Millaista elämää lähiöissä vietettiin ysärillä ja millaista se oli verrattuna Itä-Helsingin alamaailmaan 2000-luvun alussa? Entäs millaisen ohjenuoran koko räppiskene on saanut vastaanottaa silloin, kun ysäri oli vastikään jätetty taakse? Viikon klassikoissa on tällä kertaa edustettuina tarinankerronta ja nostalgia, yhteishenki sekä lähiörottailu.

 

RITARIKUNTA, MIKROFONISTIT, DAVO – PÄÄSTÄ PARHAASTA

 

Ensi vuonna tämän klassikon ja useita remixejä keränneen kappaleen julkaisusta tulee täyteen huikeat 20 vuotta. Open Records Suomi Hip Hop 2 -kokoelmalle nauhoitettu Päästä parhaasta toimii edelleen tarpeellisena opetuksena siitä, millaista taikaa on, kun artistit yhdistävät voimansa toisiaan vastaan kilpailemisen sijaan. Toki kilpailullekin löytyy sijansa, mutta ihan lämmittää sydäntä nähdä kuinka vilpittömästi tämä kolmen jengin kokoonpano peräänkuuluttaa suomalaiselle hip hopille laatua ja yhteen hiileen puhaltamista. “Hereil just ja just mut tuskin silmii tarvii avaa / Et huomaa miten Suomihiphop on menos takas syvempään lamaan / Ku mis se on koskaan ollukaan jos ei kukaan ota järkee mukaan / Huutamalla omaa erinomasuuttaan isokuvasuuttaan / Buuttaa koneen ennen aikojaan”.

 

Kappaleen musavideo on ilahduttavan hauska ja humoristisesta otteestaan huolimatta vakavalla asialla – siinä ollaan nimittäin räppikoulussa. Huoli nuorison tulevaisuudesta on vissiin sen verran kova, että videolla katsotaan parhaaksi vallata tylsistyviä oppilaita täynnä oleva luokkahuone ja kääntää yksitoikkoinen oppitunti hip hopin olennaisia asioita käsitteleväksi luennoksi. Odottamaton käänne sähköistää koko luokan ja saa pulpetteja pitkin valuvat opiskelijat vastailemaan aktiivisesti kysymyksiin ja oppitunnin päätteeksi vieläpä taputtamaan innokkaasti. Täältä 2010-luvun puolelta on tosin vaikea olla huomaamatta, että siitä päätellen, että naiset loistavat luokkahuoneessa ja koko videolla poissaolollaan – paitsi Davon erittäin davomaisissa riimeissä “Eikä nuorii kauniit neitoi saa häädettyy Davon päältä” – näin aikaisessa vaiheessa räppiopetus kosketti tai kiinnosti ilmeisesti vain miespuolista sukupuolta. Onneksi ajassa ollaan edetty.

 

Harvemmin Suomea edustetaan näin kattavasti yhdellä ainokaisella biisillä. Päästä parhaasta huitelee Pietarsaaresta Turkuun ja sieltä Helsinkiin, ja vaikka aika matalalla Suomea pysytään, on selvää, että Mikrofonistit, Ritarikunta ja Davo haluavat nähdä koko maan räppiskenen toimivan sulassa sovussa: “Ei enää rajoja kaupungin / Vaan koko Suomi, Helsinki, Turku, Tampere, Pietarsaari suuri MC:den fanfaari / Ja kyllä pienempikin kaupunki osaa omalla musallaan edustaa / Kaikki kasassa on nyt, yhtä suurta perhettä aletaan perustaa / Ympäri Suomen lännestä itään / pohjoisesta etelään tää homma eletään”. Samat arvot kiehtonevat edelleenkin, sillä kappaletta on uudelleenversioinut lähivuosina ainakin Iivo ja Eetee – tai ehkä Päästä parhaasta on yksinkertaisesti niin kova kokonaisuus, että sen muistoa ja kummisetästatusta halutaan yhä kunnioittaa. Alkuperäisen tuotoksen tahtiin on kuitenkin edelleen aivan yhtä ilo nyökytellä päätään, ja nostalgiapäissään katsella videolta kuinka nuoria sällejä esimerkiksi Ritarikunnan jäbät vielä tässä vaiheessa olivat. “Suomen hiphopskene on yks iso jengi / Välillä Nuorgamin ja Helsingin!”.

 

 

 

NOTKEA ROTTA – PÖHINÄÄ

 

Päästä parhaasta on salonkikelpoinen opetus siitä, miten ja miltä pohjalta hyvää räppiä tehdään, mutta nyt zoomataan kartalla yhteen pieneen plänttiin ja sukelletaan sekamelskaan, jossa ei ole häivähdystäkään salonkikelpoisuutta jäljellä. Jos kaikki suomiräppi koottaisiin yhdeksi satukirjaksi, olisi Pöhinää se hurja seikkailu-osuus, jossa kaikesta selviydytään vain täpärästi eikä hetkeksikään päästä hengähtämään. Biisissä poukkoillaan Itä-Helsingin kaduilla milloin poliiseja vältellen, milloin epämääräisissä yömestoissa Piri-Anun seurasta nauttien, ja sarjakuvamaisen hurjastelun taustalla pauhaa toimintaelokuvamainen biitti, joka jo itsessään on kuin yksi iso takaa-ajokohtaus.

