Miltä lähiöelämä ja päihdeongelmat näyttivät 20 vuotta sitten, ja kuinka paljon on muuttunut? Vai onko mikään? Sen kertoo Viikon Klassikoissa Heikki Kuula, Liisanpuisto sekä Steen1, jotka kaikki omalla tavallaan ottavat kantaa pahoinvointiin ja olosuhteiden usein sietämättömäksi kasvavaan painoon.

 

 

HEIKKI KUULA – PÖLLIN POLKUPYÖRÄN

 

Aika tasan 12 vuotta sitten julkaisupäivänsä näki Heikki Kuulan kolmas studioalbumi PLLP. Albumi ilmestyi maaliskuun lopussa 2008, ja se oli artistin ensimmäinen levy-yhtiön kautta ilmestynyt tuotos, vaikkakin jo kolmas studioalbumi. Yellowmicin julkaisema PLLP piirtää kappaleiden nimiä myöten lähes jokaisella raidallaan jonkinlaista kuvaa Kalliosta, mutta Pöllin polkupyörän voisi sijoittua mihin tahansa lähiöön, sillä se ei spesifisti pureudu tietyn kaupunginosan ominaisuuksiin, vaan enemmänkin lähiöelämään itsessään.

 

Mitäs se lähiöelämä sitten tarkoittaa? Ehkä ärsyttävä termi itsessään, ihan kuin lähiöksi kutsuttavilla alueilla asuvilla henkilöillä olisi täysin erilainen elämä, joka poikkeaa hurjasti muista. Näin ei useinkaan ole, mutta sitä ei käy kieltäminen, etteikö Helsingin ja muidenkin kaupunkien eri kaupunginosiin liittyisi erilaisia ennakko-oletuksia sekä piirteitä, jotka on helppo paikantaa juuri tiettyyn ympäristöön. Myöhemmin Steen1 kertoo mitä nämä ominaisuudet ovat idässä, mutta nyt ollaan vielä Heikki Kuulan polkupyöränpöllimisbiisissä, jossa tämä toiminto itsessään ilmentää tietynlaista mentaliteettia ja alueellisesti ominaista käyttäytymistä.

 

Polkupyörän varastaminen symboloi biisissä sitä, kun muita mahdollisuuksia toimeentuloon ei ole kuin toisen omaisuuden vieminen ja katujen antimien hyödyntäminen omiin tarpeisiin. Toisaalta aina, jos koskaan, ei tarvitse olla äärimmäisessä hädässä sortuakseen varastamiseen, vaan ominaisuus kulkee ikään kuin verissä: “Kierrän lakia kiertelyn takia / Auktoriteettikammonen mä”. Kovin kummoisesti tähän toimintatapaan ei suhtauduta, vaan se on enemmänkin asiaankuuluva rutiini, joka estää nälän näkemisen.

 

Bleakkin rullaavan biitin päälle räpätty kokonaisuus on vuosien aikana vakiinnuttanut paikkansa klassikkona, joka saa huolettomalla ilmapiirillään ja lähes reggae-poljentoon verrattavalla tahdillaan sen edustaman elämäntyylin vaikuttamaan leppoisalta ja viihdyttävältä pikkunäpistelyltä. Kuitenkin rivien väleistä puskee totuus, joka ei taida olla kovinkaan ruusuinen eikä erityisen toivottu: “Piti nälkääni sanojani syömän / Ei lähiö päästä meitä menemään”.

 

 

LIISANPUISTO – TOINEN HELSINKI

 

Teesi, Ville Kalliosta ja Kolea muodostivat vuosina 2000-2004 yhtyeen Liisanpuisto, joka ehti julkaista kaksi kokopitkää ja yhden EP:n. Kolmikko jäi suht lyhyeksi jääneestä urastaan huolimatta räppifanien muistiin elämään, ja monet lähemmäs 20 vuotta sitten julkaistuista biiseistä toimivat edelleen sekä sisällöllisesti että musiikillisesti. Toinen Helsinki on yksi näistä ikivihreistä, jonka sanoma on aivan yhtä ajankohtainen nyt kuin vuonna 2003, jolloin se ilmestyi Olipa kerran -albumin ainoana singlenä.

