Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

ibe – “perkele!” -levynjulkaisukeikka

2 lokakuun @ 21:00 - 3 lokakuun @ 01:00

iben uuden ”Perkele!” -albumin julkaisua juhlitaan Helsingin Telakalla 2. lokakuuta.
Idea albumista ja ensimmäiset laulut syntyivät vuoden 2019 alkupuolella, kun samalla keikkailin kovaa tahtia. Noihin aikoihin en ehtinyt tai jaksanut käydä paljoakaan studiolla, mutta silloin jo sähisi perkele sisälläni.
Mielestäni meillä kaikilla on omat perkeleemme ja ne ilmaisevat itseään monin eri tavoin. Jos nyt jotenkin tiivistäisin oman käsitykseni perkeleestä, niin se on se osa minua, mitä en itsekään ymmärrä. Perkeleitä ei suinkaan kannata pelätä ja niiden kanssa on hyvä käydä keskustelua. Niin opimme lisää itsestämme ja maailmasta ympärillämme.
Kun tämän vuoden alussa koko maailma hiljeni olin helpottunut. Vuosi 2020 onkin kulunut pitkälti omissa oloissa, perkeleen kanssa välejä selvitellen. Se oli jo kauan yrittänyt kertoa jotakin, mutta nyt oli aikaa kuunnella. Tämä levy on meidän kahden vuoropuhelua. Jätän kuuntelijan päätettäväksi kuka puhuu milloinkin: ibe vai perkele.
Haluan kiittää parhaita ystäviäni ja bänditovereitani Eljaa ja Eliasta, ketkä toimivat levyn vastaavina tuottajina. Kiitos Alexander upeasta miksauksesta ja uudesta ystävyydestä. Kiitos myös vieraileville tuottajille. Kiitos koko Skorpionin tiimille luotosta ja tuesta. Kiitos perheelle ja ystäville. En tykkää droppailla liikaa nimiä, joten varmuuden vuoksi kiitos kaikille.
perkele!
Illan avaa alkuvuodesta ”Maailmankiertue” debyyttiprojektinsa julkaissut Turisti.
Ennakkoliput myy lippu.fi alk. 17,50€, liput ovelta 18€, jos jäljellä.
LIVE: ibe
LIVE: Turisti
Ikäraja: K18
Ovet: 21-01
“COVID-19 / DROPLEX TILLAN OHJEET:
Lukekaa alla olevat Covid-19 ja tapahtumainfot tarkasti. Tärkeintä on, että Covid-19 ohjeita noudatetaan ja pidetään toisistamme huolta.
SUOMEKSI:
COVID-19 OHJEET:
• Jos sinulla on kuumetta, yskää tai muita korona-virukseen kuuluvia oireita, älä tule tapahtumaan.
• Tapahtumassa on VAHVA maski suositus.
• Asiakkaiden tulee ottaa oma/omat maskit mukaan.
• Pidämme hygieniasta huolta ja toivomme teiltä samaa. Pese kätesi usein ja huolellisesti sekä käytä tapahtuman ja Telakan tarjoamia käsien desinfiointiaineita.
• Pidäthän huolta turvaväleistä sisäänkäynnillä, tanssilattialla, baaritiskillä, ulkoalueella ja kaikilla tapahtuman alueilla.
• Otathan huomioon muut asiakkaat ja vältät fyysistä kontaktia.
• Asiakkaille on järjestetty istumapaikka noudattaen turvavälejä.
• Asiakkaille on järjestetty pöydät noudattaen turvavälejä.
• Tapahtumakeskus Telakan henkilökunta ja järjestyksenvalvojat valvovat ohjeiden noudattamista, toivomme kaikilta hyvää yhteistyötä sujuvuuden varmistamiseksi. Sääntöjä rikkova henkilö voidaan poistaa tapahtumasta.”

Tiedot

Alkaa:
2 lokakuun @ 21:00
Loppuu:
3 lokakuun @ 01:00
Tapahtumaluokka:
Tapahtuma tagia:
,
Kotisivu:
https://www.facebook.com/events/140658076984895/

Järjestäjä

Skorpioni.live

Tapahtumapaikka

Tapahtumakeskus Telakka
Henry Fordin Katu 6
Helsinki, 00150 Suomi
+ Google Map

Tulevat tapahtumat

pe 25

Petri Nygård

25 syyskuun @ 20:00 - 26 syyskuun @ 05:00
Porvoo
pe 25

Wintti Live: Pyhimys – Mikko pienenä

25 syyskuun @ 21:00 - 26 syyskuun @ 04:30
Lahti
pe 25

Nelli Matula at Yökerho Studio

25 syyskuun @ 21:00 - 26 syyskuun @ 04:30
Turku
pe 25

Reload – Ravintola Koma⎮Every Friday

25 syyskuun @ 22:00 - 26 syyskuun @ 04:00
Helsinki
pe 25

Pe 25.9 Melo I Monaco, Lohja

25 syyskuun @ 22:00 - 26 syyskuun @ 04:30
Lohja

Sosiaalinen media