Kolmen artistin voimin herätellään avautumaan maailman nurinkurisuudelle ja pimeydelle, kun viikon klassikoissa käsitellään ihmiskunnan haastavampia puolia. Vaikka biiseissä välillä masennutaankin, ei siihen kuuntelijana ole syytä – Pyhimys lohduttaa vertaistuellaan, Huge L saa hihittämään ja Laineen Kasperi potkaisee liikkeelle.

 

PYHIMYS – HERÄTÄ MUT MAANANTAINA

 

Se, joka ei joskus ole kokenut Pyhimyksen kuvaamia voimattomuuden ja apaattisuuden tunteita, saa olla kiitollinen ja tuntea itsensä erityiseksi. Kansantautimme masennus nimittäin jyllää vuodesta toiseen armottomana ja niin kirjavana, että sen moninaisista ilmenemismuodoista varmasti ainakin yksi on suurimmalle osalle meistä tuttu. Jos ei kaamosmasennus, niin maailmantuska, tai jos ei maailmantuska, niin burnout, tai jos ei burnout, niin yksinäisyys, ja niin listaa voisi jatkaa loputtomiin. Siksi Herätä mut maanantaina taitaakin olla niin voimakkaan vaikutuksen tekevä biisi, että sitä on tähän päivään mennessä katsottu Youtubessa reilusti yli 664 tuhatta kertaa: samaistumisprossat paukkuu.

 

Siinä missä normaali selviytymiskeino arjen ankaruuteen on useimmille viikonlopun ja etenkin viikonloppukännien fanaattinen odottaminen, käännetään biisissä asetelma ympäri ja nukutaan kun muut bailaavat: “Pää tyynyyn torstaina viimeistään / Miks viilettää näin on viileempää / Niil on bileet ne kertoo niist biiseissään / Mut poika nukkuu ja pääs niist kiireistään”. Viikonlopun voi korkeammasta perspektiivistä käsin nähdä symbolina elämän viriileimmille vuosille, joista oletuksen mukaan pitäisi ottaa kaikki irti ja juhlia menemään niin kauan kuin nuoruutta riittää, mutta joita ei pahalta ololtaan jaksa tai yksinkertaisesti löydä syytä hyödyntää. Samalla tavalla maanantai voi turruttavan arjen jatkumisen sijaan tarkoittaa uuden alkua, raikasta ensimmäistä päivää, kääntynyttä uutta lehteä. Jos elämältä puuttuu merkitys, ja ulkopuolelta tuleva informaatiotulva vetää syvemmälle mustaan, ei varmana kiinnostakaan muuta kuin nukkua, mutta toive siitä, että herätessä saa avata silmänsä kevyempään maailmaan, auttaa ehkä kannattelemaan itseä. “Herätä mut viikonlopun jälkeen / Nukkuu vaan ne liskojen yöt mun puolesta kaverit / Herätä mut ku sodat on päättyny / Nukun siihen asti kunnes maailma on parempi.”

 

Syksyllä 2007 ilmestynyt Salainen maailma on kiistatta yksi suomiräpin suurimpia klassikkoalbumeita, joka edelleen pyörii yhden jos toisenkin levylautasella. Albumi oli Pyhimyksen ensimmäinen virallinen kokopitkä, mutta oli sitä ennenkin jo tippunut kaikenlaista Tapaus-trilogiasta Ai tähän väliin? -ep:hen, jonka myötä Pyhimys siirtyi Yellowmicilta Monspille. Nämä aktiiviset alkuvuodet ovat Pyhimyksen tuotannon kannalta monipuolisuudessaan mielenkiintoisia, sillä esimerkiksi puoli vuotta Salaisen maailman jälkeen ilmestynyt Tulva on kokeellisine biitteineen jännittävä vertailukohta edeltäjälleen. Toisaalta juuri kokeilunhalu ja toimeliaisuus ovat määrittäneet Pyhimystä aina tähänkin päivään asti, jolloin Saimaa-yhtyeen kanssa tehty yhteislevy on juuri pari kuukautta sitten julkaistu. Taas jotain aivan ennennäkemätöntä.

 

Mennään kuitenkin vielä hetkeksi kahdentoista vuoden taakse Herätä mut maanantaihin, jonka arvo ei iäkkyydestään huolimatta suinkaan ole kadonnut. “Varmaan Green Dayn Wake me up when September ends -yhteyden voisi vihdoin myöntää”, naurahtaa Pyhimys, kun kyselen, millaisia fiiliksiä kappale herättää näin monen vuoden jälkeen. “Tosi tärkee biisi se oli sillon ja jo biitti oli todella kova heti kun kuulin sen. Sen nimi oli joku Josefelixketsuppi, koska kitarasample oli Jose Felixin soittama.” Okei. Green Daytä voi siis biisin vanavedessä fiilistellä, tai sitten vain uppoutua Pyhimyksen biisin mustavalkoisen melankoliseen musavideoon.

 

 

 

HUGE L – RÄNSISTYNYT TALO

 

Tältä herralta löytyisi niin pilvin pimein klassikoita valittavaksi, että ihan silmissä vilisee. Pysytään kuitenkin teemassa ja itse asiassa melko lailla samassa aikakaudessa kuin Pyhimyksen läpimurtolevy, sillä nyt syvennytään keväällä 2008 ilmestyneeseen Touché-albumiin. Tämäkin julkaisu tiputettiin – arvatkaas vaan – Monspin kautta, ja vaikka albumeita oli Huge L:llä tässä vaiheessa takanaan jo parisenkymmentä, oli kyseessä silti eka levy-yhtiön kautta julkaistu tuotos. Ränsistynyt talo tavallaan jatkaa Pyhimyksen avaamaa peliä masentuneisuuden rajapinnoilla, mutta hieman eri leveleillä: maailmasta vetäydytään ulos ja käännytään kokonaan kohti itseä, mutta ei sillä passiivisella kaiken pois sulkevalla tavalla kuin Herätä mut maanantaissa, vaan varsin aktiivisella ja humoristisellakin vivahteella.

