Petri Nygård

Petri Nygård – Vitun Suomirokkia

Petri Nygård, oikealta nimeltään Petri Laurila, aloitti uransa vuonna 1989 Nuera yhtyeessä taiteilijanimellä Dream.

Petri Nygårdin ensimmäinen julkaisu vuodelta 2000 oli rock-musiikkia kritisoiva kappale – Vitun suomirokki. Vitun suomirokki single myi platinaa ja on levy-yhtiö Poko Recordsin toiseksi myydyin single.

Alunperin Petri Nygårdin piti julkaista vain muutama kappale anonyymisti ja olla paljastamatta oikeaa henkilöllisyyttään haastatteluissa, mutta salaperäisyys kääntyikin taiteilijanimeä vastaan ja kappaleita laitettiin julkiseen myyntiin sekä kuunneltiinkin suuria määriä.

Petri Nygård oli Suomen haetuin julkisuuden henkilö Googlen hakusanoissa vuosina 2010 ja 2011. Artistin ura kattaa suuria esiintymisiä mm. Jääkiekkomaajoukkueen kultajuhlissa vuonna 2011, televisiorooleja, radio-ohjelmia ja lukuisia haastatteluja eri medioissa.

Petri Nygård – FEAT.fi

Petri Nygård – Ura

Petri Nygård julkaisi Poko Rekordsin kautta ensimmäisen studioalbuminsa Mun levy! – vuonna 2000. Ensimmäinen albumi nousikin Suomen virallisen listan ensimmäiselle sijalle ja pysyi listoilla 11 viikkoa.

Seuraavat studioalbumit Petri presidentixi (2001) ja Hovinarrin paluu! (2002) julkaistiin Open Recordsin kautta ja levyt eivät saavuttaneet samanlaista suosiota kuin debyyttialbumi Mun levy!.

Petri Nygård -salanimi jäi tauolle ja Laurila keskittyi tuottamaan musiikkia Travis Bicle taiteilijanimellä. Vuonna 2009 Petri Nygård julkaisi jälleen uutta musiikkia Open Recordsin kautta albumilla Kaikkee pitää olla.

Uuden albumin myötä Petri Nygård aloitti esiintymisen laajamittaisella kiertueella, joka käsitti yli kaksisataa esiintymistä vuonna 2010. Petri Nygård julkaisi viidennen studioalbuminsa vuonna 2011 – Kaikki tai ei mitään. Albumin toinen single – Selvä päivä menestyi hyvin ja nousi viraalihitiksi musiikkivideon myötä.

Loppuvuodesta 2011 Petri Nygård julkaisi kokoelmalevyn 29 syntiä – Kaikki vitun hitit. Kuudes studioalbumi Mun mielestä julkaistiin vuonna 2012.

Viimeinen Open Recordsin kautta julkaistu albumi vuodelta 2013 Valmis mihin vaan on artistin seitsemäs albumi.

Vuonna 2016 Petri Nygård siirtyi Universal Music Groupin levy-yhtiöön ja artisti on julkaissut useita hittisinglejä levy-yhtiön kautta, mm. Pannaan Suomi kuntoon, Soittorasia, Yhet vielä, Nössö, #ihanaa, Sunnuntaibuffet ja Suomineidot. Pannaan Suomi kuntoon -kappale on yksi Spotifyn kuunnelluimpia suomalaisia kappaleita.

Petri Nygård – Filmografia

  • Big Brotherissa, 2011
  • Big Brotherin julkkisversiossa, 2013
  • Cristal ja Nygård Tripillä, 2016

Petri Nygård – Diskografia

Albumit

  • Pillumagneetti (EP, 2000)
  • Mun levy! (2000)
  • Petri presidentixi (2001)
  • Hovinarrin paluu! (2002)
  • Kaikkee pitää olla (2009)
  • Kaikki tai ei mitään (2011)
  • 29 syntiä (kokoelma, 2011)
  • Mun mielestä (2012)
  • Valmis mihin vaan (2013)

Singlet

  • Scooraan (2015)
  • Satumaa feat. Sanna / Mitäs tänään? (2015)
  • Luxusta (2015)
  • Kohta muuten lähtee (2015)
  • Pannaan Suomi kuntoon (2016)
  • Soittorasia feat. Mariska (2016)
  • Yhet vielä (2016)
  • Neljä vuodenaikaa (2017)
  • Nössö feat. Vesku Jokinen (2017)
  • #ihanaa (2018)
  • Sunnuntaibuffet (2019)
  • Suomineidot feat. Erika Vikman (2019)

Petri Nygård Muualla

http://petrinygard.com/

https://www.youtube.com/user/petrinygard

https://www.facebook.com/seopetriii/

https://www.instagram.com/seopetriii/

https://twitter.com/seopetriii