Tällä viikolla huomion saivat Bustaavat Budit, Rehtivee ja Agenda

Viikon Valitut -juttusarjan tarkoituksena on kerätä joka viikon torstaiksi viimeaikoina julkaistuja teoksia yhteen artikkeliin useammalta eri tekijältä:


Bustaavat Budit: Sairas T, SLS, Tolu-J – Älä koske mun praissiin

Pohjalla gangin räppärit Sairas T, SLS ja Tolu J pysyttelevät imagoilleen sopivaan tyyliin visusti radalla tälläkin raidalla. Tavoitteet ovat kuitenkin oman jutun graindaamisen kautta leveämpään leipään kiinni pääsemisessä, kuten biisin kertosäkeestä kuulee. Jokainen sylkijä hoitaa oman versensä huolella Bustaavien Budien tuottaman, aiempaan tuotantoon verraten astetta kevyemmän fiiliksen biitin päälle. Lähiöromantiikkaa huokuva sympaattinen video on kuvattu Kultainen Kulaus -ravintolassa, jonne räppärit liikkuvat näyttävään tyyliin Hummer H2 limusiinilla. Karaokepuolen mikrofonit otetaan haltuun ilman kyseleitä ja niistä ei luovuta, ennenkuin show on ohi. Vaikka älymppiakullan lisäksi muita pystejä ei olla vielä pahemmin keretty pokaamaan, aiheita juhlaan riittää silti yllinkyllin. Älä Koske Mun Praissiin on toinen sinkku Bustaavien Budien kovasti odotetulta, lähiaikoina julkaistavalta Suurimmat Hitit vol. 2 -tuottajalevyltä.

“Ruokasuositus: Blinit
Sarjasuositus: The Community
Levysuositus: Suurimmat Hitit Vol. 2″ – Bustaavat Budit

FB: Bustaavat Budit
IG: Bustaavat Budit

Rehtivee – Peilitalo / Viiskauttaviis

Myös Area52 kokoonpanosta tunnettu Rehtivee pudotti tuplasinkun Peilitalo / Viiskauttaviis. Peilitalossa Rehtivee käsittelee yksilön minäkuvan inhimillistä kompleksisuutta pohdiskelevalla ja reflektoivalla otteella. Jyväskyläläinen artisti onnistuu tuomaan aiheeseen omintakeisen oivalluksia sisältävän näkökulman. Räpit soljuvat nätisti ja vaivatta raikkaan leijailevalta kuulostavan trap-tuotannon päälle.

Viiskauttaviis on itsevarmaa punchline -räppiä koukuttavan kitara- ja synasämpleillä varustetun biitin kera. Tässäkin biisissä artistin ulosanti on vaivatonta ja läpät autenttisen ja vakuuttavan kuuloista tavaraa. Nimensä mukaisesti Rehtivee toimittaa rehellistä ja luontevaa räppiä.  Myös jälkituotanto miksauksineen ja masterointeineen on hoidettu molemmissa kappaleissa hyvinkin asiallisesti.

“Peilitalo biisin idea tuli mieleen jo useampi vuos sit, mut vasta viimevuonna aloin työstämään sitä, kun tajusin et biitti mitä tein kuulostaa ihan siltä. Peilitalo kertoo ihmisten monista puolista, ja siitä miten ihmisillä saattaa vähän unohtua ketä ne oikeesti on. Tän biisin tekoprosessi oli jotenki erilainen kun aikasempien biisien ja saatto ehkä vähän kasvattaa mua siinä samalla. Viiskauttaviis on sitä perinteisempää suuta soittavaa Rehtiveetä, jonka halusin julkasta vastapainona Peilitalolle.” –Rehtivee

FB: Rehtivee
IG: Rehtivee


Agenda – Raakaa Sisään Raakaa Ulos

Agenda – eli Tomi Samsung, Klenkka-Henkka ja Solekki kasasivat porukalla kokoon mikkikoppia ja siinä samalla syntyi lennossa aidon ja välittömän sessarimeiningin omaava biisi ja video Raakaa Sisään Raakaa Ulos. Tuotanto on old-school tyylistä menevää boombappia ja räpit Agendan tyylille ominaista suoraviivaista ja kursailematonta laatusylkyä. Antaapa herrojen itse kertoa biisin synnystä ja muista kuulumisista lisää!

“Biisi ja video syntyivät käytännössä ex-temporena. Oltiin sovittu, että mennään Solekille rakentaan mikkikoppi uuteen osoitteeseensa samalla vaihtaen kuulumisia ja mahdollisuuksien mukaan koeajaa koppikin sessaribiisin muodossa. Edellisistä sessareista olikin vierähtänyt jo tovi darraa potiessa edellisen albumin teosta ja Solekin muuttaessa vanha ns. mikkikoppi jäi entiseen osoitteeseen vaatekaapiksi.

Siinä koppia värkkäillessä alkoi Solekki hiukan yllättäen heilumaan GoPron kanssa. Kopin valmistuttua kirjoitettiin ja äänitettiin biisi ja stygen valmistuttua Sole opetteli vielä videon editoimisenkin ja aika nopeasti saatiin julkaistua kappale videolla ilman sen suurempia pläänejä, nimikin sen kertoo. Oltiin enemmän kuin tyytyväisiä lopputulokseen.

Agendan toinen pitkäsoitto Aina Ja Ensin julkaistiin 1.3.2019 (löytyy Spotifystä yms.) ja seuraava albumikin on jo hyvää vauhtia työstössä ja tulee kantamaan nimeä ISO lll. Työtahti menee fiilisten, perhe-elämien ja arkikiireiden puitteissa ja keikkoja heitellään kysynnän mukaan. Jokainen kirjoittelee koko ajan biisejä tahoillansa ja ideat laitetaan jakoon, Solekki takoo biittejä lähes päivittäin ja Tomi on ehtinyt jopa vierailla muidenkin artistien biiseissä ja Solekiltakin on tulossa yhteistyökuvioita tuottamispuolella.” – Agenda

FB: Agenda
IG: agenda_assassins

 

MIKÄLI OLET KIINNOSTUNUT TARJOAMAAN JULKAISUASI  JUTTUSARJAAN, LAITATHAN ITSESTÄSI JA JULKAISUSTASI ESITTELYN OSOITTEESEEN: [email protected]