 

Sillä tahdilla millä Huge L näitä musaprojektejaan julkaisee, luulisi sanavaraston pikkuhiljaa alkaneen huveta, mutta sana oli hallussa 2008, ja niin se on edelleenkin. Ränsistynyt talo ei ole tästä mikään poikkeus, vaan Huge L:n mielikuvitus ja sanaseppoilu loistavat biisin läpi, joka ilman tätä nokkelaa latelua voisi olla suorastaan apeaksi vetävä kokonaisuus. Biisissä käydään läpi keskinkertaisuutta ja kunnianhimon puutetta, heikkouksia ja kyvyttömyyksiä, mutta koska se tapahtuu niin itseironisella ja hupaisalla tavalla, kappale ennemmin piristää kuin synkistää. “Mä oon ku polkupyörä, alamäes antaa myötä / Ylämäes joutuu kantaan ja aika varmaa työntää / Mä oon se lapa joka ei koskaan syötä / Mä oon se saha mil ei tehä päivääkään työtä.”

 

Jos yksi kansantautimme on masennus, on toinen itsetunnon puute. Uusien sukupolvien myötä alkaa itsevarmuus ja avautuneisuus vallata tilaa, mikä on erittäin rohkaisevaa, mutta maailmalla jylläävä ennakkoluulo suomalaisesta ihmisestä on helposti kivikasvoinen juro tyyppi, joka ei puhua pukahda, eikä todellakaan tajua, miksi hössöttäisi itsestään, saati sitten mistään muusta. Tällä stereotypialla Huge L leikittelee, ja pallottelee toinen toistaan viihdyttävämpiä vertauskuvia laiskuudesta ja kelpaamattomuudesta. Siinä missä Pyhimyksen biisissä synkkä tila hyväksytään sen kautta, että siihen ikään kuin sukelletaan ja sen myötä kokonaan poistutaan, on Ränsistynyt talo kuin hyväksyvä virne ja olankohautus: tällainen olen, entäs sitten? Ehkä kyseisessä tilassa on muuntautumiskyvyssään jotain ihailtavaakin, eikä ulkokuori aina kerro kaikkea. “Kato lähempää, sisäl pippalot.”

 

 

 

LAINEEN KASPERI – SITÄ EI KESTÄ

 

Jos aivokemiat ovat sekaisin tai persoona todella määrätynlainen, voi omaan käytökseen ja sisäisiin tuntemuksiin olla vaikea puuttua. Laineen Kasperi kuitenkin muistuttaa, että oma asenne ON se ykkösjuttu, kun mietitään, miltä maailma näyttää tai millaista tunnelmaa muille jakaa. Kuka haluaa olla se tyyppi, joka pilaa kaikkien pöydässä istujien illan? Tuskin kukaan, mutta nyt hän on Laineen Kasperin biisin päähenkilö. Jokainen meistä varmasti tunnistaa itsensä biisistä ainakin huonoimpina päivinään, joten kappaleen voi ottaa muistutuksena toimia siten, että maailma olisi ahdistavan sijaan hitusen virkeämpi paikka. Toki silloin tällöin kaikki menee just niin kuin ei pitäisi, ja tällöin negailu kuuluu asiaan, mutta raja voi olla hyvä vetää siihen. “Jos koko ajan jauhaa et mitä ei kestä / Sitä ei kestä / Jos tekee jutuist aivan liian vaikeit / Ku ensimmäinen sana kaikkeen on “EI” / Sitä ei kestä.”

 

Musavideon kanssa Sitä ei kestä saa paljon laajemman merkityksen. Visuaalisessa versiossa käsitellään viihdemaailman ja sitä kautta koko länsimaisen pallonpuoliskon aivottomuutta ja absurdiutta, joka lopulta valuu järjettömään kaaostilaan. Hmm… Tuntuu pelottavan todenmukaiselta… Videolla kyseenalaistetaan telkkarin viihdetarjonnan lisäksi uutisten ja valtavirtamedian puolueettomuutta ja motiiveja, ja saa siinä sivussa päättävät tahommekin osansa kritiikistä. Kuinka tyhjää ja epäreilun yksipuolista on se, mitä meille valtaapitävien toimesta usein syötetään. Jos ei kuitenkaan jaksa mietiskellä syntyjä syviä, voi videon keston käyttää salapoliisityöhön ja tuttujen bongailuun, sillä rooleissa vilahtelee erinäisiä tunnettuja räppipäitä.

 

Sitä ei kestä on musiikkivideon kera kappale, jossa yhdistyy Herätä mut maanantaista tuttu maailman masentava tila sekä Ränsistyneen talon edustama ihmiskunnan täyttymätön potentiaali sekä itsensä surkeimpana versiona saamattomasti pysytteleminen. Laineen Kasperin kappaleessa on kuitenkin jotain tulista, eteenpäin ajavaa voimaa, jota tikittävä biitti pahaenteisesti säestää. Aika hupenee ja maailma sen kuin sekoaa. Seis., joka on Laineen Kasperin toka studioalbumi, julkaistiin Ähky Recordsilla jo 2007, ja silti biisi on pelottavan ajankohtainen. Mitä me haluamme tulevaisuudellamme tehdä – valummeko apatiaan ja toivottomuuteen, vai emmekö enää kestä?