Tällä viikolla huomion ansaitsivat Joosu J, Mactopias ja Mansesteri.

Viikon Valitut -juttusarjan tarkoituksena on kerätä joka viikon torstaiksi viimeaikoina julkaistuja teoksia yhteen artikkeliin useammalta eri tekijältä

Yhden miehen yksipuoluejärjestelmän levyraatijaosto on käynyt läpi mielivaltaisessa diktaattorin autoritäärisessä ominaisuudessaan useamman julkaisun. Näistä itsevaltuutetun ovat vakuuttaneet seuraavat teokset:

Joosu J – Joosua (albumi)

Joosu J julkaisi ristimänimeään kantavan albumin Joosua. Uudella kymmenen kappaleen albumillaan Joosu J liikkuu melodisempaan suuntaan: räppäämisen rinnalla entistä enemmän tilaa saa myös Joosun persoonallinen lauluääni. Soundillisesti levy soljuu luontevasti modernin R&B:n sekä Hip hopin välimaastossa. Kappaleet jättävät kuuntelijansa pohtimaan syntyjä syviä, kuten vallitsevaa elämäntapaa ja onnellisen elämän perimmäisiä taustatekijöitä. Toimitukselta iso hatunnosta sanoitusten sisällölliselle annille!

Yhdeksi albumin kohokohdaksi nousee kappale nimeltään “Ihan kohta”, jossa suomiräpin kaksi eri sukupolvea paiskaavat saumattomasti kättä. Biisillä vierailee suomiräpin legenda – urbaanilegendasta sekä lukemattomista yhteistyökuvioistaan tunnettu Joniveli. Joniveli on myös tuottanut kyseisen kappaleen. Joosu J ja Joniveli muistuttavat kuulijaa siitä, miksi Jyväskylää tituleerataan usein suomiräpin pääkaupungiksi. Albumin muiden kappaleiden tuotanto lepää nuoren tuottajavelhon Ruubenin hartioilla, nimikkoraidan tuotantoon on saatu tulitukea myös Axel Kalalta.

Joosu J on tehnyt itseään tutuksi muun muassa Korstoraation riveissä sekä yhteistyöstään Gettomasan ja Rekamin kanssa. Joosua on Jyväskyläläisen artistin toinen kokopitkä albumi. Edellinen tuotos, 1993, julkaistiin vuonna 2016. Karismaattisena esiintyjänä tunnetun Joosu J:n voi nähdä keikalla Jyväskylän Lutakossa 12. Huhtikuuta.
Julkaistu 27.02.2019

Joosu J Facebookissa: https://www.facebook.com/joppejii/
Joosu J Instagramissa: https://www.instagram.com/joppejii/

Mactopias – 1991 (albumi)

Oululainen “uuden polven tekijä”, vuonna 1991 syntynyt Mactopias julkaisi niin ikään kymmenen kappaleen levyn. Toimitus oli ällikällä lyöty kuunneltuaan kokonaisuuden – ja todettuaan ettei ole kuullut kaverista aiemmin… Hettttkonen. Vai oliko sittenkin? Mieleeni nousi eräs pari kuukautta sitten järjestetty Julma H:n keikka Tampereella, jossa toimitus oli läsnä, ja pääesiintyjän lämppärinä ollut “tuntematon” räppäri vakuutti lavaesiintymisellään ja sylkemistaidoillaan koko yleisön. Karvalakkia unohtamatta. Kyllä, otettuani yhteyden tekijään kyseessä oli kuin olikin sama heppu:

“Aloitin kirjoittamaan biisejä joskus viisitoista vuotiaana ja aluksi äänittelin räppejä pöllittyihin jenkkibiitteihin. MPC ja levari oli pölyttynyt puolisen vuotta pöydällä kunnes yks paikallinen biittivelho kävi näyttämässä miten sämplet saa äänitettyä vinskoilta sisään. Siitä lähtien on tullut myös vähintään yhtä paljon tuotettua biittejä, itselle ja lähinnä muille oululaisille räppäreille.

Asuin Hollannissa muutaman vuoden tuossa välissä ja kun rantauduin takas Ouluun 2017 tuli etsittyä biittejä muilta tuottajilta sooloprojektiin. Oululainen tuottaja Jiiaa löytyi sattumalta SoundCloudista ja tehtiin 91-biisi parissa päivässä. Siitä eteenpäin päädyttiinkin tekemään koko levy yhdessä ja nyt saatiin ulos 1991-albumi.

Tulevasta sen verran, että tässä keväällä tippuu pari fiittiä ainakin Rekamille ja Kuuro Koiralle ja kellaristudiossa olen aloittanut jo uutta soolotuotantoa. Tällä kertaa tarkoitus on tehdä biittejä myöten kaikki itse. Paljon sämplejä ja Moogi-saundia varmaan luvassa. Jiiaan kanssa keikkalavoilla tullaan varmasti myös näkymään nyt julkaistun albumin tiimoilta.”

– Mactopias

Julkaistu 15.02.2019

Levyn toisen musavideon Sinistä ja punasta valoo pääset katsomaan tästä linkistä.

Mactopias Facebookissa: https://www.facebook.com/MACTOPIAS/
Mactopias Instagramissa: https://www.instagram.com/mactopias/

Mansesteri – Tarviin aikaa (feat. Lassi Viljanen)

Tamperelainen hiphop -yhtye Mansesteri on elävä esimerkki siitä, ettei kestävä artistikehitys tarvitse aina taustalle valtavaa tukikoneistoa. Konkariräppärit MC Mane ja Vainis, sekä heidän virallinen keikka-DJ, DJ Kalu, tuovat vuosi toisensa jälkeen faneilleen uutta herkuteltavaa ja tie yhdeksi maamme kirkkaimmista omakustanneartisteista on ollut lähes tauottoman nousujohteista. Mansesterin hiphop on energistä ja intohimoista musiikkia laajalla skaalalla aina huumoripitoisuudesta melankoliaan ja iskeviin rockrap-biiseiseihin.

Vuonna 2017 ilmestyntyt, kokonaiset 20 kappaletta sisältänyt levy, Maskin alta, oli jo yhtyeen viides albumi ollen tyylillisesti RamHopia ja siten uudenlainen aluevaltaus suomalaisessa hiphop-skenessä.

Nyt kokoonpano julkaisi pitkähkön tauon jälkeen uutta musiikkia musavideon kera. Syvällinen, jopa liikuttava kappale on saanut kansalta loistavan vastaanoton. Rohkeita sanoja rohkeilta miehiltä! Katso teos alta:

Julkaistu 21.02.2019

Mansesteri Facebookissa: https://www.facebook.com/mansesteriofficial/
Mansesteri Instagramissa: https://www.instagram.com/mansesteriofficial/

MIKÄLI OLET KIINNOSTUNUT TARJOAMAAN JULKAISUASI  JUTTUSARJAAN, LAITATHAN ITSESTÄSI JA JULKAISUSTASI ESITTELYN OSOITTEESEEN: [email protected]