, millä tavalla eri luonnonelementit ilmenevät meissä tai musiikissa tai miten ne antavat potkua, vaan miten me ilmenemme siinä armottomassa ja kontrolloimattomassa ikuisuudessa, jonka luonto ympärillemme ja pohjaksemme luo.

 

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

WE STILL GET BUSY Kiitos ja palataan taas 🤘 #urbaanilegenda 📷 : @ylijaasko

Henkilön Joni Vanhanen (@jonniwanha) jakama julkaisu

 

Kovin ylpeäksi ei tämä Tulivesimaa il:n maalaama kuva pientä ihmistä saa. Kappaleesta huokuu mahtipontinen ja valtavaa kunnioitusta herättävä voima, joka luonnonelementtien edessä pitäisikin herätä, mutta samalla nöyrästi todetaan, kuinka pieleen koko systeemi on mennyt ja kuinka pohjattoman kuopan ihmisyydellä rehvastelu on allemme kaivanut. “Kuokka teki susta liian ylvään / Pellon laidalle tippuu hikee herran otsalta.” Vääristyneet prioriteetit ja luontosuhteen kadottaminen kieroista lähtökohdista kasattujen historiakertomusten alle on ajanut meidät kohti tuhoa, jonka keskellä emme vieläkään älyä kollektiivisesti kääntyä meitä suurempien mahtien puoleen, jotka ympäriltämme meidän toimistamme kiihtyvällä tahdilla luhistuvat: “Voin tehdä viimeisen petisi heti / Tekosi musta murhaajan teki.

 

Samalla kun kappale asettaa meidät silmätysten oman ahneutemme ja kuolevaisuutemme kanssa, se myös lohduttaa. Sillä mitään muuta ei voi kuin avautua syvää kunnioitusta tuntien sen uljaan ikuisuuden edessä, jonka Tulivesimaa il silmien ja sielun eteen synnyttää. Toisin kuin ihminen, ei luonnonenergia pidä kirjaa, kanna katkeruutta tai haudo kostoa. Huolimatta kaikesta, mitä sille on tehty, se edelleen parhaansa mukaan suojelee ja ruokkii hyvää: “En kanna kaunaa / Kannan sivilisaatiot halki metsien etsien kiviset aavikot”. Kun kappaleessa kietoudutaan universaaleihin elementteihin luontevasti kuin synnyinasuun, herää kysymys: miksei homma mene automaattisesti näin? Miksi vieraantua ja valaa betonia itsen ja luonnollisen väliin, miksi riistää ja kieltää kuolema?

 

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

#urbaanilegenda

Henkilön Jonne Kuusisto (@jonnemikaelkuusisto) jakama julkaisu

 

Niin, kuolema. Siihen onkin hyvä lopettaa. Kenties pohjimmiltaan sen takia Tulivesimaa il tekee niin lähtemättömän vaikutuksen ja luo tunnelmallaan niin sähköisen, salaperäisen energiakentän, että se ei kaihda kuolemaa. Päinvastoin. Se lähes läksyttää tämän itsestäänselvyyden tietoisesta sivuuttamisesta ja pakottaa muistamaan, miksi elon polulla mukana kulkee ensiaskelista lähtien se musta varjo, joka oikean hetken koittaessa konkretisoituu kuolemaksi: “Vaikka synnytän elämän, saavun myös noutajan joukois”. Pelon sijaan hedelmällisempää olisi kohdata tämäkin luonnonlaki silmästä silmään, sinä totuutena joka se on. Emme ole kuolemattomia tai kaikkivoipaisia, vaikka kuinka suuruudenhulluuksissamme harhaisesti niin kuvittelisimme. “Ja ku pimeydessä pyydät hädissäs Jumalaa, seison silti sinun ja petojen välissä – kumarra!