Suomiräpin yleisimmät aihepiirit pääsevät Viikon Klassikoissa oikeuksiinsa, kun kolme kovaa poppoota ottavat käsittelyyn juopottelun, pikkurikollisuuden ja paheksuntaa aiheuttavat elintavat. Idästä, Espoosta ja Kalliosta kajahtaa!

 

REILUKERHO – KORTIT JAOSSA

 

Toukokuussa 2007 debyyttialbuminsa Kyseenalaisia totuuksia julkaissut Reilukerho on jäänyt suomiräpin historiaan veikeänä kelmikolmikkona, jonka 90-luvulta vaikutteita ottavat espoolaiset räppityylit todella ansaitsevat klassikkostatuksen. Tekijätiimi koostuu kolmesta kovasta nimestä: Reilukerhon takana pyörivät Tuomio, Kone ja Setä Koponen, jotka ovat kaikki tehneet musiikkia jo pitkään ennen Reilukerhon kasaamista. Kortit jaossa -single pyöri Suomen virallisella singlelistalla neljä viikkoa, ja julkaistiinpa siitä viihdyttävä musavideokin.

 

Kortit jaossa esittelee kolmikon elämänasenteen ja elintavat hilpeällä ja jollain tapaa suorastaan nerokkaalla tavalla. Mitään ei pyydellä anteeksi eikä paremman perään haikailla, vaan sillä mennään mitä on annettu. Vaikka tiedossa kyllä on, että elellä voisi kunniallisemminkin tai energiat käyttää tuotteliaammin, ei auta kuin hyväksyä tilanne ja nauttia sen minkä pystyy: “Ja panokset syvenee, kierrokset ylenee / Jokanen pelatkoon niinkun vaan kykenee / Joten tuloksest on turha jälkeepäi spiidata / Kortit jakoon vaa, tsiigataa”. Biisistä paistaa myös ylpeys siitä, missä pisteessä nyt ollaan, ja mitäpä sitä turhia nöyristelemään – kuka täällä muka määrittää, mikä on hyvä tapa elää ja olla, jos ei itse sitä saa tehdä?

 

Lopulta ei voi muuta kuin ihailla sitä leppoisuutta, mitä Kortit jaossa säteilee. Reilukerho on kuin suomiräpin Karhukopla: kolme sydämellistä pikkupahista, jotka tekevät mitä lystäävät, eikä siitä voi heitä oikein syyttääkään: “Tilanteet sattuu / Ja niist tulee laskuu / Vaihtoehtoin on joko kantaa vastuu / Tai sitte paeta, kunnes takas ei haeta”. Semirikolliset tendenssit saa anteeksi yleisellä hyvätyyppi-statuksella, ja jos nyt välillä käväistään lain tuolla puolen, voi sen korjata muun muassa hoitamalla räppihommat hyvin sekä omaksumalla yleisen boss-asenteen: “Syteen tai saveen, rikas tai vitun PA / Joka tapaukses ihan chieffi jos pitää tituleeraa / Takki ei käänny, eikä sanotukset onnu / Sano mitä sanot, samaa paskaa tää on silti ollu”. Musiikkivideokin kertoo mielenkiintoista tarinaa, kun herrat ovat laittaneet itsensä likoon ranskalaiseen taideleffapläjäykseen samalla kun muodostavat itse kyseisen pätkän innokkaan yleisön poppareineen kaikkineen. “Mihin vaan meen, ja mitä vaan teen / “Riskei on otettava” pätee edellee / Joten sil mennään, täl puolel hyvin huolel / Murehditaan huomista vast ylihuomen!

 

 

 

MIKIDI & GAIAF – RATAMESTARIT

 

Lähdetääs sitten itään juhlimaan oikein kunnon lähiötyyleillä. Jos Reilukerho kertoo miten espoolainen räppäri elämänsä elää, kertoo Mikidi & Gaiaf saman tyyppisen tarinan, mutta railakkaammin, eri lähiövinkkelistä ja erittäin paljon kosteammin. Siis ÄLYTTÖMÄN paljon. Ratamestarit on ehkä yksi rataisimpia viisuja mitä suomiräpissä on koskaan kuultu, ja se on jo aika iso saavutus ottaen huomioon sen, mikä on suomiräpin helposti käytetyin aihe – tietenkin alkoholi ja ryyppääminen.

 

Vuonna 2014 ilmestyi Mikidi & Gaiafin toistaiseksi ainoaksi jäänyt albumi Uhka naapurissa. Ratamestarit musavideoineen julkaistiin saman vuoden lopputalvella, ja video esitteleekin hilpeän rataremmin t-paitasillaan keskellä pakkasia nauttimassa alkoholin suojaavan lämpimästä vaikutuksesta. Sekä biisi että video on oodi juopottelulle: tarinallisesti liikutaan alueella, jolla alkoholin ansiokkaalla kittaamisella voi saavuttaa statusta samalla tavalla kuin karatessa etenemällä vyöstä toiseen, ja musavideolle on kokoontunut kiitettävä määrä iloista jengiä heilumaan pullot käsissä, kun pääkaksikko hilluu vuoroin lähipubissa, vuoroin lähiökaltseilla vetämässä shotteja ja kaljaa. Ja mikäs siinä niin kauan kuin riemu raikaa – biisissä ei todellakaan huolehdita huomisesta, vaan koko laulu on kuin yhtä nousuhumalaa.