 

Kappale sijoittuu nimeltä mainittujen mestojensa puolesta Kallioon, mutta se laajenee käsittämään kokonaista kaupunkia sekä kokonaista sosioekonomista luokkaa, käyttäen pelkkänä esimerkkinään Hakista ja Kurvia: “Et erotu joukosta, et pääse loukusta, joka pitää kiinni susta, kaupungin koukusta”. Biisissä ideana on nostaa kuuluville niiden ääni, joilla ei ole jaksamista tai kiinnostusta puskea sitä esille itse, ja jotka ovat tipahtaneet välitilaan, jossa kukaan ei huolehdi eikä ole kiinnostunut siitä, miten juuri nämä yksilöt selviävät.

 

Kappaleessa kritisoidaan julkisivun kiillottamista ja valheellista hyvinvoinnin illuusiota, jossa tärkeämpää on esittää asiat tietyllä tavalla kuin huolehtia siitä, että resurssit jakautuisivat tasaisesti tai että jokainen jäisi edes jonkinlaisen turvaverkon syleilyyn. Biisi on kannanotto niiden puolesta, jotka viimeistään keski-ikäisinä kuolevat päihdekoukkuun tai kodittomuuteen, ja joiden nimiä kukaan ei muista saati vaivaudu selvittämään. Kuinka hyytävää on, että esimerkiksi kertsi pätee sanasta sanaan tänäkin päivänä, eikä meno tunnu paljoa muuttuneen siitä kun tämä nuori kolmikko räppäsi Helsingin kattojen yllä, että: “Suomineidon alapäässä tulehdus on vakava / Hinnat nousee, paine kasvaa julkisivun takana / Duunis aina, ei ehdi nauttii palkasta / Hoitopaikat on täynnä, turvaverkot halkastaan”. Ketä kiinnostaa syrjäytyneet, kun voi keskittyä talouskasvuun?

 

 

STEEN1 – SINISIÄ RAPPUJA JA PUNAISIA HINTALAPPUJA

 

Steen1 profiloitui musiikillisen uransa alusta asti pahoinvoinnin ja epäkohtien kärkkääksi puolestapuhujaksi, joka ei sanojaan säästele eikä asioita kaunistele. Eikä tarvitsekaan, kun aiheena on olosuhteet, jotka eivät päättäjiä paljoa kiinnostele, mutta joiden keskellä toiset vuosikausia kärvistelevät vain siksi, että mitään todellisia keinoja irtaantua ei ole. Jo Steen1:n debyyttialbumilla Salaliittoteoria sukelletaan syvälle päihdepitoiseen kurjuuteen, ja monet biisit vakiintuivat klassikoiksi, jotka on helppo muistaa näin 16 vuotta ilmestymisen jälkeenkin.

 

Muun muassa Jarden träkin ja Pikku pirihuoran ohella yksi mieleenpainuvimmista biiseistä on Sinisiä rappuja ja punaisia hintalappuja. Se kertoo monipuolisesti ja suorasanaisesti etenkin idässä korostuneesta päihdeongelmasta, joka ei ole vain sitä, että jengi käyttää huumeita, vaan syvälle jokaiseen yhteiskuntaluokkaan ulottuva rakenteellinen ongelma, jota, jos emme ole sen uhreja, jokainen meistä jollakin tavalla ylläpitää, jos ei muuten niin silmämme sulkemalla. Stenkka luettelee ne alueet ja ongelmat, jotka juuri näille paikoille ja näille asioille ovat ominaisia, sekä pohtii syitä ja tahoja, joilla olisi keinot ratkaista ainakin osa kuviosta isommassa mittakaavassa, mutta eivät vaivaudu sitä tekemään.

 

Samalla tavalla kuin Liisanpuiston biisissä, tämäkin kappale toimii ajankuvana aivan yhtä hyvin nyt kuin vuonna 2004, jolloin se julkaistiin. Kovinkaan suuria korjauksia tai asenteellisia muutoksia ei kahdenkymmenen vuoden aikana ole ollut nähtävissä, eikä nykyäänkään ole kovin todennäköistä liikkua esimerkiksi Tallinnanaukiolla tai ympäröivillä metroasemilla ilman että ainakin yksi tyyppi käy kyselemässä subun perään tai tyrkyttämässä omia myytäviään. Yksilöitä tästä elintavasta on turha syyllistää, vaan kuten Steen1 biisinsä painavasti lopettaa: “Mä en syytä kohtaloo, jumalaa, edes sallimusta / Mä syytän Suomen valtioo ja vitun hallitusta”.