 

Notkean Rotan vallattoman kappaleen voisi palkita monenkin seikan pohjalta, mutta henkilökohtaisesti haluaisin ojentaa pokaalin uskomattoman tarinankerronnan johdosta. Pöhinää ei pelkästään ole ladattu täyteen villejä käänteitä ja mielikuvituksellisia läheltä piti -tilanteita, vaan kokonaisuus on myös puettu kielellisesti ja dramaturgisesti erittäin pätevään pakettiin. Kielenkäyttö on ehtaa Itä-Helsinkiä ja lyriikat pursuavat niin eläviä mielikuvia, että koko biisi on kuin öinen kiertoajelu Notkean Rotan olkapäällä istuen ja tämän perspektiivistä jännittäviä tilanteita katsellen: “Kyttii ei missään ehkä vieläkin mun peräs / Nuuskii viemäreitä mutta mä oon taas teräs / Pellet päästi menee mut ku koiran veräjästä / Ja pöhinäfiilikset taas heräs”.

 

Vuonna 2002 Karelia Recordsilla ilmestyneeltä esikoislevyltä Panokset piippuun, pöhinät pönttöön lohkaistu sinkku toimii ihan itsenään, mutta on musiikkivideoonsa yhdistettynä aivan omanlaisensa kokemus. Aikoinaan ATV:llä esitetyssä visuaalisessa versiossa hommat eivät ehkä mene ihan niin putkeen kuin lyriikoissa, mutta sankariroolissa pysytään ehdottomasti alusta loppuun asti. Ja vaikka kertomuksessa selviydytään mitä kummallisimmista koettelemuksista ja pakoillaan poliiseja ihan kasuaalisti oman elämänsä actiontähtinä, on tarinan pohjalla toki monelle lähiösankarille varmasti hyvinkin tutun kuuloinen elämäntyyli. Illalla säädetään päihteet ja sohitaan siinä sivussa lain kouraa kauemmas, yöllä rymistellään sekiksissä petipuuhiin ja aamulla kadotaan vähin äänin taivaan tuuliin.

Pöhinää!

Itä-Helsingin kaduilla

Pöhinää!

 

 

 

SMC HOODRATS

 

Lähiöteemalla jatketaan, nyt maltillisemman mutta vähintään yhtä vaikuttavan muistelun parissa. Joulukuussa tulee täyteen 10 vuotta siitä mieleenpainuvasta päivästä, kun Skatemaniacs-skedeleffan introna toimiva Junon, Avionin Prinssin, Thonoslonon ja Erä-Koiran tähdittämä video julkaistiin. Mobb Deepin Shook Ones pt. II sai aivan uuden odottamattoman elämän tämän hetkessä satoja tuhansia katsojia keränneen legendaksi asti muodostuneen biisin kautta, kun Pablo Filmsin kuvaama video on tällä hetkellä ylittänyt jo kuuden miljoonan katselijan rajan.

 

Lähiörotat kertovat miten hommat ennen menivät, mitä ovat jääneet kaipaamaan ja mikä ajoittain raa’assa lähiötodellisuudessa oli vaikeaa. Ulkopuoliselle kielenkäyttö voi hetkittäin mennä yli hilseen, kun slangisanoja ja paikkojen lempinimiä tiputellaan sellaista vauhtia että kyydissä voi olla vaikea pysyä, mutta vaikka kaikki yksityiskohdat eivät välttämättä selkene, on biisi mielekäs aikamatka niillekin, jotka eivät kyseisiä aikoja kyseisissä paikoissa koskaan ole kokeneet. Kaikilla neljällä artistilla on uniikit kokemuksensa ja toisistaan jollain lailla poikkeavat näkökulmansa siihen, millä tavalla nuoruus on vietetty, mikä rikastaa kokonaisuutta ja antaa värikkään kuvan siitä, mitä siellä ysärin alussa nyt oikeastaan tapahtui.

 

Musiikkivideolla nähdään kaikenlaisia biisissä välähteleviä olennaisia elementtejä kurkipotkuista kolmeen raitaan ja Britanniasta Malmiin, mutta on yksi ei-visuaalinen elementti, joka keräsi heti suoraan klassikkostatuksen… ja sehän on tietysti Erä-Koiran kuolematon letkautus “Ihan vitun jepa”. Sitä jengi viljeli aikoinaan puheessaan ja netin keskustelufoorumeilla siihen pisteeseen asti, että kumma kun ilmaisua ei ole painettu virallisiin sanakirjoihin. Erä-Koira herätti muutenkin ihastusta omalaatuisella ulosannillaan ja rennolla olemuksellaan, mutta toki yhdessä koko nelikko tämän unohtumattoman aikamatkan luo. “Ja niin se menee, se on aina menny niin, ja niin se tulee aina menemään bitch!