 

Rataisuuden mestarit hoitavat hommansa niin hyvin, että kaksikon meininki tempaa mukaansa, etenkin livenä. Kesä 2014 määrittyy omissa muistoissani huolettomaksi bailukesäksi, joka vedettiin puhtaasti Mikidi & Gaiafin johdolla, sillä näillä äijillä kun oli keikka, lähti homma poikkeuksetta käsistä. Jos jokin seikka saa tämän yhtyeen erottumaan edukseen, on se taito napata liveyleisö täysillä mukaansa ja tanssittaa hikiseksi. Lavalla jorataan ja nauretaan parhaimmillaan siihen tyyliin, että katsojan on mahdoton olla heittäytymättä mukaan riehakkaaseen ilmapiiriin. Jotain kovin vetoavaa on rehellisessä oman meiningin fiilistelyssä, oli se sitten se bissen vetäminen tai idän haippaaminen. “Yhä radalla ku rullakko ja pimeenä mun ullakko / Siitä huolimatta uunissani vitun hyvin pullat on!

 

 

 

JONTTI & SHAKA – KOLMATTA LINJAA

 

Rataisuudella on myös kääntöpuolensa, ja sen esittää paremmin kuin kukaan muu Jontti & Shaka. Kolmatta linjaa on yksi suomiräpin legendaarisimpia biisejä, eikä suotta: kovin moni ei ole osannut tiivistää yhteiskuntamme epäkohtia ja surullisia totuuksia yhtä suorasukaisella, kantaaottavalla ja samalla kunnioittavalla tavalla kuin Jontti & Shaka tällä edelleen keikoilla kuultavalla biisillään. Kaksikon ensialbumi Rata-äänite julkaistiin 3rd Railin kautta tammikuussa 2007, ja se nousi ilmestyessään Suomen virallisen albumilistan sijalle 16.

 

On vaikea ymmärtää kuinka Kolmatta linjaa onnistuu näyttämään sukupolvelta toiselle kulkevan rappiotilan ilman häivähdystäkään rappioromantiikkaa, kauhistelua tai lässytystä. Totuus, jota biisissä availlaan, ei ole kauhistelun aiheena, vaikka se traaginen onkin. Kappaleessa ei mässäillä eikä haeta säälipisteitä, vaan pysytään neutraalilla tiellä vaikka näkökulma sisältäpäin tuleekin: “Seuraan traagist farssii liven Kolmest Kaisasta / Raflat on auki eli ei oo liian aikasta”. Biisissä reflektoidaan objektiivisesta näkökulmasta jotain, joka tapahtuu itsen ulkopuolella, mutta itsepetokseen ei myöskään sorruta, vaan tiedostetaan hyvin, että oma polku johdattelee samaan systeemiin – ja on johdatellut jo. Kenties se on jokaisen päihdekoukussa olevan ja rikollisen elämäntyylin armoilla elävän takaraivossa, vähintään tiedostamattomassa jos ei selkeänä mielessä: kyvyttömyys muuttaa omaa kohtaloa ja avuttomuus sen suhteen, ettei apua yksinkertaisesti ole. Jos oman elämän rakenteita ei voi muuttaa, mitä muita vaihtoehtoja on kuin hyväksyä asia ja jatkaa samojen rakenteiden ylläpitoa?

 

Jontti & Shaka reflektoivat myös sitä, kuinka olennainen ympäristö on omalle kehitykselle; vain näkökulmat muuttuvat. Se mikä junnuna vaikutti coolilta ja tavoittelemisen arvoiselta, näyttäytyy aikuisena ongelmaloukkuna, johon sekä ystävät että itse putoavat ja jäävät ansaan. Teininä baareissa rymyäminen ja Kallion kaduilla yötä päivää edes takas säätäminen saattoi olla harmitonta ja mielekästä, mutta teepä samaa 20 vuotta ja katso millaisiin tiloihin se vie. Tiloihin varmasti, mutta ovatko ne enää vapaaehtoiset? “Vähemmänki viisaat tinttaa viisasten juomaa / Brenkkupiru vakuuttaa jokaisen epäilevän Tuomaan / Muutanko suuntaa vai luotanko viinaan?

 

Mustavalkoisen musavideon pätkät Kallion perusarkisista kaduista tukevat hienosti biisin synkeähköä fiilistä, ja vaikka kylmässä talvessa kuvattu Jontin ja Shakan heiluminen ei ehkä ole kaikista kekseliäintä sisältöä suomiräppivideossa, ei klassikkokappale tarvitsekaan sen kummempia kikkailuja. Speakeasyn vastustamaton biitti Fredi-sämpleineen paketoi sanoman kokonaisuudeksi, joka todella kestää aikaa ja säilyttää oleellisuutensa. “Mä Kolmatta Linjaa takaisin kuljen kerran / Ja rahaa on, takaan sen“…