Kesäkuumien kunniaksi Viikon Klassikoissa fiilistellään tällä kertaa biisejä, joissa päihteet ovat enemmän tai vähemmän pääosassa. Pajaripitoiset kappaleet meille toimittavat Bustaavat Budit, Francis Koira sekä Asa ja Davo.

 

 

FRANCIS KOIRA – TEE TYÖTÄ JOLLA ON MERKITYS FEAT. SKINNY JOOPELI

 

Tässäpä biisi, joka edustaa kaikkea sitä, mitä erityisesti vanhempien sukupolvien edustajat mitä luultavimmin kovaäänisesti paheksuisivat, mutta jossa saattaa piillä arvaamattoman suuri totuuden siemen. Francis Koira ja Skinny Joopeli kertovat ujostelematta suorasukaisen mielipiteensä yhteiskunnan määrittämästä työelämästä ja pilven polttamisesta, ja mitäpä sitä kaunistelemaan: ekassa ei useinkaan ole mitään järkeä, kun taas toka saattaa avata portit yllättävän syvään onneen.

 

Perinteisesti ympäriinsä lojumista on pidetty laiskotteluna, asiana jonka voi epäaktiivisuuden takia suoraan tuomita – etenkin, jos siihen liittyy päihteiden aktiivinen käyttö. Jokainen tunnistaa stereotypian syrjäytymisvaarassa olevasta nuoresta, jonka elämää uhkaa työttömyydestä johtuva suora pahoille teille luisuminen, eli kotona hengailu ja hurjan kamalat huumeet. Tee työtä jolla on merkitys ravistelee näitä ehkä huvittavankin katastrofaalisia skenaarioita ja pohdiskelee mitä työttömyys todellisuudessa voi olla. Ensinnäkään sen ei tarvitse tarkoittaa totaalista toimettomuutta, ja toiseksi päihteet eivät suoraan pilaa elämää – eivät siitäkään huolimatta, ettei elämään satu kuulumaan jonkun ylemmän tahon palkkalistoilla oleminen.

 

Aqustiikkanakin musiikkia tuottaneen Francis Koiran esikoislevy Stoner Age ilmestyi Överdogin kautta kuusi vuotta sitten, ja siltä löytyy nimensä mukaisesti kavalkadi enimmäkseen polttelulle – huom. ei tupakan! – omistettuja biisejä. Monissa niistä piilee kuitenkin päihteen yli kurkottavia merkityksiä, asioita elämästä ja maailmasta ja ihmisyydestä, jotka kauniisti kietoutuvat yhteen utuisen todellisuuden kanssa. Siitä seuraavien fiilisten ja oivallusten arvo voi olla niin suuri, ettei rahakaan riitä niitä mittaamaan.

 

 

BUSTAAVAT BUDIT – SUURIMMAT HITIT

 

Jos sattuu olemaan leikillisellä tuulella ja tekee mieli vähän venytellä todellisuuden rajoja, on Bustaavien Budien tuottajalevyltä löytyvä biisi Suurimmat Hitit omiaan viihdyttämään aivosoluja silloin kun ne ovat napsahtaneet hieman abstraktimpaan tilaan. Vuoden 2016 lopussa julkaistulta levyltä löytyy pitkä lista suomiräpin ansioituneita taiteilijoita Laineen Kasperista Sairas T:hen ja OD Kokemuksesta Huge L:ään, mutta nyt keskitytään levyn avausraitaan, joka heti DJ Massimon Intron jälkeen lävähtää ilmoille.

 

Kyseessä on rehti päihdebiisi, jossa mukana fiilistelemässä ovat Käsipuoli, Nunton, Oiva Vedätys sekä Kostaja. Suurimmat Hitit vie huikealle matkalle läpi mielikuvitusmaiden, joissa tajunnantilaa muuntelevat päihteet tavalla tai toisella ovat merkityksellisessä roolissa. Piristävää on, että nyt ei todellakaan keskitytä alkoholiin tai sekavaan rellestämiseen, vaan lempeämpiin, mutta sitäkin kekseliäämpiin puuhiin. Asenne biisissä on rento ja riehakas, kun tyypit kikkailevat menemään sekä verbaalisesti että mielikuvituksellisesti. Riimit ovat kuitenkin sen verran harkittuja ja kompakteja, että hölmömpikin huomaa, etteivät kyseessä todellakaan ole mitkään ensikertalaiset – ei, tätä on tehty vuosia. Sekä päihteitä että räppiä.

 

Aivan oma tarinansa on musiikkivideo, josta löytyy niin monta huvittavaa elementtiä, että yksi katselukerta ei riitä alkuunkaan. Pieniä ohimeneviä yksityiskohtia kannattaa bongailla, puhumattakaan sitten suuremmista teemoista, joiden huomaamiselta ei voi välttyä. Mites esimerkiksi tyyppien Turtles-naamarit? Tai Kostajan hämmentävän viimeisen päälle mietitty klovniasu? Yhtäläisyytenä Francis Koiran musiikkivideoon, jossa oleskellaan metsämökissä nuotion äärellä, ollaan Bustaavien Budienkin tarinassa syvällä luonnon helmassa, iloisesti sienien ja vehreiden antimien hempeässä huomassa.

 

 

DAVO & ASA – SILTIKI PAJAREIS

 

Noniin, sitten viimeiseksi hieman yhteiskunnallisempaa asiaa suoraan 2000-luvun alusta. Davon ja Asan Siltiki pajareis pätee monilta osin edelleen, kun kappaleessa käsitelty yhteiskunnassa näkyvä eriarvoisuus yhä vain jaksaa nostaa päätään. Davo ja Asa kuitenkin kertovat mielipiteensä sen verran reippaalla ja viihdyttävällä otteella, että mihinkään murheen suohon ei todellakaan sukelleta. Eihän tässä hätiä mitiä, kun aina on mahis olla siltiki pajareis.

 

3rd Rail Music julkaisi ensimmäisen Monelt ne tulee -mixtapen vuonna 2004. Kahdenkymmenenviiden biisin kokoelma esittelee pitkän liudan artisteja, jotka sanovat sanottavansa jenkkiräpin puolelta löytyvien biittien tahtiin. Asan ja Davon tapauksessa biitistä vastaa Yukmouth, jonka Welcome 2 the Bay sopii pajaribiisin taustaksi kuin se olisi varta vasten sitä varten tehty.

 

Davon letkautus heti biisin alussa tiivistää oikeastaan koko kappaleen pointin: “En tartte elääkseni kirjallisii lupia, sillä huumeit tääl saa helpommin ku sosiaalitukia”. Valtion apuun luottakoon ken uskaltaa, mutta mitään ihmettä ei kannata odottaa. Jos elannon hankkiminen tuottaa haasteita, voi olla miellyttävämpää sukeltaa päihteiden avulla todellisuuteen, joka auttaa unohtamaan realiteetit, kuin kamppailla kyseisiä realiteetteja vastaan. Sen voi kukin itse päättää, kuinka hedelmällinen toimintatapa on kyseessä, mutta Davo ja Asa joka tapauksessa muistuttavat, että vika on rakenteissa, ei yksilössä.