Viikon Klassikoissa valokeilaan nousee tällä kertaa yksi suomiräpin tuotteliaimmista sekä pisimpään mukana olleista tekijöistä, nimittäin RoopeK. Myös muun muassa supertuottaja Koksukoona kulkeva RPK on tunnettu kokeellisista biiteistään, omintakeisesta flowstaan, sekä Bassolla vuosikausia pyörineestä Alas-ohjelmastaan yhdessä Niclas Kristianssonin kanssa.

 

 

EEVIL STÖÖ x KOKSUKOO – KUMME KUOLLAAN

 

Keskellä kesää vuonna 2012 ilmestynyt Eevil Stöön ja RoopeK:n yhteisalbumi Fuck Vivaldi ei välttämättä ollut ilmapiiriltään mikään kaikista kesäisin, mutta se ei estänyt levyä ponnahtamasta Suomen virallisen albumilistan ykköseksi. Levy julkaistiin Monspin kautta ja se olikin listasijoituksineen Monspin historian kolmas näin korkealle kivunnut julkaisu, kun edeltävinä samaan saavutukseen yltäneinä toimivat ainoastaan JVG:n kaksi albumia. Eikä tämä sijoitus mikään ihmetyksen aihe ole, kun ottaa huomioon levyn timantinterävän tuotannon, runsaan sisällön sekä mielekkäät feattaajat. Saipahan albumi muuten yhden Emma-ehdokkuudenkin.

 

Eevil Stöön mielikuvitus on tunnetusti rajoja vailla, mikä näkyy tälläkin albumilla ilahduttavina seikkailuina ja kivenkovana itsevarmuutena. Hiihtopipot päässä hiihdellään menemään mitä moninaisimmissa ympäristöissä, eikä yön pimeys ole koskaan tuntunut niin houkuttelevalta kuin Fuck Vivaldin mystisessä atmosfäärissä. Toki yhtä paljon kuin Stöön tarinoinnille propsit tästä menee RoopeK:n biiteille, jotka tummina, raskaina ja intensiivisinä kulkevat läpi levyn pohjajännitteenä, joka pitää kokonaisuuden kasassa.

 

Paria viikkoa ennen itse albumin tippumista sen biisistä Kumme kuollaan ilmestyi Slowknow Productionin (jonka takana häärii ThonoSlono) tuottama musavideo. Videolla päätään nyökyttelemässä nähdään paksuine kaulakoruineen karussa teollisuusympäristössä heiluvan pääosakaksikon lisäksi tuttuja naamoja Tuuttimöröstä DJ Kridlokkiin. Kappale on täydellinen esimerkki levyn kokonaisfiiliksestä: näiden äijien kanssa ei leikitä, mutta kuolemanvakavissaan ei olla edes silloin, kun kuolemasta puhutaan. “Tänne synnyttiin vaan kuolemaan, sen sano Koksu Super-T / Ai miks teen tälläst emopaskaa? On Stöölläkin tunteet.”

Ja spliffi muuten palaa.

 

 

 

JULMA-HENRI x RPK – KUTSU

 

Mennään ajassa muutama vuoksi taaksepäin, nimittäin joulukuuhun 2010, jolloin Mörssi -levy-yhtiö julkaisi Julma-Henrin ja RPK:n yhteis-EP:n nimeltä Kutsu. Kuuden biisin kokonaisuus ennakoi parin kuukauden päästä ilmestynyttä HENRI-albumia, joka olikin paljon mittavampi kokonaisuus 17 kappaleen pituudellaan. Aihepiirit albumilla ovat suorastaan esoteerisia: jumalallisuus, suurempi tietoisuus ja maailmankaikkeus kulkevat teemoina läpi levyn, saaden kuulijan aivot raksuttamaan ja mielen tarkastelemaan omaa toimintaansa.

 

Kutsu ei ole mikään poikkeus näistä aihealueista. Sekä EP:n että levyn avausraitana toimiva, koukuttavan junnaavalla viballa käynnistyvä kappale on sukellus ihmismielen ristiriitaisuuksiin ja suurinta hyvinvointia estäviin koukeroihin. Kutsu on kuin jonkinlaisen hengen tai Jumalan johdatus kulissien taakse, yhteiskunnan rakenteiden pohjalle ja kuoleman suoman uudelleensyntymän autuuteen. Siinä on jotain uhkaavan pelottavaa, mutta samaan aikaan lohdullisen ehdotonta – kuin musta tuntematon, jonka outous hirvittää, mutta siitä huolimatta vetää voimakkaasti puoleensa.

 

Kutsusta löytyy myös Otto Byströmin ja Ristomatti Myllylahden tekemä musiikkivideo, jossa kaupungin betoniviidakon ja ihmiskunnan luonnosta vieraantumisen aiheuttama ahdistus purkautuu sekavana pakenemismoodina. RPK:n biitit tekevät levystä osittain tätä pakenemisfiilistä, osittain henkisen vapautumisen aiheuttamaa autuutta mukailevan kokonaisuuden, jota ei etenkään vuonna 2011 oltu räpissä sen kummemmin kuultu. Saundimaailma nojaa perinteisen hiphopin sijaan dubstepiin ja grimeen, ja yleistunnelma vaihtelee sähköisestä bassovoittoisuudesta eteeriseen korkeuksissa liitelyyn. 

 

 

 

SERKKUPOJAT – PIDEMMÄN PÄÄLLE

 

Mennäänpäs viimeiseksi aivan juurille, nimittäin vuoteen 2002, kun Serkkupoikien levy Tulitus, tilitys, tiputus näki päivänvalon. Mikään debyyttilevy tämä ei RoopeK:lle toki ollut, sillä esimerkiksi Ceebrolisticsilta ja Murmurecordingsilta oli edeltävinä vuosina julkaistu jo useampia levyjä, mutta Serkkupoikien ainoaksi kokopitkäksi jäänyt albumi on sen verran legendaarinen teos suomiräpin historiassa, että se on nyt syytä nostaa parrasvaloihin.

 

RoopeK:n ja Pijallin muodostaman duon kolmentoista biisin julkaisu on matka ei pelkästään kaksikon arkeen, vaan mieleen. Kappaleissa kuuluvat studioelämä ja musiikin luomisen loputtomat syvyydet, mutta myös pohdinnat ihmisyyden luonteesta, oikeasta ja väärästä, elämän pienistä ja suurista kysymyksistä. Levyllä vallitsee kummankin artistin räppäystyyleistä johtuen sykäyksittäin jopa spoken wordmainen ilmapiiri, kun sanoilla ja ajatuksilla leikitellään, mihinkään ei ole kiire, ja taustalla läikehtivät syviin vesiin upottavat biitit luovat illuusiota rajattomasta ja ajattomasta universumista.

 

Pidemmän päälle ei kahdesta aiemmasta biisistä poiketen olekaan RoopeK:n tuottama, vaan siitä vastaa nyt Pijall. Dynamiikaltaan hiphopin perinteitä kunnioittava ja rytmiikalla leikittelevä tausta luo inspiroivan pohjan tulevaisuuden haaveita ja elämän opetuksia pohtivalle biisille, joka muistuttaa, että “Elämä on elettävä, ei pakoiltava”. Tämä ei suinkaan ole ainoa viisauden murunen, joka biisistä löytyy, vaan varsin diippeihin keloihin sen kannustamana voi parhaimmillaan päästä, jos antaa Serkkupoikien mietteiden ja rohkaisevan fiiliksen viedä mukanaan.