Tällä viikolla klassikoissa pohditaan maailman muuttumista ja muuttumattomuutta Jontin ja Jodarokin kanssa, ihmetellään epäoikeudenmukaisuuksia Julma-Henrin seurassa, sekä kriipataan pimeillä kujilla DJ Kridlokkin jalanjäljissä.

 

 

DJ KRIDLOKK – GNXTA

 

Harvemmin, jos koskaan, on kaupunkiympäristössä maleksiminen tehty näin tyylillä. DJ Kridlokkin gangsta-tyylit hurmannevat yhden jos toisenkin epämääräistä oleskelua muuten kaihtavan tyypin, sillä kuka voisi vihata näin smuuttia ja eleganttia hengailua? Se jos mikä tekee DJ Kridlokkin aika tasan yhdeksän vuotta sitten ilmestyneestä UG-Solo -albumista erityisen ei pelkästään omassa genressään vaan suomiräpissä yleisesti: se kääntää jonkin yleisesti paheksutun arvokkaaksi.

 

No okei, yön pimeydessä kriippailua ja huppu syvällä päässä pimeitä kujia laahustamista tuskin tässä maailmanajassa enää paheksuvat muut kuin mummot ja tukarit, mutta DJ Kridlokk tekee joka tapauksessa jostain perinteisesti pahispuuhaksi katsotusta erittäin coolia ja miellyttävää seurattavaa ja kuunneltavaa. GNXTA jatkaa sen maailman raottamista, jota DJ Kridlokk oli Lommon kanssa esitellyt aiemmalla nykyään suorastaan legendaariseksi muodostuneella Maanalaisella saundilla-kassulla, jonka suhisevassa ilmapiirissä pääsee nauttimaan aikamoisista jumitteluista ja vaihtoehtoisista todellisuuksista.

 

GNXTA-biisistä julkaistiin vuoden 2011 loppupuolella Pablo Filmsin tuottama musavideo, joka on seitsemän minuutin kestossaan ja alusta loppuun äärimmäisen skarpiksi hiotussa viimeistelyssään lähes lyhytelokuvaan verrattava kokonaisuus. Kuinka monelle on tämän taidekokemuksen jälkeen tullut keskellä yötä impulssi vetää blehat päähän, laskea huppu silmille ja kadota vähin äänin pimeyteen? DJ Kridlokk jos kuka tietää miten yön värjäämät kadut käännetään kolkon sijaan seikkailuksi.

 

 

JULMA-HENRI & SYRJÄYTYNEET – 240306 FEAT. ASAMA

 

Lähiviikkoina rasismikeskusteluun on liittynyt voimakkaasti poliisiväkivallan esiin nostaminen. Monia poliisin suorittama profilointi ja ylimitoitettu vallankäyttö on koskettanut pahimmillaan teinistä tai lapsesta asti, mutta koskaan ennen siihen ei olla puututtu niin laajalti ja niin tosissaan kuin vihdoinkin nyt ympäri maailman tehdään. Koko instituution toimintamekanismien tai jopa olemassaolon merkityksen kyseenalaistaminen valtaa ansaittua tilaa keskustelusta, ja vaikka se voi herättää monissa ihmetystä tai vastareaktioita, ei sen tarpeellisuudesta ole kysymystäkään.

 

Siksi Julma-Henrin yli kymmenen vuoden takainen biisi, joka numerosarjan lisäksi kulkee nimellä Rikrek, on tähän hetkeen todella sopiva klassikkokappale nostettavaksi. Kappaleessa käsitellään ennakkoluulojen aiheuttamia pahimmillaan elinikäisiä ongelmia, jotka saavat alkunsa sellaisten tahojen toimesta, joilla on valta todella pilata yksittäisen ihmisen elämä. Lisäksi biisissä pohditaan mikä on kohtuullinen hinta maksaa erehdyksistä, jotka voivat johtua nuoruuden hölmöydestä, hetkellisestä virhearvioinnista tai jopa täysin itseen liittymättömistä syistä. Kaikki meistä eivät todellakaan saa yhtä hyviä pelikortteja elämään kuin jotkut muut.

 

Biisistä paistaa läpi turhautuminen, epätoivo ja avuttomuus maailmassa vallitsevan tilanteen edessä: eikö ketään kiinnosta, että omat mahdollisuudet työntekoon tai toimeentuloon on karsittu nolliin, ja että tilanne vaarantaa pahimmillaan oikeuden elämään? Miten rahattomana pitäisi syödä, missä asua? Yhteiskuntaamme on kyllä perustettu instituutioita, joiden pitäisi nämä perusoikeudet turvata, mutta kuten biisissä sanotaan: “Sossua ei kiinnosta mun menot, ainoastaan mun tulot”.

 

Kun muita keinoja ei ole, tehdään musiikkia. Ehkä se avaa taas yhden ihmisen silmät. Sitä voi sitten miettiä, miten tämä Al-Qaida Finlandilta löytyvä biisi voi edelleen olla niin ajankohtainen, vaikka levy ilmestyi vuonna 2007.

 

 

 

JONTTI & JODAROK – VIIMEINEN VALSSI

 

Nyt jos koska voisimme maapallolla tapahtuvaa eri suuntiin aaltoilevaa liikehdintää katsellessa todeta, että olemme viimeisen valssin äärellä. Onko mitään normaalia enää olemassakaan; onko enää mitään “tavallista” tilaa, mihin palata? Sama kysymys kuin Julma-Henrin äskeisen biisin kohdalla nousi ilmoille, nousee myös Jontin ja Jodarokin 11 vuotta sitten julkaistun yhteisalbumin päättävän biisin kohdalla: kuinka nämä asiat voivat olla nyt ajankohtaisempia kuin koskaan?

 

No, ehkä kymmenen tai parikymmentä vuotta tuntuu ihmiselämässä suurelta harppaukselta, mutta on toki ihmiskunnan historiassa aivan olematon, ohikiitävä välähdys. Siitä huolimatta tuntuu hurjalta, että Viimeinen valssi voisi hyvin olla syntynyt sanallistamaan nykyhetkeä. Jälleen esiin nousee poliisin ongelmallisuus, mutta myös sodat, vallan keskittyminen, politiikan vääristyneet lähtökohdat sekä ihmisen ahneus ja pahuus – vähemmästäkin sitä lannistuu kaikkien ratkaisemattomien ongelmien ja rakenteellisten haasteiden alle.

 

Mutta ratkaisu ei löydy luovuttamisesta, vaan biisit joissa hommat tykitetään sellaisina kuin ne ovat, voivat myös auttaa ymmärtämään kokonaiskuvaa sekä energisoitumaan muutoksen äärelle. Ehkä moni kymmenen vuotta sitten pätenyt epäkohta pätee edelleen, mutta moni epäkohta on myös saatu murennettua. Viimeinen valssi on painavasta viestistään huolimatta vallattoman biitin ja eloisan ilmapiirinsä vuoksi rohkaiseva kappale, jota luuppaa mielellään yhä tänäkin päivänä. Nyt jos koska siihen löytyy aihetta.