Pyhimys julkaisi reilu viikko sitten soolosinglen Muistuta mua, jossa kertsistä vastaa Paradise Oskar. Jo vuoden ajan keikoilla kuultu kappale ennakoi tulevaa albumia ja pureutuu kipeisiin mutta yhä toivoa sisällään pitäviin parisuhdesolmuihin.

 

Jos olet juuri eronnut, kuuntele Pyhimyksen uusin. Paitsi jos et halua itkeä. Jos et ole eronnut vaan vastarakastunut ja sähköisiä fiiliksiä kehoon aiheuttavan tuoreen parisuhteen kynnyksellä, kuuntele Pyhimyksen uusin. Paitsi jos haluat vielä leijua niissä epärealistisen vaaleanpunaisissa pilvissä. Jos olet onnellisesti tai onnettomasti parisuhteessa, tai jos olet onnellisesti tai onnettomasti ilman parisuhdetta, kuuntele Pyhimyksen uusin. Paitsi jos… No ei enää mitään paitsi.

 

Muistuta mua on muistutus kaikille siitä, minkä luonteista on rakkaus todella, riisuttuna, virheineen ja repivine, usein epäterveine dynamiikkoineen kaikkineen. Mitä on luottamus annettuna ja vastaanotettuna, mitä on lupaus pysyvyydestä. Se ei ole onnea onnen perinteisessä merkityksessä, eikä se ainakaan ole “ja niin he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti”. Se on sävyltään oikeastaan melko tummaa, arkista, valjua. Ja silti niin ytimissä asuvaa.

 

Biisi voi kuulostaa eroa ennakoivalta kokonaisuudelta, mutta siinä ollaan itse asiassa jo ylitetty se raja, jossa todellisuuteen pohjautumattomat odotukset vielä eläisivät osapuolien mielissä ja pitäisivät yllä pelkoa totuuden paljastumisesta ja sen myötä liiton kariutumisesta. Kuten pitsihääpäivästä voi päätellä, ollaan jo syvällä avioliiton… en haluaisi sanoa karikoissa, mutta tämän kappaleen kontekstissa se lienee ihan paikallaan, ainakin yhtenä puolena kokonaisuutta. Kolmanteentoista hääpäivään ehdittäessä ei harhakuvitelmille tai välttämättä iloluontoisille juhlillekaan enää ole sijaa, kun toisesta on kuorittu tarpeeksi monta kerrosta ja kerran niin suurta luottamusta herättäneet valat ovat alkaneet muuntautua epävarmuudelta suojaavasta elementistä levottomuudeksi. “Hapertunein langoin vaa toisissamme roikutaan, marionettipari / Pöydällä käpykakku, symbolinen kari.”

 

Vavahduttavaa kappaleessa on sen totuudellisuus. Voi olla vaikeaa katsoa peiliin ohimenevän vilkaisun sijaan, sillä illuusioillakin on varjeleva tehtävänsä, mutta varsin tavanomaiseen dynamiikkaan Muistuta mua:ssa ikävä kyllä pureudutaan. Vai onko se ikävä kyllä, jos kaikki osapuolet leikkivät mukana? Onko leikkiminen siinä tapauksessa vapaaehtoista vai olosuhteiden ja konventioiden sanelemaa? Pakahduttavan melankolisessa laulukertsissä – josta muuten tulee jokseenkin Pariisin Kevätmäiset vibat, ja jonka sykähdyttävästä esittämisestä vastaa Axel Ehnström eli Paradise Oskar – kyllä peräänkuulutetaan toiveikkaasti rikki menneen korjaamista ja nojaamista keskinäiseen halukkuuteen yhä jatkaa yhdessä eteenpäin, mutta kovin vapaalta tai kevyeltä ei vaikuta se, millä hinnalla tämä tapahtuu.

 

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Niin onn3lline. Juha Vainio – palkinto. Nyt voi sit lopettaa, tai alkaa tekee parempia biisejä.

Henkilön Paradise Mikko (@socialsuicidebomber) jakama julkaisu

 

Mikä se hinta ja dynamiikka sitten on? Muistuta mua lähestyy parisuhteen hankaluuksia siitä perspektiivistä, jossa näennäisesti kannetaan oma vastuu ongelmien aiheuttamisesta ja lupauksien rikkomisesta, mutta käytetään samalla tätä hetkellistä rehellisyyttä suojakilpenä jatkaa samaa rikkovaa kuviota ja vajota yhä uudelleen siihen suohon, joka kaiken kipeän aiheuttaa. Kun luotto toisen anteeksiantavaan kapasiteettiin on loputon, ja kun omien virheiden tiedostaminen on enemmän itselleen armosta ojennettua itsesääliä kuin mitään todellista halukkuutta muuttua – varsinkaan toisen vuoksi – on ikuinen luuppi valmis.

 

Muistuta mua on kuitenkin siitä(kin) syystä hieno, että jos uskoa kaiken voittavaan rakkauteen löytyy, voi biisin nähdä oodina juuri sille. Sillä vaikka kappaleen esittelemä ihmistyyppi ja suhdekuvio ei totisesti ole romanttinen, on se varsin kiistaton todiste siitä, että kun sen siihen tarkoitukseen valjastaa, kestää rakkaus kerrassaan kaiken. Valheet, rikotut lupaukset, tyhjät sanat, hyväntahtoisuuden hyväksikäyttämisen ja perinpohjaisen kiittämättömän omaan napaan tuijottamisen, kuten kolmannessa versessä lähes humoristisesti itse-sanaa toistamalla havainnollistetaan: “Rakastit mua kun mä en rakastanu itseäni / Ja jotenkin sen silti salasin kai itseltäni / Muistuta mua, etten ihan niin itsekkäästi pitäis huolta aina vaan itsestäni”.

 

Onko tämän jälkeen taas kerran kokoon parsittu suhde rakkautta, sen voi kukin itse päättää, mutta sitoutumista se ainakin on. Sitoutumista sietämään toista pahimmillaan, ja sitoutumista jakamaan vastuu yhteisistä ja omista pahoinvoinneista, vaikka se vastuu jakautuisi kuinka epätasaisesti tahansa. Sitoutumista näkemään toisessa se valo, jonka takia silloin kauan sitten tahtoi astua tämän kanssa elämänmittaiselle polulle, ja sitoutumista kaivamaan tämä toisesta esiin silloin kun tämä taas pimeimmillään raahautuu takaisin: “Tuttua polkua taas hoipertelen luoksesi / Oot mun pitkospuut yli suon / Rikkinäisen repaleisen miehen sun syliin tuon”.

 

Todellisinta rakkautta voinee olla rohkeus irtaantua toisesta silloin kun on sen aika, tai käänteisesti päästää toinen lähtemään silloin kun ei itse enää kykene antamaan sitä, mitä toinen tarvitsee. Mutta se on vain yksi sävy siinä valtavassa spektrissä, jota tunteiksi ja haluiksi kutsutaan. Yhtä todellista voi olla menneeseen hyvään tukeutuminen ja sen avulla aseistautuminen tämänhetkisten vastusten tuhoamista varten. Kuinka pitkälle riittää usko paremmasta, vai hyväksyykö nykyisen parhaimmaksi?

 

Jos tulee päivii kun sä itket mua ja mä itken sua

Muistuta mua, et kyyneleit on ollu myös onnesta